Siirin
syntymä
Aamun alkajaisiksi kokeilimme sitä yhtä ässää,
salaa ja hiljaa peiton alla lasten katsellessa lastenohjelmia
=)) hyi meitä.
Ylös noustua alkoi supistella aika napakasti ja päätinkin
lähteä ulos vähän reippailemaan, kun ilmakin
oli aivan ihana. Lähdin köpöttelemään
reippaasti kioskille leivän ostoon, kioskille saakka matka
sujui joutuisasti, välillä tuntui pieniä supistuksia.
Leipää maksaessani tulikin sitten sellainen supistus,
että meinasi jalat lähteä alta ja tuli kiire päästä
ulos puuskuttamaan. Kotimatkasta tulikin sitten oikein tuskien
taival, supistusten välillä lauleskelin *yksi pieni
elefantti marssi näääääin* jne.. Mahdoin
olla aika näky kun vaapuin puolelta toisella ja välillä
oli pakko kyykistellä.
Kotiin sitten lopulta pääsin ja alakerrasta huusin
ukolle, että paahan sauna lämpiää kun koskee
niin kovasti, siinä sitten otin rappusilla istuen supistuksia
vastaan. Niitä tuli noin 7-9 minuutin välein ja aika
napakoita olivat. saunakin lämpesi ajallaan ja siellä
löylyssä istuessa supistukset alkoivat laantua. Huutelin
sitten kaikki lapsetkin pesulle ja löylyyn, kello taisi olla
jotain 15 pintaan.
Eli sinne ne supistukset jäivät saunan lämpöön
=((. Olo oli aika pettynyt, kun olin jo ihan varma, että
NYT. Loppupäivän sitten supisteli säännöllisen
epäsäännöllisesti, mies kävi vuokraamassa
filmin, sitä tuli toisella silmällä seurattua ja
päässä pyöri vaan, että voi kun tästä
nyt pääsis jo lähtemään, olo kun oli
aika tuskainen ja jo joulusta saakka supistellut enemmän
sun vähemmän.
Elokuvakin loppui aikanaan ja pääsimme taas vällyjen
väliin, miestä olisi väsyttänyt aivan armottomasti,
mutta minä siinä nyyhkin kurjaa oloa, ja siihen ässäänhän
se taas päätyi se miehen lohduttelu =). Kello kävi
tuossa vaiheessa noin 23.
Sitten alkoikin tapahtua.
Aivan kamalia supistuksia alkoi sadella noin 5 minuutin välein,
aina supistuksen tullen oli pakko pompata pystyyn ja teputella
ympäriinsä, miestä kehoitin vielä nukkumaan,
kun ei se lähtö kuitenkaan vielä tule =). Puolen
yön aikoihin sanoin, että nyt ylös ja siskoani
lapsenvahdiksi hakemaan. Supistukset ei vielä olleet mitään
kamalan kivuliaita, mutta säännöllisiä ja
kestoltaan reilusti yli minuutin ja aivan valtava paine peräsuolessa
ja peräaukon seutuvilla, sen takia ajattelinkin, että
pakko lähteä edes näytille kun jo koko päivän
oli supistellut, ja kun neljännestä synnytyksestä
kuitenkin jo kyse.
Maanantai 130103 Rv 37+6
Klo 00.30 Lähdimme ajelemaan sairaalaan, kotona ennen lähtöä
tuli pieni supistus ja autossa toinen pieni, sanoinkin sairaalan
pihalla miehelle, että ei tästä taidakaan mitään
tulla, mennään takaisin kotiin, onneksi mies ei siihen
suostunut kun yhä tuskailin takamukseni kanssa.
Klo 00.45 saavuimme synnytysvastaanottoon ja meidät vastaanotti
oikein mukavan tuntuinen kätilö.
Pääsin heti tutkimushuoneeseen, kohdunsuu väljästi
kahdelle sormelle auki ja kanava hävinnyt.
Minä siinä jo kätilölle hätäilin,
että anteeksi kun tällä tavalla vaivataan, kun
nyt tuntuu, että ei tämä tästä etene.
