Erilainen
vappu...
Vuonna-99 tammikuun lopulla odotin perheesemme toista lasta.
Minulla ja miehelläni oli jo ihana 2 vuotias tytär.
Ensimmäinen synnytykseni meni kuin "oppikirjasta",
vaikka olikin melko pitkä (17h) niin kaikki sujui hienosti,
eikä kivunlievityksenäkään tarvittu kuin ilokaasua.
Nyt odottelimme,kaiken myöskin sujuvan hyvin.
Raskauteni loppuosalla liikkuminen tuntui hankalalta ja supistuksiakin
tuli jo 31 viikolla. Aukaisivat kohdensuuta 2 senttiä ja
kanava myös hävisi. Sairaalassa kertoivat, että
lapsemme voi syntyä aiemmin. Sitten alkoivatkin kituviikot.
Häpyluuni oli kammottavan kipeä kun lapsemme oli laskeutunut
jo niin alas. Sitten 37 viikolla eräänä lauantai
aamuna lapsivedet sitten menivät.
Painoarviossa arvuuttelivat lapsemme painavan n. 3500g, mutta
itse olin kyllä toista mieltä. Tyttäremme painoi
syntyessään 3600g ja nyt olo tuntui tosi suurelta. Mieheni
soitti ambulanssin, koska sairaalaan oli matkaa 50km ja supistuksiakin
alkoi tulla ja olihan kaikki varoitelleet, että toinen lapsi
tulee nopeammin.
Sairaalaan tultuani supistukset alkoivat heiketä ja minulle
laitettiin oksitosiinitippa. Mieheni tuli myös mukaan vietyään
tyttäremme hoitoon. Siinä sitten odoteltiin koko päivä,
ja illalla alkoikin tapahtua... Supistukset sokaisivat minut tuntui
kun alapääni repeäisi. Sain paraservikaalipuudutuksen
ja se auttoikin kummasti, sain sen vielä uudelleen ennenkuin
sain luvan ponnistaa.
Ponnistusvaihe kesti kamalat 40min. Kun lapsemme pää
näkyi, kätilö sanoi, että lapsen paino alkoi
nelosella eikä kolmosella. Lapsellamme oli napanuora kahdesti
kaulan ympäri ja se jouduttiin katkaisemaan jo siinä
vaiheessa, kun vasta pää oli ulkona. Lapsemme juuttui
hartioistaan jumiin ja kärsi hapenpuutteesta 8 minuuttia.
Kun hartiat viimein saatin ulos syntyi eloton suuri poika. Agarpisteitä
1 ja kymmenen minuutin kuluttua pisteitä 4. Poikamme vietiin
heti lastenteholle. Häntä elvytettiin sähkäshokeilla
ja hän joutui hengityskoneeseen. Syntymäpainoa pojallamme
oli komeat 4600g ja
pituutta 54cm. Synnytyksen jälkeen olimme mieheni kanssa
shokissa. Itkimme ja odotimme uutisia lapsestamme. Lääkärit
tulivatkin kertomaan sekä hyviä, että huonoja uutisia.
Hyvät olivat, että lapsemme hegitti jo itse, oli saanut
ilmarinnan
rajusta elvytyksestä. Huonoja uutisia oli, että oikea
käsi ei reagoinut mihinkään diagnoosina totaalinen
Erbin pareesi. Poikamme oikea hartia vammautui rajun synnytyksen
seurauksena. Arveluttavaa oli vielä se oliko hapenpuute ehtinyt
tehdä vaurioita aivoihin.Lapsemme oli tehohoidossa reilut
kaksi viikkoa.
Nyt hän on ihana ja vilkas 4 vuotias.Päässä
ei ole mitään vikaa ja kättä on leikattu ja
kuntoutettu. Käsi onkin jo yllättävän hyvässä
kunnossa, eikä estä hänen elämäänsä.
Antti-Jussi on erittäin elämänmyönteinen ja
ilonen poika!!
|
