Kanaemon Tipunen syntyi vauhdilla
Raskausaika sujui hyvin (lukuunottamatta alkuvaiheen hirvittävää pahoinvointia
:), minulla ei juuri ollut ongelmia, ainoastaan liitoskivut alkoivat
vaivat jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Vauva oli todella rauhallista
sorttia, joten välillä kävin pariinkin otteeseen äitiyspoliklinikalla
tarkistuttamassa tilanteen, kun en ollut tuntenut liikkeitä muutamaan
päivään. Mutta käyrien ja tutkimuksien mukaan
kaikki oli kunnossa.
Oli maanantai, kesäkuun viimeinen päivä. Olin siivoillut
saunaa ja suunnittelin matkaa, jolle olimme mieheni kanssa seuraavana
päivänä lähdössä. Mieheni tuli töistä ja
lähti kaupungille hoitamaan asioita, hänellä alkoi
kesäloma. Pötköttelin sohvalla, olin nukahtanut ja
heräilin outoon tunteeseen. Vatsaan sattui! Kello oli kahdeksan
illalla.
Nousin ylös ja hirvittävän kipeä polte alkoi
jäytää nivusissa. Ajattelin ,että hitsi, onkohan
nämä niitä harjoitussupistuksia - en ollut tietoinen
miltä supistukset tuntuvat. Kipu aaltoili, välillä olo
oli normaali. Soitin kuitenkin sairaalaan, josta sanottiin, että jos
supistukset jatkuvat pitkään ja tulevat säännöllisesti,
niin pitää mennä näytille. Kipu vain yltyi ja
minä olin ihmeissäni-missä on lapsivedet jos tämä on
nyt SITÄ?
Kärvistelin olotilassani noin tunnin ennenkuin soitin miehelleni,
joka lähti ajamaan tuhatta ja sataa kotiin. Emme kumpikaan uskoneet,
että synnytys on käynnistynyt, joten lähdimme sairaalaan
ilman sen kummempia varusteita. Ajomatka sairaalaan kesti noin puoli
tuntia ja oli tosi kipeä. Supistukset tulivat noin kahden-kolmen
minuutin välein.Vedet menivät matkalla. Pääsin
heti käyrään sairaalassa, mutta en voinut maata aloillani,
kun sattui niin kovasti. Käyrästä kumminkin näki,
että supistukset ovat ihan oikeita ja todella voimakkaita..
Sisätutkimus paljasti, että oli jo auki 3 cm ja tosi oli
kyseessä!Kello oli noin kymmenen illalla.
Vaihdoin vaatteet, sain peräruiskeen ja lähdin kertomaan
miehelleni, että tää on nyt SITÄ. Saliin vaan!
Ei ollut mies uskoa, mutta niin siiryimme synnytyssaliin. Anestesialääkäri
tuli melkein heti, joten en ehtinyt kovin montaa kertaa ottaa ilokaasua.
sen verran kuitenkin, että pää meni sekaisin; olo
oli tosi höntti. Kipua ilokaasu ei vienyt mihinkään.
Epiduraalin laitto onnistui hyvin, ja sen jälkeen sain rentoutua.
Epiduraalin sain kello 22.30. Mies löysi käsilaukustani
kameran, joten edes se oli tullut otettua mukaan! :)
Pian alkoi ponnistuttamaan, ja noin kahdenkymmenen minuutin ponnistelujen
jälkeen syntyi 9pisteen tyttömme klo 00.18 heinäkuun
ensimmäisenä päivänä. Painoa 2830 g ja pituutta
47cm.Ihan mieletön tunne! Mies oli sekaisin onnesta..minä ilokaasusta..kai?
:) Raskausviikot olivat 37+2.
Ponnistusvaihe oli se kivulian vaihe, mutta selvisin ilman repeämiä.
Koko synnytyksen kesto oli n.4h30min ja meni kyllä tosi vauhdilla.
Jäi
oikein hyvä mieli koko tapahtumasta!
|