Kätilö sanoi, että katsotaan nyt kun sinulla sinne
peräpäähänkin painattaa kerta niin ilkeästi,
ajetaan ensin käyrää ja laitetaan sitten oikein
kunnon vesiperäruiske.
Käyrää sitten yritettiin ottaa, todellakin yritettiin,
mutta kun vauvalla oli lisälyöntejä (niitä
oli jo aiemmin tutkittu ja vaarattomiksi todettu) ja aina lisälyönnin
tullen, KTG-laite heitti sykkeen tuonne 70-80 eli ilmeisesti siirsi
sen minun pulssilleni (mutta varmahan siitä ei voitu olla)
Kätilö ei ollut ollenkaan tyytyväinen käyrään
ja sanoinkin pyytävänsä lääkärin
heti peräruiskeen jälkeen katsomaan tilanteen.
Klo 01.10 sain sen paljon puhutun peräruiskeen (en ole siis
koskaan aiemmissa synnytyksissä saanut) ja laitto oli aika
epämiellyttävän tuntuista. Sitten tulikin kiire
vessaan ja voi sitä "tavaran" määrää
mikä sieltä tuli. Vartin verran meni siellä kylmässä
vessassa kökkiessä. Supistuksia oli tähän
mennessä taas tullut muutama, mutta eivät olleet enää
mitään kovin mainittavia.
Vessasta kun pääsin pois niin uuuuh, iski sellainen
supistus, että jalat meinasi alta lähteä.
Kätilö oli ensin meinannut laittaa meidät avautumiskammariin,
siellä olisi ollut miehellekin peti, mutta ilmeeni nähtyä
sanoikin, että siirrytään sittenkin suoraan saliin,
ilokaasun pariin. Ja minullahan ei ollut mitään sitä
vastaan.
Klo 01.30 päästiin synnytyssaliin ja istahdin keinutuoliin
ottamaan supistuksia vastaan joita tuli 2-3 minuutin välein,
ja ne jo tuntuivat! Ilokaasumaskin sain käteen ja hönkäilinkin
sitä silmät muljahdellen, ennen kuin kätilö
edes kerkesi käyttöä neuvomaan, tokaisi vaan, että
hyvin näyttää olevan tekniikka hallussa =).
Käyrää ei edellenkään saatu ajettua,
tai siis olin antureissa kiinni, mutta paperille piirtyi vaan
"kärpäsenkakkaa" kun, lisälyönnit
sotkivat, vauvan syke oli siinä 140-150 luokkaa ja aina kun
extra tuli putosi lukema tuonne 70-80, eli luultavasti minun sykkeen
nappasi jostain.
Kätilö lähti hälyyttämään lääkäriä
hätiin, kun vauvaa kuitenkin täytyi seurata vähän
tarkemmin juuri noitten lisälyöntien takia.
Klo 02.00 aikaan saapui lääkäri ja sanoi puhkaisevansa
kalvot, että saadaan scalppi vauvan päähän
mittaamaan luotettavasti sykettä. Tämä olikin sitten
helpommin sanottu kun tehty.
Kamalista supistuksista huolimatta kohdunsuu edelleen sen väljästi
kahdelle sormelle auki ja kohdunsuu todelle ylhäällä.
Sängyssä makaaminen oli yhtä tuskaa, lääkärillä
sormet kaivoivat koko ajan kohdunsuulla että olisi saanut
sen vehkeen vauvan päähän, minä vedin ilokaasua
henkeni hädässä ja taisin siinä huutaakin,
että antakaa mun jo ihmeessä olla. Sattui todella paljon!
Mieskin siinä jo hädissään pyöri ja ihmetteli,
kun mitään ei saatu aikaiseksi kun minulla vaan kamalat
kivut sillä kaivamisella.
Vihdoin ja viimein noin 15 minuutin kaivamisen jälkeen alkoi
ihana ja tasainen naputus kuulua, lääkäri oli ihmeissään
kun lapsivettä ei näkynyt ei kuulunut, oli kuulemma
kyllä kalvot puhkaissut!
