49 tunnin piina
Oli normaali lauantai-ilta ja istuin kultani kanssa olohuoneessa
katsomassa BumtsiBumia.
Itse en oikeastaan katsellut ohjelmaa, vaan torkuin sohvalla, edellinen
yö oli kulunut oksennellen. Kultani hieroi jalanpohjiani.
Klo 24.20
Heräsin sängyssä hikisenä, ja kummastelin
että mikä minut oli herättänyt mutta siinä
samassa hirvittävä polton tunne vyöryi ylitseni kuin
hyökyaalto, yritin huutaa miestäni avuksi, mutten kyennyt
uusi entistä kamalampi supistus tuli.
Kultani oli kai kuullut ähinäni, ja tuli katsomaan, hän
kauhistui enemmän kuin minä, ja sanoi päättäväisesti,
että nyt lähdetään synnärille.
Klo 01.30
Saavuttiin synnärin pihalle, ja kultani juoksi sisälle
hakemaan pyörätuolin, itse en pystynyt kävelemään,
istuminenkin tuotti tuskaa.
Kun minut oli työnnetty sisälle, menimme tiskille ilmoittautumaan,
kirjoitin nimeni joihinkin papereihin, ja sitten mentiin.
Ihana kätilö talutti minut tutkimushuoneeseen
kävellen, hän sanoi että kävely auttaa kipuihin.
Ikuisuudelta tuntuneen kävelyn jälkeen saavuimme huoneeseen,
ja vaihdoin vaatteet.
Kun olin asettunut mukavaan asentoon sängylle, kätilö
alkoi tutkimaan, - Olet auki kahdelle sormelle!, hän ilmoitti.
Tunsin itseni iloiseksi, mutta väsyneeksi, poltot olivat vain
voimistuneet kotoa lähdön jälkeen. - Voitko antaa
minulle jotain näihin polttoihin?, kysyin tuskissani.
Kätilö kyseli aikansa, että mitä haluaisin,
ja pyysin epiduraalia. Kätilö hävisi etsimään
lääkäriä.
Klo 02.45
Lääkäri porhaltaa sisään, ja antaa minulle
epiduraalin, ah, sitä ihanaa tunnetta.
Kaikki kipu hävisi ja jäljelle jäi enää
uninen olo. Kultani kehotti minua nukkumaan, hän itse istahti
viereiselle tuolille, ja yritti myös nukkua.
Klo 12.05
Olin nukkunut ihmeellisen kauan kun minua supisteli kuitenkin
koko ajan puudutuksen loputtua. Kultani haki kätilön pyynnöstäni,
ja hän suoritti tutkimuksen, olin auki kolmelle sormelle. Aloin
itkeä väsymyksestä, ja kivuista.
Olin avautunut vain vähän koko yön aikana.
Kätilö ja kultani lohduttivat minua, ja
kätilö ehdotti, että jos menisin vaikka kävelemään
rappusia, se kuulemma avitti jokaista ensisynnyttäjää.
Kävelin kultani kanssa rappuja ylös ja alas noin puoli
tuntia, kivut eivät ainakaan lisääntyneet.
Turhautuneena pyysin lupaa päästä kotiin.
Klo 14.00
Pääsimme pyynnöstäni kotiin syömään,
mutta oli määrä mennä takaisin illalla noin
seitsemän kahdeksan aikoihin tarkistuttamaan tilanne.
Sanoin miehelleni että haluaisin mennä suihkuun, ja hän
lupasi pestä tuolin minulle.
Istuskelin suihkussa pitkään. Vihdoin kun raahauduin sieltä
pois huomasin kauhukseni supistusten loppuneen kokonaan.
Ne pysyivät poissa tunnin verran, mutta klo 16, ne palasivat
jälleen, entistä tuskallisimpina.
Kultani oli lähtenyt kauppaan enkä tiennyt milloinhän
palaisi. Kivut olivat kaameat, nousin sängystä supistusten
välissä, mutten ehtinyt kuin kynnykselle kun uusi hirmuinen
supistus yllätti minut. En voinut seistä, kaaduin maahan
ja huusin kipuani ulos, ja kauhukseni tunsin, kuinka jotain lämpöistä
nestettä valui minusta ulos lattialle.
Hätäännyin, en voinut liikkua kivuiltani, lapsivedet
ulkona, mies kaupassa.
Konttasin puhelimelle, ja soitin miehelleni. Hätäisesti
selostin tilanteen. Kultani käski nousta istumaan kyykky-asentoon
ja nojata seinää vasten ja riisua housut pois. (Suureksi
onnekseni mieheni oli lääkäri) Tein kuten käskettiin,
ja kummakseni kivut heikkenivät, ne olivat edelleen karmaisevia,
mutteivät niin polttavia.
Samassa kultani saapui kotiin.
Klo 18.05
Olin taas osastolla, ja tällä kertaa jäädäkseni,
olin auki kuudelle sormelle. Pyysin jälleen jotain kivunlievitystä,
mutta kätilö pudisti päätään, ja sanoi
että ensin täytyy ottaa lapsen sydänäänet
ja selvittää kuinka korkeita supistukseni olivat. Samassa
huoneeseen saapui toinen kätilö joka toi mukanaan paljon
erilaisia piuhoja ja suuren laitteen. Hän kiinnitti piuhat
vatsalleni ja kone alkoi surista ja piirtää kauniita kukkuloita
ruudulle. Kuulin myös pienen pumputuksen, se oli oman lapseni
sydänääni.
