Kivulias
käynnistys
Koko raskauden aikana en ollut tuntenut yhtään ainoata
supistusta. Niinpä kun synnytys päätettiin käynnistää
kutinan vuoksi raskausviikolla 41+1 tilanne kohdunsuulla oli varsin
epäkypsä. Käynnistys aloitettiin Cytotec-murusten
avulla
30.7.2003 Kätilöopiston sairaalassa.
Yhdeksältä aamulla sain ensimmäisen cytotecinmurusen
kohdunsuulle ja se sai lähinnä aikaiseksi lievää
jomotusta alavatsalla, ei muuta. Mieheni kanssa käytiin kävelyllä,
kiskalla ja istumassa sairaalan edessä olevilla penkeillä.
Klo 13 tarkastettiin tilanne kohdunsuulla uudestaan eikä mitään
muutoksia ollut. Kohdunsuu edelleen suljettu, takana ja kanavaa
jäljellä 2 cm. Siten uusi annos kehiin ja odottelemaan.
Edellen sama tulos, jomottelua alavatsalla. Kolmas cytotec annettiin
klo 19 ja silloin alkoivatkin sitten ensimmäiset supistukset,
jotka olivat lähinnä lieviä kuukautiskipuja. Lähdimme
taas mieheni kanssa kävelylle sairaalan ympäristöön.
Supistukset tuntuivat palatessa jo sen verran selän puolella,
että vuorossa ollut kätilö päätti antaa
varmuuden vuoksi peräruiskeen. Edistymistä ei kuitenkaan
sitten tapahtunutkaan ja niin mieheni lähetettiin kotiin nukkumaan
ja minulle annettiin kipulääkkeitä yötä
varten (Opamox + Litalgin).
Yhdeltä yöllä alkoi sitten tapahtua. Yhtäkkiä
alkoivat hyvin voimakkaat supistukset, jotka kestivät kerrallaan
45 sekuntia ja niiden välissä taukoa oli minuutin verran.
Supistusten voima oli sitä luokkaa, että päästelin
suustani vain kirosanoja. Tilanne kohdunsuulla kuitenkin oli edelleen
varsin lohduton, ei edistystä. Puolisen tuntia jouduin odottamaan
kipulääkettä, koska vauvan sydänäänikäyrä
ei ollut paras mahdollinen. Odottelun jälkeen käyrä
muuttui paremmaksi ja sain Petidiiniä, joka helpotti aika paljon
ja laittoi päänkin pyörimään. Sen voimin
sain nukuttua klo neljään, jolloin supistukset taas palasivat.
Suihkussa olo hieman helpotti supistuksen aikana, mutta kipu kyllä
tuntui varsin voimakkaana.
Mieheni palasi sairaalaan aamuyhdeksäksi, jolloin oli taas
lääkärinkierto. Nyt kohdunsuu olikin jo auennut sormelle,
ja koska supistuksia oli omasta takaa ei cytotecia enää
laitettu. Aamupäivän aikana supistukset kuitenkin taas
hieman heikkenivät, joten klo 12 lisättiin taas yksi cytotecannos.
Synnytyssaliin:
Neljäs cytotecannos laittoikin asioihin vauhtia: kymmenessä
minuutissa supistukset kovenivat todella paljon, ja niinpä
minut kärrättiin sängyllä synnytyssaliin, kun
en enää kävelemään pystynyt. Kätilöillä
oli juuri vuorovaihto menossa, joten jouduin odottelemaan useita
tosi kovia supistuksia, ennen kuin naapurihuoneesta tuli kätilö
katsomaan. Olin kuulemma huutanut sen verran kovaa supistuksien
aikana, että kätilö ajatteli apua tarvittavan. Sain
ilokaasun käyttöön, ja se auttoikin loistavasti aluksi.
Pää meni hetkellisesti aika sekaisin, ja alkoi naurattamaan
: -). Kaasu vei pahimman terän kivuista, ja lisäksi sain
myös Petidinia. Tosin kävikin sitten ilmi, että ilokaasu
oli ollut nukutuksessa käytetävällä annostuksella...eikä
ilokaasu sitten toiminutkaan enää ollenkaan niin hyvin,
kun sen pitoisuutta vähennettiin. Tällä kivulievityksellä
pärjäsin kuitenkin hyvin klo 15.30 asti, jolloin puhkaistiin
kalvot. Tuossa vaiheessa kohdunsuu oli 4cm auki.
Sitten alkoikin huomattavasti hankalammat hetket.