Ja sitten taas hiljaisuus, laitteesta ei kuulunut mitään,
no nyt oli piuhojen liitoksissa vikaa. Aaargh! No, liitoksia ja
piuhoja vaihdeltiin, olin onneksi jo päässyt takaisin
kiikkustuoliin. Tultiin siihen tulokseen, että sekään
aparaatti toimi näitten lisälyöntien kanssa, välillä
siis vauvan syke näytti 140-150 ja taas hetken päästä
pomppasi 70-80:een. Turhauttavaa, itsellä oli vähän
ulkopuolinen olo kun mies, kätilö ja lääkäri
yrittivät saada koneita toimimaan, johtoja vaihdettiin ja
kamala sählinki oli päällä.
Itse oli aivan pihalla, supistuksia tuli minuutin välein
tai ilman välejä, aina kun tuntui, että ilokaasun
posket lommollaan vetämisen olisi saattanut hetkeksi lopettaa,
tuntui uusi kipuaalto nousevan. Eli oli todella pihalla, en jaksanut
muuta kun keksittyä ilokaasuun ja silmien kiinni pitämiseen,
välillä tuntui, että kaikki olisivat poistuneet
salista kun en kuullutkaan enää mitään. Olin
kuulemma silloin tällöin ärähtänyt, että
onko täällä ketään!
No sitten alettiinkin hoitaa streptokokkia, eli penisilliinipaukku
pitäisi tiputtaa suoneen.
Kätilö alkoi puuhailla tiputusta, minä varoitin,
että suonet on sitten huonot ja sen totesi kätilökin,
sanoi kerran koittavansa ja sitten jos ei onnistu pyytäisi
lääkärin laittamaan. Tässä vaiheessa
omatkin kivut tuntuivat hieman helpottaneen ja pystyin välillä
hengittämään ihan raitista ilmaakin.
Tässä välissä muistelen käyneeni vessassa,
kaikkien niiden piuhojen kanssa eli alapäässä scalppipiuhat,
vatsalla lisäksi supistus- ja sydänäänianturi
(oli laitettu takaisin kun alapään piuhat eivät
toimineet toivotulla tavalla).
Klo 02.30 marssi lääkäri huoneeseen kätilön
yrittäessä sitä tippaa väsätä, ja
sanoi, että nyt on saatava sydänäänet kunnolla
kuulumaan, kun ei tiedetä onko tuo 70-80 lukema äidin
vai vauvan.
Kätilökään ei saanut tippaa laitettua ja lääkärilläkin
siihen meni tovi, sanoi vaan, että onpahan suoneen yhteys
auk,i jos leikkaukseen joudutaan, hän ei uskalla kauaa enää
tuollaista käyrää katsoa.
Ja taas siirto petiin, eli yritettiin laittaa uusi scalppi vauvan
päähän, jos siitä olisi apua. Kohdunsuu edelleen
sen vaivaiset reilun 2cm auki, mutta kohdunsuu tullut kovaa vauhtia
alaspäin ja laskeutunut hyvin, eli sentään jotain
edistystä niillä tajuttomilla tauottomilla kivuilla
oli aikaiseksi saatu. Taisin siinä kyllä rukoilla viimeistä
piikkiä tai ihan mitä vaan.
Kätilö lupasi, että heti kun saadaan uudet piuhat
vauvaan niin aletaan miettiä kohdunsuun puudutusta, tosin
siinä pitäisi kohdunsuun olla auki vähintään
neljä senttiä, ajattelin, että siihen menee sitten
ikuisuus.
Lääkäri sai tällä kertaa uuden piuhan
helposti vauvan päähän, mutta edelleenkään
käyrään ei saatu muutosta, lapsivettäkin lirahti
pikkuisen. Kivut sen kun yltyivät, pyysin päästä
kyljelle ja se sallitiin=) Selällään makaaminen
oli ihan kamalaa.
Tästä eteenpäin minulla onkin sitten vain hämäriä
muistikuvia, mutta yritän kertoa niin kun muistan =).