Klo 21.00
Supistukset olivat nyt niin voimakkaita että hädintuskin
pysyin nahoissani. Kiemurtelin tuskissani sängyllä kultani
hieroessa selkääni.
Olin kieltänyt häntä kutsumasta kätilöä,
koska kuvittelin synnytyksen etenevän nopeammin, jos en ota
mitään kivunlievitystä.
- Kulta, haluaisin kävellä, kuiskasin miehelleni.
Hän auttoi minut ylös sängystä ja kävelytti
minua huoneessa. Aina kun kova supistus tuli, painauduin mieheni
käsivarsia vasten ja hän hieroi selkääni.
Klo 22.00
Supistukset olivat muuttuneet teräviksi, viiltäviksi,
enkä voinut enää kävellä.
Menin takaisin sängylle, ja suostuin viimeinkin että mieheni
hakisi kätilön.
Kätilö saapui viivana mieheni kanssa, ja teki alatutkimuksen,
olin edelleen auki kuudelle sormelle. Kätilö ehdotti minulle
aqua-rakkuloita ja suostuin. Rakkulat auttoivat mielettömän
paljon, en oikeastaan tuntenut supistuksia.
Rupesin nukkumaan.
Sunnuntai klo 13.20
Kun heräsin tähän aikaan hämmästyin jälleen
miten olin pystynyt nukkumaan supistusten kanssa.
Ne olivat samanlaisia kuin olivat olleet illalla ennen rakkuloita.
Kätilö saapui huoneeseen, suoritti tutkimuksen ja ilmoitti
kamalan uutisen,
olin edelleen auki kuudelle sormelle. Aloin itkeä hillittömästi,
ja epäilin ettei lapsi syntyisi koskaan. Kätilö lohdutti
minua ja lähti hakemaan aamiaista minulle, mieheni oli jo syönyt.
Klo 15.00
Kivut olivat niin hirvittävät, että pyysin uudelleen
epiduraalia, ja kätilö suostui, koska en ollut avautunut
yhtään enempää.
Ah, sitä autuutta, kaikki kivut poissa, ja uudelleen jäljellä
ainoastaan kauhea väsymys.
Kätilö kehotti minua nukkumaan, koska edessäni oli
vielä elämäni kamalin koitos.
Klo 21.00
Herään jälleen kamaliin kipuihin ja pyydän
miestäni hakemaan kätilön paikalle.
Kätilön tutkittua minut hän ilmoitti jymy-uutisen,
olin auki kahdeksalle sormelle.
Jippii!! Ajattelin, että enää ei kauaa tarvitsisi
sietää kipuja. Pyysin jotain kivunlievitystä ja kätilö
lupasi tuoda ilokaasua.
Se ei auttanut minua yhtään, teki vain kamalan pahan olon,
mutta typeryyksissäni otin sitä silti paljon. Oloni paheni
joka henkäyksen jälkeen, kunnes oksensin. Kätilö
kutsuttiin jälleen paikalle, ja hän ohjasi minut ammeeseen.
Klo 23.15
Olin pulikoinut lämpöisessä ammeessa jo tunnin,
kunnes yhtäkkiä tunsin mieletöntä tarvetta ponnistaa.
Kiljuin kätilöä apuun, ja pian hän saapuikin
mieheni kanssa.
- Minua ponnistuttaa ihan kauheasti, sopersin kätilölle,
nopeasti hän kielsi minua ponnistamasta, ja suunnilleen nosti
minut ylös ammeesta. Hän kuivasi minut nopeasti, ja käski
minut sängylle, auki 10 sormelle, hän ilmoitti, nyt, missä
haluaisit ponnistella? Sanoin, että haluaisin synnyttää
ammeessa.
OK. Kätilö vähensi vaatteitaan, sulki huoneen oven,
nosti väliverhon pystyyn sängyn ja ammeen väliin
siltä varalta, että joku muukin tulisi samaan huoneeseen.
Mieheni kantoi minut altaaseen, ponnistamista oli tosi vaikea pidättää,
huusin täysillä aina kun ponnistamisen tarve oli kovimmillaan.
Vihdoin viimein kun olin ammeessa sain luvan ponnistaa. Ponnistin
ja huusin koko ajan, ponnistin ja ponnistin, mutta mitään
ei tapahtunut.Tunsin lapsen laskeutuvan vähän alemmas,
mutta muuten ei mitään.
- Nyt kuules, tämä allas ei näytä auttavan yhtään,
minusta olisi parempi, jos kokeilisit jakkaraa. Kauhistuin, pitäisi
nousta ammeesta ylös ja mennä synnyttämään
jakkaralle.
Suostuin. Kätilö kielsi ponnistamasta, ja mieheni kantoi
minut jakkaralle, jonka kätilö oli siihen nostanut. Istuin
jakkaralle ja mieheni tuki minua takaa. - No niin, nyt voit taas
ponnistaa, käilö sanoi. Aloitin taas, huusin ja puhisin,
mutta mitään ei tapahtunut, lapsi vain liukui taas vähän
alemmas.
Ponnistin tunnin jakkaralla sen jäkeen kontallaan, ja silloin
alkoi tapahtua, lapsi rupesi tosiaan tulemaan. Ponnistelin taas,
ja en tiedä miten päädyin lopuksi ponnistamaan puoli-istuvaan
asentoon, mutta suuri kiitos sille ihmiselle jonka idea se oli.
Lapsi syntyi puoli-istuvassa asennossa 45 minuutin ponnistelemisen
jälkeen.
|
