Erilainen
vappu...
Minulla oli laskettu aika 16.huhtikuuta, mutta supistuksia ei
kuulunut. Otin kyllä ihan rauhallisesti, koska tiesin, että
synnytys käynnistettäisiin, jos se ei itsestään
lähde. Aloin käydä neuvolassa tiheämpään,
haluttiin varmistua, että vauvalla oli kaikki hyvin.. =)
Sitten alkoi mennä jo kaksi viikkoa yli ja kysyin, että
eikö sitä voisi jo käynnistää, kun 28.4.
kävimme PHKS:ssä ultrassa. Sanoivat siellä, että
odotellaan pari päivää vielä,(itselläni
meinasi mennä kokonaan hermot, eihän supistuksiakaan
ollut koko aikana.. Olin ottanut kaikki tavarat mukaankin siltä
varalta, että synnytys jo käynnistettäisiin ja
harmitti tosi paljon!)
Kaksi päivää myöhemmin menimme sitten aamulla
mieheni kanssa kaikessa rauhassa bussilla synnyttämään..
Aamukahdeksalta ihan nätti ilmakin ulkona, vähän
koleaa, ja se piristi, en ollut oikein saanut edellisenä
yönä nukuttua, kun alkoi vähän jännittää
edessä oleva "koettelemus".. Siinä meni aamupäivä
sitten karvojen poistossa, vaatteiden vaihdossa ja peräruiskeen
annossa.
Puolen päivän aikaan laitettiin ensimmäinen tabletinpala
ja anturit kiinni. Siinä sitten olin sängyn vankina..
Sydänäänet olivat hienot ja vauva potki ihan kiitettävästi,
oli ollut oikea riehuva koko raskauden ajan. Muutama tunti meni,
alkoi tulla jo vähän tylsääkin, mutta sitten
joskus 17 aikaan alkoivat supistukset tuntua ja olin alkanut vuotaa
vähän verta. Hoitaja näytti sairaalan "ihanat"
siteet(jotka tulivat myöhemmin todella tutuiksi..)
Katseltiin siinä sitten jääkiekko-ottelua ja olo
alkoi olla aika tuskainen välillä.. Pyörin ympäriinsä
ja supistukset alkoivat tuntua todella pahoilta. Joskus ennen
kahdeksaa oli pakko kutsua hoitaja kun sattui niin paljon.. Sitten
mentiinkin synnytyssaliin ja pääsin kokeilemaan ilokaasua
ja keinutuolia. Auttoihan se ilokaasu jonkin aikaa, mutta sitten
tuli todella tuskainen olo. Siirryin sänkyyn ja maailma pyöri
silmissä. Minulle laitettiin tippa, että supistukset
tehostuivat, kun kohdunsuu ei meinannut aueta.
Sitten jonkun ajan päästä kalvot puhkaistiin ja
vauvan päähän laitettiin anturi. Kipu alkoi olla
todella paha. Supistuksen aikana ei todellakaan pystynyt ajattelemaan
maalaismaisemia.=) Pyysin epiduraalia, anestesialääkäri
oli juuri tekemässä jotain muualla ja meni tunti ennen
kuin sain sen. Kauheinta oli yrittää pysyä paikoillaan
kun piikkiä laitettiin. En viitsinyt edes yrittää
katsoa, minkä kokoinen neula oli. Olisi vaan alkanut hirvittää
enemmän.
Jonkin aikaa siinä sitten odottelin, että aine olisi
alkanut vaikuttaa, mutta ei. Siinä vaiheessa vedin ilokaasua
ihan kiitettävää tahtia, eipä se siinä
vaiheessa enää kipua lievittänyt, ja tuli tosi
huono olo. Ehdin juuri pyytää, että mies toisi
maljan, ja onnistuinkin oksentamaan siihen. Samaan aikaan tuli
tunne, että nyt pitää ponnistaa. Hassua oli, kun
mies kaatoi oksennukset salin lavuaariin ja se meinasi mennä
tukkoon. Kätilökin tuli paikalle, kun olimme hänet
hälyttäneet. Kohdunsuu oli kokonaan auki ja päälakikin
melkein näkyi! Siinä sitten vaan vaihdoin asentoa ja
reisistä kiinni pidellen aloin ponnistaa.
