Pikku
Prinsessa
Äitipolilla oltiin huolissaan lievästä
raskausmyrkytyksestä, joten synnytys päädyttiin
käynnistämään seuraavana päivänä.
Hieman sekavin tuntein palasin kotiin ja aloin pakkailla sairaalalaukkua.
Hellyydellä pakkasin sen pienen Nalle Puh -puvun jonka huolella
olimme sinulle valinneet, oma Puhimme...
Seuraavana aamuna toiveikkaana palasimme laitokselle. Sain kohdunsuulle
neljäsosan käynnistävää tablettia, joka
melkein heti alkoikin vaikuttaa. Kovia supistuksia alkoi tulla
heti jo 5 minuutin välein, ja oli pakko koko ajan pysytellä
liikkeessä. Muutaman tunnin jälkeen lääkärin
lohduton lausunto oli, että kanavakin oli vielä kokonainen
eikä mitään ollut tapahtunut. Mies lähti töihin
ja vannotti soittamaan heti, kun jotain tapahtuu.
Koko päivän supisteli säännöllisesti,
mutta mitään ei tapahtunut. Illalla olin jo niin loppu,
että kätilö passitti miehen kotiin nukkumaan ja
minut osastolle yöksi. Sanoi vielä, että täytyy
pyytää piikki, jos käynnistyssupistukset ei itsekseen
lakkaa.
Menin nukkumaan ja 01.00 aikaan yöllä heräsin
koviin supistuksiin. Pyysin yököltä piikin, mutta
mitään ei tapahtunut. Nyt se oli sitten menoa! Menin
päiväsaliin katsomaan yöchattia, ja 6 aikaan aamulla
aloin hiljalleen valua kohti synnytyssalia. Soitin miehelle, että
ei mitään kiirettä mutta nyt täällä
ollaan jo salissa... Selkään sattui tosi pahasti ja
sainkin aquarakkulat. Niiden laittaminen sattui TODELLA! Huusin
ja revin tukottain hiuksia, kätilökin totesi ettei se
nyt noin kipeää voi ottaa! Mutta ne tosiaan auttoivat
ja n.1,5 tuntia olin täysin kivuton. Mieskin tuli parahiksi
sairaalaan ja totesi, että näytän voivan tosi hyvin
juuri synnyttäväksi...
Aquarakkuloiden vaikutuksen lakattua alkoikin sitten tosi kovat
kivut. Olin jo aiemmin päättänyt, etten halua epiduraalia,
pelkäsin sen laittamista. Sain paracervikaalin ja samalla
kalvot puhkaistiin. Puudutuksen vaikutus lakkasi melkein heti,
kun kalvot puhkaistiin, ja samalla alkoi ponnistuttaa kovasti.
Ponnistaa ei saanut, koska kohdunsuu ei ollut vielä tarpeeksi
auki. Yhtäkkiä saliin marssi lauma kätilöitä
ja lääkäreitä, jotka passittivat isän
käytävään ja sanoivat laittavansa elektrodit
lapsen päähän kohtuun. Lapsen sydänäänet
olivat kuulemma olleet monotonisia koko päivän, ja nyt
oli syytä olla huolissaan! Olin aivan kuolemanväsynyt
ja huolesta sairas! Puolen tunnin väkertelyn jälkeen
lääkäri totesi laitteen olevan rikki, mutta helpotukseksi
lapsen syke oli taas normaali. Unohtivat sitten poistuessaan kertoa
isälle, että saisi palata huoneeseen ja raukka odotteli
yksin tunnin huolissaan isien huoneessa!
Nyt ponnistutti jo niin kovasti, etten paikallani pysynyt. Kätilöillä
oli meneillään palaveri, ja olin jo aivan hädissäni,
että synnytän lapseni yksin! Sitten kätilö
tuli ja kielsi edelleen ponnistamasta, kanava kuulemma oli taas
paksuuntunut. Yhden supistuksen ajan hän piti sitä sormellaan
auki ja meinasin potkaista häntä, niin lujaa se sattui!
Sitten yhtäkkiä kätilö sanoi, että nyt
saa alkaa ponnistaa. En meinannut uskoa korviani! Aloin ponnistaa
ja huusin kuin hinaaja. Paikalle sattui juuri osaston ylilääkäri,
joka tuumasi ettei kannata tuhlata energiaa huutamiseen ja samalla
sohi sormellaan suutani. Oli vähällä etten puraissut...
9 minuutin ponnistamisen jälkeen vauvamme putkahti maailmaan,
maailman kaunein kultakiharainen prinsessa! Strategiset mitat
3680g ja 50 cm. Napanuora oli kietoutunut kaulan ympärille,
ja oli muutenkin kuulemma ennätyksellisen pitkä. Muuten
kaikki oli hyvin!
Kaikkien jälkipuuhien jälkeen isä kylvetti tytön
ja minä menin suihkuun. Tullessani suihkusta minua kohtasi
maailman kaunein näky: tuore isä istui kiikkutuolissa
katsoen hellästi sylissään nukkuvaa pientä
vaaleanpunaista kääröä. Minun rakkani!
|
