Mukavat muistot synnytyksestä
Raskauteni oli mennyt yliaikaiseksi jo neljällä päivällä.
Muutenkaan en ollut tuntenut ainoatakaan ennakoivaa supistusta koko
raskausaikana vaikka laskettu aika oli ja meni.
Sitten kuin taikaiskusta maaliskuisena tiistaipäivänä alkoivat
tuntemukset, jotka tulkitsin supistuksiksi, vaikkeivat erityisen
kipeitä ollutkaan. Puuhailin kotona ihan normaalisti kaikenlaista,
laitoin ruoan ja pesin kylppärin. Iltapäivällä mieheni
soitti töistä kysyäkseen mitä olen tehnyt ja
yllätyksekseen kuulikin minun kertovan, että nyt supistelee.
Sovittiin kuitenkin, että hän menee kuntosalille vielä töiden
jälkeen. Minä pakkasin sairaalakassin ja kaivoin esiin
kaurapussin, jonka olin saanut ystävättäreltäni
joululahjaksi ja lämmittelin sitä mikrossa. Supistukset
alkoivat tuntua sen verran kovemmin, että lämmin pussi
alaselässä oli ihana tunne.
Kun mieheni tuli kotiin alkuillasta, suoistukset tulivat n. 6 min
välein. Odottelimme n. klo 20:een, jolloin supistukset tulivat
4 min välein. Lähdimme TYKS:iin, jonne saavuimme hieman
klo 20 jälkeen. Äärimmäisen ystävällinen
kätilö otti minut vastaan, laittoi käyrille ja teki
sisätutkimuksen. Olin auki jo 4 cm. Hän toi minulle sairaalavaatteet
ja siirryimme synnytyssaliin. Hän ehdotti minulle suihkua kivunlievitykseksi.
Ennen kuin ehdin edes riisua, vauvan sydänäänet katosivat,
ja kätilö tuli puhkaisemaan kalvot, ja laittoi anturan
vauvan päähän sydänäänien mittaamiseksi.
Kalvojen puhkaiseminen aiheutti myös lapsiveden menon. Suihkun
näin jäädessä kätilö laittoi alaselkääni
kaksi akupunktioneulaa, joiden vaikutusta en huomannut mitenkään.
Supistukset olivat kipeitä ja tulivat tiheään. Niiden
aikana en voinut edes puhua, katsoin vain tiukasti yhteen pisteeseen
ja puristin mieheni kättä. Mieheni lämmitti kotoa
mukaamme ottamaamme kaurapussia tiheään tahtiin ja aina
vain kuumemmaksi, jotta olisin tuntenut sen supistuskipujen yli.
Kätilö tarjosi
ilokaasua, jota kokeilin muutamia kertoja. En varmaankaan osannut ottaa sitä oikein.
Minulle tuli siitä ainoastaan olo, että olisin täydessä kännissä,
se ei vienyt kivulta terää. Kätilön vuoro vaihtui klo 21.30
ja hän totesi iloisesti, että aamuun mennessä vauvamme on syntynyt.
Uusi kätilö tuli heti esittäytymään. Hän oli
todella miellyttävä ja ammattitaitoinen. Kivunlievitys otettiin puheeksi
ja pyysin epiduraalin. Uusi kätilö teki sisätutkimuksen ja kas,
olin auki jo 8 cm, ja epiduraalia ei enää voitu laittaa. Se olikin
ainoa asia, joka minua jäi synnytyksestä kaivertamaan, ettei kukaan
tutkinut kohdunsuun tilannetta sen jälkeen kun tulimme sairaalaan sisään.
Se tieto tuli aika shokkina minulle, sillä olisin todella toivonut kipuun
livitykstä. Kätilö ehdotti kohdunsuun puudutusta ja lääkäri
kutsuttiin sitä laittamaan. Senkin laittaminen oli pienestä kiinni,
sillä reunoja ei ollut enää kuin n. 1 cm. Sain
kuitenkin puudutuksen ja ehkä kahdesta tai kolmesta supistuksesta se vei
suurimman kivun. En voinut muuta kuin ottaa jokaisen kipeän supistuksen
vastaan tuijottaen seinässä ollutta taulua.
Klo 23 olin täysin auki ja kätilö antoi luvan ponnistaa.
Ponnistusvaiheessa supistukseni alkoivat tulla todella harvakseltaan
ja siksi ponnistusvaihe venyi minulla 43:een minuuttiin. Lopuksi
kätilö käski ponnistaa jo supistusten välilläkin.
En olisi millään jaksanut ponnistaa, mutta sain uutta puhtia,
kun vauvan sydänäänet heikkenivät ja kätilö sanoi
, että nyt on pakko ponnistaa, muuten vauvalle voi tulla hätä.
Niinpä pusersin vielä kunnolla enkä ehtinyt edes tajuta,
että vauva tuli ulos kokonaan. Kysyin mieheltäni vain,
että onko siellä joku. Mieheni vastasi onnellisen näköisenä,
että on ja samassa näin kun vauva nostettiin jalkojeni
välistä ja näin, että poikahan se siellä!
Sain täydellisen pienen poikamme rinnalleni ja tutustuttiin
toisiimme hetken. Isä ja lastenhoitaja alkoivat pestä poikaa
kun me vasta odottelimme istukan syntymää. Sekin kesti
aika tovin ja sain taas akupunktioneulan jalkaani. Istukka syntyi
vihdoin ja minä sain pari tikkiä ja pussin ravintoliuosta
kun
alkoi vähän heikottaa.
Loppujen lopuksi olin todella ylpeä itsestäni, kun olin
kestänyt synnytyksen ilman epiduraalia (vaikkakaan en omasta
tahdostani). Toki kivut olivat kovat, mutteivat mitenkään
ylitsepääsemättömät. Ja olin iloinen siitä,
että kaikki kävi niin nopeasti ensisynnyttäjäksi.
Synnytyksen kokonaiskesto 5 h ja 43 min. Sairaalassa emme ehtineet
olla kuin 3 ja puoli tuntia. Mieheni kertoi tavaannensa isien keittiössä miehiä,
jotka vaimoineen olivat olleet siellä jo ties kuinka kauan ja
jotkut jopa toista vuorokautta. Kohdalleni osuneet kätilöt
olivat molemmat ihanan asiallisia, töykeydestä ei tietoakaan.
Kätilöopiskelija oli hieman hiljainen, puhui noin 5 sanaa
synnytyksen aikana. Hänestä ei juurikaan kannustajaa saanut,
mutta jostainhan se on aloitettava ja jokainen synnytys antaa heille
kokemusta lisää.
Poikamme on nyt 2 kk ja voin todella iloisella ja hyvillä mielin
muistella omaa synnytyskokemustani.
terv. äiti ja pieni maalispoika
|
