Pieni
Suuri Mies
Kun lasketusta ajasta alkoi olla kaksi viikkoa aikaa ja mitään
ei tapahtunut, olin varsin "kypsä" raskaana olemiseen!
Äitipolilla oli juostu tasaisin väliajoin ja aina vain
lähetettiin kotiin odottamaan. Lantiokin oli kuvattu ja todettu,
että vauva mahtuu mainiosti alakautta, vaikka kokoennuste
olikin huima 4700g. Jouluaattoaamuna irtosi limatulppa ja innoissani
ajattelin, että nyt se lähtö tulee, mutta mitä
vielä. Kivistykset olivat vain mahanpuruja eikä supistuksista
ollut tietoakaan.
Joulun jälkeinen äitipoliaika jännitti. Taas tehtiin
normaalit tutkimukset ja todettiin, että vauva todella tuntui
viihtyvän yksiössään. Lääkäri
totesi, ettei kohdunsuullakaan ollut
tapahtunut yhtään mitään. Masennuin jo ajatellessani,
että taas mennään kotiin odottamaan. Lääkäri
kuitenkin totesi, että koska lapsi oli niin harteikas ja
lapsivettä oli niin paljon ja kun normaali käynnistyminen
ei ollut tapahtunut, olisi kuitenkin parempi tehdä sektio.
Olin hieman ihmeissäni, mitä tuohon nyt sanoisi, minä
kun en ollut edes ajatellut sektion mahdollisuutta! Nyt se siis
tapahtuisi... Meidät ohjattiin osastolle odottamaan. Osastolla
ei ollut ruuhkaa, joten pian alkoi tapahtua.
Lääkäri kertoi toimenpiteestä ja kysyi haluaisiko
mieheni olla mukana. Tottakai, mukaan vaan. Olin onnellinen, ettei
minun "puukkokammoisen" tarvinnut kohdata leikkauspeikkoa
yksin. Minut vietiin saliin ja mieheni meni vaihtamaan vaatteita.
Tunsin kuinka jalkani alkoivat vapista -- jännitin niin kamalasti,
vaikka en sitä olisi ehkä myöntänytkään.
Hoitajia, kätilöitä ja lääkäreitä
pyöri ympärillä siihen tahtiin, että välillä
teki mieli kiljaista "Stoi! Otetaan vähän hitaammin!".
Yksi laittoi tippaa, toinen mittasi verenpainetta...korvissa humisi.
Pelkäsin spinaalipuudutusta kuin ruttoa, mutta loppujen lopuksi
se oli varsin kivuton kokemus. Mieheni tuli saliin
ja lääkäri totesi, että puudutus oli tehonnut
-- voitiin siis aloittaa.
Meni joitain minuutteja...lääkäri puhui jotain,
mutta en kuullut mitään...jännitti. Puristin mieheni
kättä ja olin kiitollinen siitä, että hän
oli vierelläni. Lopulta se kauan odottamani rääkäisy
kuului ja terve poika oli maailmassa. 4920g ja 55 cm -- ennätyslapsi
sille päivää ainakin. Joku totesi, että lapsivettä
oli saatu talteen neljä litraa..ajattelin, että ei ihme
jos olin valtava.
Pieni mustatukkainen poika tuotiin minua tervehtimään
ja
vietiin sitten isän kylvetettäväksi. Olin onnellinen
pitkä odotus palkittiin. Muistan, että ajattelin kuinka
onnekas olin, kun kaikki meni niin hyvin, kun moni asia olisi
voinut mennä pieleen!
|