Muistan katsoneeni kelloa 02.40 ja anelleeni taas armoa, kätilö
sanoi, että tarkistetaan tilanne jos vaikka olisi jo sen
4cm auki ja olihan se, lääkäri oli vielä paikalla
seuraamassa sydänääniä ja pohtimassa mitä
tässä oikein tehdään. Kunnon käyrää
olisi nyt saatava. Lupasi kuitenkin helpottaa oloani ja laittaa
sen puudutuksen ensin ja sitten vauvasta mahdollisia verikokeita
päästä, jos ei käyrät parane. Eli minulla
oli 2 piuhaa alapäässä mittamassa sykettä,
vatsan päällä kaksi sykeanturia + supistusanturi,
ja kädessä tippa! Eli johtoja meni ja tuli, minä
vääntelehdin sängyssä ja taisin sinne ilokaasumaskiin
vähän jo itkeäkin, en siis pystynyt lopettamaan
ilokaasun vetämistä hetkeksikään ja olin ollut
ihan sekaisin. Puhellut levottomia ja ärähdellyt, että
mistä tekin tiedätte kuinka mua sattuu ja muuta vastaava
fiksua.
Kellonajoista minulla ei ole enää mitään hajua,
mutta jossain vaiheessa minua taas pyydettiin kääntymään
selälleni, että saadaan puudutus laitettua. Muistan
selittäneeni, että en pysty en pysty ja vauva painaa
kamalan alas, kätilö sanoi, että jokos sinä
meinaat ponnistamaan ruveta, minä siihen, että en tiedä,
mutta jotain sieltä nyt on jo tulossa. Samassa alkoi kroppa
ponnistaan aivan itsestään ja lääkäri
kurkkasi alapäätä ja sanoi, että ei tässä
mitään puudutuksia enää keretä tämä
on tulossa jo.
Kätilö ja lääkäri ja mies yrittivät
saada minut kääntymään selälleni, siinä
vaiheessa muistan vetäisseeni ilokaasumaskin naamalta ja
huutaneeni, että selältään en synnytä!
No siihen heidän oli tyytyminen.
Kroppa ponnisti itsestään taas, ja muistan pidätelleeni
sitä valtaisaa ponnistamisen tunnetta. Päässäni
mietin, että anna mennä vaan, anna kropan hoitaa tämä
itse ja yritin rentouttaa itseni ja ihme kyllä onnistuin
siinä, vielä yksi kropan ponnistus ja puolet päätä
oli näkyvissä, mutta sitähän minä en
tiennyt=). Ei tullut mitään tarvetta ponnistaa ja lääkäri
sekä kätilö hoputtivat ponnistamaan.
olin aivan totaalisen pihalla ja ihmettelin, että minkäs
takia tässä nyt pitää ponnistaa, vastahan
tänne on tultu =). Samassa tuli taas ponnistus ja siinä
se sitten oli, pikkuinen tyttö. Kello oli 03.15.
En oikein edes sitä itse tajunnut, mieskin oli ihan ihmeissään
ja hoki, että kamalan pikkuinen.
Minulla supistukset jatkuivat aivan kamalina, ja sanoin, että
älkää antako vauvaa minulle vielä, en pysty
pitämään, vedin ilokaasua edelleen silmät
päässä pyörien, jossain vaiheessa jo kysyin
kätilöltä, että onko sieltä vielä
toinen tulossa kun supistukset vaan jatkuu ja jatkuu. Kätilö
sanoi, että no sehän se vasta yllätys olisikin.
Sanoi sitten, että joillakin ei supistukset helpotu heti
vauvan syntymään vaan jatkuvat niin kauan kunnes jälkeisetkin
on tullut. No tulihan ne sieltä lopulta ja aah sitä
ihanuutta, kivut loppuivat kun seinään vasta siinä
vaiheessa. olin totaalisen uupunut ja ihan pöhnässä
siitä ilokaasumäärästä, olin hokenut
vaan, että miten se nyt syntyi, vastahan me tultiin.
Vihdoin sain vauvan rinnalle puettuna ja kapaloituna painoa pikkuisella
oli 3030g, pituutta 49cm ja hattu 34 cm. Aivan ihana täydellinen
pakkaus. Miehen lähetin kotiin nukkumaan, että jaksaa
aamulla sitten lasten kanssa touhuta. Vauvalla suu napsasi siihen
malliin, että tarjosin rintaa ja hyvin kelpasi, ei tosin
jaksanut kun muutaman minuutin luputtaa.
