Ei
ikinä enää
Mielessä pyöri vain tuhiseva vauva. Pesin äitiyspakkauksen
vaatteita ja odottelin heinäkuuta.
Raskauden alku oli mennyt oksentelemisessa. Puolivälissä
verenpaine nousi ja myös paino. Jalat turposivat ja vaatteet
kinnasivat. Sairaalan tutustumiskäynnillä kätilö
esitteli prenataaliosaston ja toivoi, ettei kukaan meistä
tutustujista joutuisi sinne. Enpä tiennyt mitä tuleman
piti.
Kun raskausviikkoja oli 36+4, jouduin raskausmyrkytyksen takia
prenataaliosastolle. Kohdunsuuta alettiin kypsytellä käynnistyksillä
ja vietin sairaalassa 4 viikkoa. Joka toinen päivä käynnistettiin
aamulla ja illalla. Itkin koti-ikävää ja murehdin
vauvaa. Oloa ei helpottanut laisinkaan kauhukertomukset, joita
kerrottiin innolla päiväsalissa.
Supistuksia ei kuulunut ja ajattelin, että ei edes dynamiitti
auta. Ainoa lohtua tuova asia oli laskettu päivä. Kun
sekin meni ohi, niin turhuuden tunne iski.
Viimein vkolla 40+2 laitettin käynnistysgeeliä ja kivut
iskivät. Ei supistuksia.
3 päivää ja yötä tuskaa, oksentelua,
itkua.
Kolmantena aamuna kiertävä lääkäri totesi,
että kalvo puhkeaa aivan pian eli nyt saisi siirtyä
salin puolelle. Kysyi että olenko ollut kipeä ollenkaan?
Sitten vaan saliin ja kaikki mahdollinen kivunlievitys. Kalvot
puhkaistin ja lapsivesi oli lehmuksenvihreää.
15 tuntia tuskaa, oksentelua, itkua, kipua. Kohdunsuu aukesi 8
cm ja tarjonta oli korkealla. Llöin hanskat tiskiin ja sanoin,
etten jaksa enää. Kuume oli noussut melkein 40 asteeseen.
Sitten vietiinkin saliin vauhdilla.
Olo tuntui ihanalta,kun sain puudutuksen. Painelu oli kurjan
tuntuista, mutta sen kesti. Palkkioksi kaikesta saimme ihanan
tyttövauvan puolenyön paikkeilla.
Oli vielä kaikenlaista mutkaa matkassa: alhainen hemoglobiini,
vauva joutui tarkkailuun teholle tulehdusarvojeni takia, rintatulehdus.
Olimme kaiken kaikkiaan 5½ viikkoa sairaalassa. Ajattelimme,
ettemme ikinä tee tätä toista kertaa. Kätilöt
vakuuttivat ,että seuraavalla kerralla lantio kuvataan ja
katsotaan tarkemmin synnytystapa.
Ajatus toisesta lapsesta kauhistutti. Ei ikinä....
Toinen lapsemme syntyi 2v1kk myöhemmin. Jouduimme
menemään yksityiselle lääkärille, kun
leikkaus oli vieläkin epävarmaa, vaikka vauva arvioitiin
yli nelikiloiseksi raskausviikolla 38.
Tyttö tuli sektiolla ja kaikki meni hyvin. Lääkäri
tosin unohti katsoa paperit ja teki leikkausviillon toisin päin
kuin edellinen. Pahoitteli sitä kylläkin. Vauva oli
3,5kg.
Kolmas lapsemme, poika, syntyi viime elokuussa. Sektio oli varma
tapa, mutta aika meni tiukille. Unohtivat sen antaa,kun murehtivat
vauvan sydänkäyrää ja ihmeellisiä harmittomia
kipuja.
Olin terk. pari päivää ja kotiinlähdön
hetkellä pyysin sektioaikaa. Olin tullut sen takia polikäynnille.
Suuttua piti ja sitten aika annettiin.
Kolme lasta olemme tehneet,vaikka piti yhteen jäädä.
Jatkoa en osaa arvioida, mutta olisi kiva saada iso perhe. Lapset
ovat lahja ja ilon aihe.
|
