Ada aurinkoisemme 24.06.03
Oli kesäkuinen valoisa yö,päivää ennen
laskettua aikaa.Olimme avokin kanssa katsoneet elokuvan ja puolen
yön jälkeen kömmimme sänkyyn.En olisi nukkumaan
mennessä osannut aavistaa, että aamulla olisin pienen tytön äiti!
Kello 01.00 alkoi tapahtua, en ollut vielä kunnolla saanut unenpäästä kiinni
kun tunsin jotain valuvan pitkin reittäni. Lapsivesi oli mennyt!
Nytkö tämä sitten alkaa, mietin puoliksi jännittyneenä toisaalta
taas innoissani.Kävelin vessaan, ja samalla sotkin matot, lapsivettä tiputteli
pitkin matkaa. Siinä vaiheessa mieskin oli jo
pystyssä ja patistelin takaisin nukkumaan, ajattelin että aamulla
vasta päästäisiin tositoimiin. No silloin alkoivatkin ensimmäiset
supistukset, jotka olivat vielä kovin lieviä. (onneksi en vielä tiennyt,
miten voimakkaiksi muuttuvat..)
enin lämpimään suihkuun, ja
se auttoikin lievittämään alaselän vihlovaa kipua. Puoli
tuntia siinä suihkuttelin, kunnes supistukset tihenivät ja lyyhistyin
välillä kaksinkerroin kivusta. Supistusten välissä oli
taas pitkä tauko, ja puin vaatteet sekä soitin sairaalaan, että tulossa
ollaan! Mies hääri sairaalakassin ym. valmiiksi minun nojaillessani
eteisen seinään supistusten aikana. Sen laannuttua kävelimme
autolle ja 5min. kuluttu olimmekin jo sairaalassa. Kätilö otti
meidät
vastaan, ja isukki jäi odotustilaan minun päästessä taas
suihkuun ja vaihtamaan sairaalan vaatteita. Kello oli n.03.30.
Suihku helpotti
taas oloa, mutta vaatteita pukiessa lyyhistyin lattialle supistuksen
iskiessä. Onneksi kätilö kurkkasi silloi suihkutilaan ja tuli
auttamaan paidan päälle. Siitä siirryin valmisteluhuoneen
sängylle
käyrälle, joka mittasi vauvan sydänääniä ja
minun supistuksia. Puoli tuntia käyrällä kätilön
täyttäessä tietojani
ja kysellessä toivomuksista. Sanoin kokeilevani paraservikaalia epiduraalin
laittoon olisi tarvittu lääkäri, joka ei juuri ollut paikalla.
Tarkistettiin kohdunsuun tilanne, ja olin jo 5cm auki. Synnytys oli hyvässä vauhdissa
ja edennyt tosi nopeasti! Kätilö haki isukin ja saimme luvan siirtyä synnytyssalin
puolelle n.04.00.
Siellä sitten istuskelin suurimman osan keinutuolissa
keinutellen ottaen vastaan yhä tiheämpiä ja voimakkaampia
supistuksia. Tässä vaiheessa miehestä oli suuri apu hänen
hieroessa kipeää selkää ja kantaessa kylmää mehua.
Kätilö oli
poistunut muihin tehtäviin ja oli hyvä kun joku oli vierellä tukemassa.Yhdessä seurasimme
monitorilta supistusten kestoa ja voimakkuutta, ja tiesin aina milloin
tulisi seuraava kivulias s
upistus. Hetken kuluttua alkoikin niin kovat tuskat, että vaan vaikeroin
ja mies hälytti kätilön.
Olin niin tuskissani, että oli
aika laittaa pcb. Sen laittaminen oli yhtä tuskaa ja kesti mielestäni
liian kauan eikä sitten lopulta edes tehonnut. Jäimme miehen
kanssa taas kahden ja kätilö pyysi hälyttämään,
kun tulee ponnistustarve, ja tulihan se. Sitä ennen olin ehtinyt
oksentaa kaksi kertaa kokeillessani ilokaasua, joka toi vaan huonon
olon. Mies
urhoollisesti kantoi oksennuskipon pois ja toi kylmää juotavaa.
Kätilö saapui
ja antoi luvan ponnistuksen aloittamiseen ja tarve olikin jo hirveä!
Ensimmäisiin
ponnistuksiin en saanut tarpeeksi voimaa, mutta kolmas toi sitten
jo vauvan pään näkyville. pää luiskahti
kuitenkin takaisin, koska väsähdin kesken kaiken. Keräsin
kaikki voimani kätilön
ja miehen kannustaessa jaksamaan, ja ponnistin. Tuntui kun repeäisin
kahtia vauvanpään repiessä tietään ulos.
Kun pää oli
ulkona seurasi muu vartalo helposti mukana ja vielä yhdellä ponnistuksella
koko vauva oli ulkona.
Siinä se oli klo 5.58 pieni rakas tyttömme
nostettiin mahani päälle vetämään ensi
henkäyksiä ja
aika pysähtyi. Tätä pientä ihmettä tuijotellessamme
synnytin vielä jälkeiset, joka sujuikin helposti, eikä pienen
episiotomia haavan ompelukaan tuntunut niin pahalta tyttöä ihaillessa.
Ylpeä isukki leikkasi napanuoran ja noin puolen tunnin päästä pääsi
jo kylvettämään vauvan. Itse jaksoin suihkuun ja
meille tuotiin aamupalaa. Kätilö onnitteli ja skoolasimme
uudelle tulokkaalle. 10 pisteen tyttö! Kello oli 07.00 uusi
aurinkoinen päivä oli alkanut,
muille ehkä tavallinen mutta meille ikimuistoisin. Meistä oli
tullut perhe! Sitä tuskaa ei voi kuvata, mutta se kestää vain
hetken. Sen arvoista on oma lapsi. Ada on nyt 1kk ikäinen
neiti, ja valloittanut äidin
ja isukin sydämen kokonaan ;)
Sanna
|