Minulla oli aivan järkyttävän kylmä, sillä
peti oli lapsivedestä aivan märkä, lapsivesihän
meni sitten lopulta ponnistusvaiheessa. Vauva nostettiin omaan
sänkyyn ja minä hipsin kuumaan suihkuun. Suihkussa taisin
viihtyä ½ tuntia, kätilökin taisin useamman
kerran käydä kysymässä, että onko joku
hätänä. Iistuin vaan suihkutuolilla ja tärisin
kylmästä ja jännityksen laukeamisesta.
Ja jonkin moista yhteenvetoa:
Synnytys oli nopea ja raju, kivut olivat kamalat. Kohdunsuu aukesi
45 minuutissa siitä 2 sentistä siihen, että vauva
syntyi. Ponnistusvaihe oli helppo, en itse ponnistanut kertaakaan
vaan luonto hoiti sen homman täysin 3-4 ponnistuksella vauva
oli maailmassa. Alapää ei kärsinyt mitään
"taisteluvaurioita" ja istuskelin vajaa ½ tuntia
vauvan syntymästä suihkussa ensin ja sitten imetin istuallani
suihkusta tultuani.
Osastolle päästiin siinä vähän ennen
aamukuutta ja vauvalta mitattiin verensokerit, raskausdiabetekseni
takia. Sokeriarvot oli sillä rajalla, että ei jouduttu
valvontaan glukoositiputukseen. Lisämaitoa annettiin 2 ensimmäistä
päivää, aina rinnallaolon jälkeen. Välillä
jouduttiin antamaan ennen rintaa, sillä vauva väsyi
rinnan imemiseen ja ei sitten jaksanut riittävää
määrää pullosta, että sokeriarvot olisivat
pysyneet hyvinä.
15.01.03 Oltiin kovasti jo lähdössä kotiin. Maito
oli nousussa ja vauvan sokerit pysyneet hyvinä, vauvasta
otettu streptokokkinäytekin oli negatiivinen. Mutta sitten
huomattiinkin, että pikkuinen alkaa kellastua ja puolen päivään
aloitettiinkin valohoito.
Onneksi vuorokausi valossa riitti ja torstaina päästiinkin
jo kotiin.
Tyttö on aivan ihana, täydellinen, pieni ja siro, kaiken
päälle vielä kiltti kun mikä =).
Tällä hetkellä, rintamaito riittää ja
neiti syö 3-4 tunnin välein, kakkaa siihen päälle
joka välissä ja välillä ihmettelee minne on
joutunut silmät suurina ja pyöreinä.
Itse olen aivan ihmeissäni, jälleen kerran, kuinka
tuota pikkuista voi rakastaa niin paljon. Voin vain pitää
vauvaa sylissä ja ihmetellä ja haistella vauvan hajuja.
Tästä vauva-ajasta meinaan ottaa kaiken irti, näillä
näkymin kun tämä on nyt se "viimeinen"
=D.
Miehen kanssa yhdessä ihmetellään, miten näistä
pikkuisista nauttii aina vaan enemmän ja enemmän, mitä
useampi lapsi on.
Yksi asia vaan vaivaa vähän omaatuntoa: isommat lapset.
Tuntuu, että haluaisin vaan sulkeutua vauvan kanssa omaan
pieneen maailmaan ja välillä jopa itse säikähdän
omia ärtymyksen tunteita noita ihania ja avuliaita sisaruksia
kohtaan. Mutta kaipa tämäkin on joku luonnonoikku: emon
täytyy pitää pienin hengissä, keinolla millä
hyvänsä. Isot siskot ja veikka ovat hyvin ylpeitä
vauvasta ja kaikille vieraille ilmoitetaan jo ovelta, että
nyt meillä on se vauva.
Tähän on nyt hyvä lopettaa tämä kertomus,
joka taitaa olla aika sekava, mutta koettakaa päästä
mukaan.
Sonsku
|
