Äidin syntymäpäivälahja
Oli lauantai 4.10.2003 ja tasan viikko laskettuun aikaan. Heräsin
aamulla 7.30 koko raskausajan ensimmäiseen kivuliaaseen supistukseen.
Yritin nukkua vielä, mutta siitä ei tullut mitään
supistuksia tuli silloin tällöin. En uskonut,että lapsi
syntyisi vielä, eihän ollut edes sairaalakassi pakattuna.
Tunnin kuluttua kivut pahenivat. Erehdyin menemään suihkuun,
joka nopeutti supistuksia, eikä ainakaan minulla toiminut kivunlievityksenä.
Soitin sairaalaan, mutta heidän mielestään ei ollut
kiire sinne (synnytysvastaanotto oli aivan tukossa). Mies lähti
tankkaamaan autoa ja viemään koiraa ulos. Yritin sillä aikaa
pakata loput tavarat mukaan sitten tuli jo itku kipujen pahentuessa.
Lähdimme ajamaan sairaalaan autossa supistukset tulivat jo
neljän minuutin välein. Onneksi matka kesti vain 10 minuuttia,
enempää en olisi kestänyt. Synnytysvastaanotolla meni
lapsivesi, kun odottelin yksin huoneessa hoitajaa ja miestä.
Kivut olivat aivan järkyttävät. Sitten vihdoin joku
saapui tutkimaan. Sairaalavaatteet vaihdettuani mentiinkin lujaa
pyörätuolilla
synnytyssaliin. Mies oli hermosauhuilla ja sinne jäikin, ei
ehditty hakea mukaan heti. Salissa sänkyyn päästyäni
ja kätilön tehtyä tutkimuksen sainkin luvan ponnistaa
heti. Mieskin oli jostain löytänyt paikalle. En ymmärtänyt
koko tilanteesta enään mitään, paitsi sen, etten
saa mitään muuta kivunlievitystä kuin ilokaasua, mutta
vauvahan oli tulossa jo.
Ponnistusvaihe kesti 12 minuuttia, joten ehdimme olla sairaalassa
huimat 45 minuuttia kun pieni prinsessamme näki päivän
valon klo 12.38. Emma-neitimme oli äärimmäisen pirteä ja
vähän mustelmilla. Voiko äiti parempaa syntymäpäivälahjaa
toivoakaan?
|
