Karhun poikanen
Äitiyslomalle jäädessäni olin virtaa täynnä.
Tarvi siivota ja opiskella ja kylällä... Kuukautta ennen
laskettua aikaa supistukset kuitenkin alkoivat todella kivuliaina.
Makasin sohvalla ja ruikutin. Välillä yritin laskea supistuksien
väliä, säännöllisiä ovat 3-5 min välein.
Koska asumme 300km synnytyssairaalasta marssin neuvolaan näytille.
Lääkärikin tutki tilanteen ja ilmoitti: en ole kyllä 2
vuoteen synnyttävää äitiä tutkinut, mutta
kyllä tämä synnytys on käynnissä. Niin sitten
lähdettiin ambulanssilla sairaalaan. Tilanne oli jännittävä.
Mieheni ajoi perässä. Tämä tilanne tuli kuitenkin
vähän liiankin tutuksi ennenkuin karhu vihdoin syntyi.
Ajelimme välin nimittäin 3 kertaa peräkkäin ennenkuin
päästiin tosihommiin...
Kolmannella kerralla kun supistukset taas loppuivat kuin seinään,
kun pääsimme perille (40+6), lääkäri päätti
vähän avustaa luontoa ja aloitti oksitosiinitipan. Syyksi
käynnistykseen laitettiin makrosomia, vauvan suurikokoisuus.
Olin viimeisen kuukauden kärsinyt raskausdiabeteksestä ja
vauva oli kasvanut todella hyvin. Koko päivän kärvistelin
tipassa. Supistuksia, kipeitä sellaisia kyllä tuli, mutta
synnytys ei edistynyt yhtään.
Taas kerran meidät potkittiin pihalle. Käskettiin tulla
käymään 2 päivän päästä uudelleen.
Päätimme mennä hotelliin yöksi. Siellä sitten
saunottiin, käveltiin (minä siis lyllersin) portaita ylös
ja yritettiin sekstaillakin. Suoritus vaan oli melko mekaaninen.
Mitään ei kuitenkaan tapahtunut vieläkään.
Seuraavana aamuna taas sairaalaan (41+1).
Mies parka oli jo niin uupunut synnyttämiseen, että lähetin
hänet kaupungille. Tippa käteen ja odttelemaan. Olin suunnitellut
synnytyksen hyvin tarkasti. En tulevat supistukset, kun ne ovat kipeitä aloitan
ilokaasun, kun se ei enää auta on aquarakkuloiden vuoro.
Sen jälkeen synnytän hallitusti jakkaralla. Kalvoja ei
saa puhkaista eikä välilihaa leikata. No tällä kertaa
supistukset alkoivat tulla todella nopeasti kipeiksi ja kokeilin
ilokaasua. Erinomaista ainetta! Olin kuin hieman huppelissa. Tunnin
verran aine auttoi. Kun sen vaikutus loppui suorastaan kiljuin, että epiduraali
tänne ja äkkiä! Olin avoinna vasta 4cm ja mietiskelin
kyllä onko synnytys edes vielä alkanut, mutta kipu oli
kamala. Sain piikin selkääni klo 12 ja kaikki kivut kaikkosivat.
Samalla tulivat myös lapsivedet! Piikki onnistui niin hyvin,
että sain käydä itse vessassa. Kätilöiden
vuoro vaihtui klo 14. Pyysin, että kohdun tilannet katsottaisiin,
mutta kätilö sanoi, että odotetaan vielä. Kun
uusi kätilö tuli käymään 14.30, pyysin häntä tutkimaan
kohdunsuun tai päästämään minut kakalle.
Ei tästä muuten
mitään tule. Kaikkien ihmeeksi kohtu oli nyt täysin auki. Ei
muuta kun ponnistamaan.
Ajattelin että kohta tämä, juttu on ohi ja aloitin
homman. Yritin ponnistaa jakkaralla, seisten sänkyä vasten
kyljelläni, kontallani... Ainoastaan roikkuminen taisi jäädä väliin.
Kätilö kannusti työntämään ja minä työnsin
hampaat irvessä. Yhtään mitään ei kuitenkaan
tapahtunut. Yhtäkkiä koko huone oli täynnä porukkaa.
Vauva oli juuttunut synnytyskanavaan.
Väliliha oli pakko leikata, jotta synnytystä voitiin auttaa
imukupilla. Imukuppi kiinnitettiin, yksi kätilö painoi
mahan päältä ja lääkäri kiskoi. Lääkäri
lensi taaksepäin ja kaikki 3 alakerran ihmistä saivat verta
päälleen. Muistan miettineeni, että hei toihan on
mun verta. Tilanne oli absurdi! Kahden tunnin ponnistusurakan jälkeen
oli ihan poikki. Synnyttäminen ei ollut ollenkaan kivaa. Sanoinkin
sen miehelleni ja yritin lähteä kotiin, mutta jaloissa
roikkuvat kätilöt estivät yritykseni.
Kuulin kuin toisesta maailmasta, että mieheni kysyi kauanko
tätä vielä jatketaan? Lääkäri sanoi,
että yritetään vielä vähän aikaa, ennen
kuin leikataan. Minua ajatus, kipeastä mahasta ja alapäästä epäilytti
sen verran, että yritin vielä kerran. Mieheni oli kuin
urheiluvalmentaja, joka kiljui työnnä, työnnä,
yritä, yritä ja minä ponnistin. Yli lähes 3 tunnin
ponnistusurakan jälkeen syntyi suuri sinijalkainen ja käsinen,
pahkapäinen poika. Herra painoi 4350cm ja oli 55cm pitkä.
Heti synnyttyään hän kiljui kovalla äänellä.
Tekonimensä "Karhu" mukaisesti hänen koko olemuksensa
oli hyvin karhumainen, vanttera jo syntyessään.
Illalla lääkäri kävi vielä tapaamassa meitä.
Hän myhäili tyytyväisen oloisena "harva äiti
olisi enää vauvaa siinä tilanteessa ulos saanut".
Olin kieltämättä todella uupunut. Edes suihkuun en
päässyt, kun vasta seuraavana päivänä, koska
pyörryin heti kun ylös pääsin.
Vaikka herra on osottautunut huonouniseksi ja muutenkin hyvin vaativaksi
(tarvii seuraa koko valveilla olo aikansa). Haaveilemme jo toisesta
lapsesta. Hieman vaan mietityttää se, että jos ensimmäinen
painaa 4350g, mitenhän se toinen? Minulla on kuulema myös
melkoinen lihasvastarinta (vahvat alapään lihakset työskentelevät
supistuksia vastaan). Koska väliliha parani niin hitaasti uusi
synnytys mietityttää. Haluaisin kuitenkin ehdottamasti
synnyttää alakautta.
Karhun äiti
|