Tuntui, että se sujuu helposti, missään vaiheessa
ei tullut mitään paniikkia. Kuusi minuuttia myöhemmin
tyttö oli ulkona ja kätiö leikkasi napanuoran,
koska mies ei siihen itse pystynyt. Kello oli 23.22. Ensin oli
vaikea uskoa, että "tuo todella on meidän vauva",
tunteet olivat aika sekavia. Mutta sitten kun sai lapsen mahan
päälle niin tuli todella hyvä olo. Tissinkin neiti
löysi heti..=) Siinä sitten ihasteltiin meidän
uutta neitiä, joka vaan aterioi tyytyväisenä ja
katseli pienillä silmillään maailmaa ensi kertaa.
Kätilö oli ommellut tikitkin alapäähän,
en onneksi revennyt kauhean pahasti. Istuminen kyllä oli
aika hankalaa parin viikon ajan. Vessassakäynnistä puhumattakaan.
Ekan vessareissun tein synnytyksen jälkeen ennen kuin kätilö
tuli takaisin ja hän hämmästeli nopeuttani. Aika
huteraa se käveleminen kyllä oli! Itse asiassa minulla
oli kyllä ihan hyvä olo, en ollut edes hikoillut synnytyksessä,
oli vaan kamala kutina epiduraalin takia. Sekin meni kyllä
nopeasti ohi.
Kello alkoi olla lähempänä kahta, kun tuli aika
isille lähteä kotiin(en vieläkään tajua,
miten hän onnistui saamaan taksin vapunaattona.) ja me mentiin
sitten vauvan kanssa osastolle. Siinä neiti sitten söi
ja hoitaja näytti "kädestä pitäen"
imetyksen vielä kerran ja laittoi tissin vauvan suuhun. Sen
jälkeen hän lähti ja sanoi tulevansa parin tunnin
päästä takaisin. Vauva nukkui vähän aikaa,
mutta sitten alkoi pieni huuto. Olin niin väsynyt, enkä
ollut aikaisemmin pidellyt pientä vauvaa, joten kesti monta
minuuttia nostaa hänet syliin. Pelkäsin niin paljon,
että pudotan vauvan tai jotain.
Sylissä neiti vähän rauhottui, ja sain hänet
(ehjänä!) takaisin sänkyynsä. Kello läheni
jo puolta kuutta ja hoitajan sanomat "pari tuntia" olivat
menneet jo ajat sitten. Itse olin saanut nukutuksi vähän
yli tunnin. Sitten kutsuin hoitajaa, koska ajattelin, että
vauvalla oli jo todella kova nälkä, enkä enää
saanut häntä itse nostettua viereen.
Hoitaja pahoitteli, että oli kestänyt niin kauan ja
imettelin siinä sitten yli tunnin, taidettiin molemmat nukahtaa
siihen vauvan kanssa vierekkäin, vaikka yritin pysyä
hereillä. Oli ihana herätä oma vauva kainalossa
aamupalakutsuun. Hoitajat toivat aamiaisen sänkyyn ja varoittelivat
viereen nukuttamisesta, ettei vauva putoa sängystä.
Sairaalassa oli aika orpoa olla, kun ei voinut istua mitenkään
päin. Söin kaikki ateriat omassa huoneessa seisten.
Vatsakaan ei toiminut millään, meni neljä päivää
(ja paljon ulostuslääkettä), että se alkoi
toimia! =) Maidon kanssakin oli ongelmia, sitä tuli aluksi
niin paljon, että kaikki "vapaa-aika" meni pumppailuun,
etten saisi rintatulehdusta(se tuli vasta myöhemmin..) Yöllä
pidin kaalinlehtiä rintsikoissa, että vähän
helpottaisi.. Hassua, kun en edes tiennyt mistään kaalinlehdistä,
ennen kuin hoitaja tuli tuomaan sellaisia..=) Mutta kyllä
ne oikeasti auttoivat jonkin verran. Ja kaikki haisi kaalilta!
Pikkuhiljaa kaikki alkoi sujua hyvin ja uskalsin vaihtaa jo itse
vaipankin.. Sitten siitä pikkuhiljaa kotiuduttiin ja alkoi
"vauva-arki".
"Heli"
|