Supistukset kovenivat huomattavasti, ja tulivat neljän minuutin
välein. Toiveideni mukaisesti alettiin järjestellä
epiduraalia, jonka laittaja saapuikin paikalle sitten 16.15. Pistäminen
sujui kivutta, mutta pistämisen jälkeen anestesiologi
sanoi, ettei katetri varmaankaan ole oikeassa paikassa, joten hän
laittaa vain aivan pienen koeannoksen menemään. Aluksi
tuntui kun kaksi seuraavaa supistusta olisivat olleet hieman helpompia,
mutta sitten kipu oli jälleen todella voimakasta. Anestesiologi
saapui uudelleen paikalle klo 17.10 ja totesi, että ehkä
katetri kuitenkin olisi oikeassa paikassa ja nyt voitaisiin laittaa
normaali annos. Tällä kertaa puudutusaineella ei ollut
minkäänlaista vaikutusta, vaan kipu jatkui helvetillisenä.
Huusin joka supistuksella, ja roikuin ilokaasumaskin päässä
puolipaniikissa. Tunnin päästä anestesiologi saapui
taas, koska olin niin kipeä. Hän testasi tuntoa vatsalla
ja jaloissa, ja voimme vain todeta, että ainoa paikka joka
oli puutunut, oli vasen
etureisi. Anestesiologi päätti sitten lisätä
vielä edellistä voimakkaamman puudutusaineen katetrista,
eikä vaihtanut katetrin paikkaa, joka ehkä olisi ollut
järkevämpää... Samassa yhteydessä tarkistettiin
kohdunsuun tilanne, auki vasta 5 cm. Koska avautuminen oli hidasta
päädyttiin vielä aloittamaan oksitosiinitiputus supistuksia
voimistamaan. Uudestakaan puudutuksesta ei ollut minkäänlaista
apua, ja oksitosiinin voimistamat supistukset olivat järkyttäviä.
Kätilö ei juurikaan ehtinyt olla huoneessa meidän
kanssa, koska muissa huoneissa oli paljon muitakin avuntarvitsijoita.
Supistuksia tuli kahden minuutin välein, ja ilman mieheni
jatkuvaa tukea en olisi ikipäivänä kokemuksesta selvinnyt!
Supistuksen tullessa painoin miehen kättä vasten omalla
kädelläni niin kovaa kuin jaksoin ja katsoin kellosta
sekuntien kulumista. Pahin paikka tuli eteen n. klo 19.30, jolloin
alkoi ponnistustarve ja kohdunsuu olikin auki vasta 8-9 cm. Paikalle
hälytettiin lääkäri katsomaan, josko kipua ja
ponnistustarvetta voisi mitenkään vähentää.
Lääkäri päätyi laittamaan pudendaalipuudutuksen,
jonka sain klo 20. Se auttoi kuin auttoikin ihanaksi kymmeneksi
minuutiksi, jonka aikana pystyin puhkumaan supistukset läpi.
Sitten kuitenkin senkin teho katosi ja taas täytyi joka supistuksella
huutaa niin kovaa kun kurkusta lähti.. Me molemmat olimme jo
aika epätoivoisia, koska olo vain paheni koko ajan. Sitten
kun tuntui, että nyt en enää kestä minuuttiakaan,
saapui kätilö taas paikalle, ja kohdunsuu oli vihdoin
auennut kymmeneen senttiin ja sain alkaa ponnistamaan. Kello oli
21.20.
Kaiken sen tuskan jälkeen ponnistaminen oli melkein lastenleikkiä.
Joka supistuksella ponnistin kolme kertaa, ensin kaksi supistusta
kyljellä, ja sitten puoli-istuvassa asennossa jalat vasten
kätilöiden kylkiä. Kipua kyllä vielä tuntui,
mutta aktiivinen ponnistus auttoi kivun hallinnassa todella hyvin.
Kuudentoista minuutin ponnistamisen jälkeen meidän poikamme
syntyi ja kivut todellakin hävisivät välittömästi.
Pieni episiotomia tehtiin, ja sen lisäksi tuli kolme pientä
yhden tikin vaativaa repeämää sisäpuolelle.
Pojan mitat olivat 4190g ja 51cm. Hatun koko 36cm.
Etukäteen ajattelin, että haluaisin liikkua supistusten
aikana mahdollisimman paljon ja kokeilla pystyä ponnistusasentoa.
Kivunlievityskestä ajattelin haluavani ilokaasua ja epiduraalin...niin
sitä todellakin menee suunnitelmat uusiksi...
|
