Justiinan
synnytys
iKävin viikolla 38 tuttavallani vyöhyketerapiassa.
Aikomus oli saada synnytys käyntiin aiemmin, koska edellinen
raskaus kesti kaikkiaan 42 viikkoa ja tyttö oli 4160g ja
53cm pitkä. Minua vähän pelotti että jos tästäkin
tulisi yhtä iso, joten ajattelin, että yritetään
vähän aiemmin.Tuttavani on kätilö ja lupasi
antaa vyöhyketerapiaa aikaisintaan 38 viikolla.
Sain "terapiaa" noi tunnin verran. Eikä minulle
tullut mitään tuntemuksia. Sovittiin,että jos mitään
ei tapahdu niin yritetään seuraavalla viikolla uudestaan.
Menin innosta pomppien tuttavani luo. Juttelimme kaikkea synnytyksestä
samalla, kun hän hieroi jalkojani. Kun hoito oli valmis ja
nousin tuolilta ylös, sanoin "nyt tuntuu että alkais
menkat" vatsassa oli jotenkin semmoinen tunne. Jälkeen
päin tuttavani sanoi: "Olin silloin jo varma että
tänään lähdet synnyttämään."
Siinä päivä meni odotellessa ja kuulostellessa
että tapahtuuko mitään.
Laitoin tytön nukkumaan ja aloimme Jounin kanssa katsomaan
olympialaisia. Ukko nukahti ja minä en saanut unta. Juuri
kun olin nukahtamassa tunsin ensimmäisen supistuksen sitten
Jassun syntymän. (Minulla ei ollut ollut lainkaan supistuksia
koko raskausaikana.) Kello oli sillon 23.20,eli noin 12 tuntia
vyöhyketerapaista. Laskeskelin suppareita ja ajattelin että
eihän se nyt voi tulla!
Siinä sitten kärvistelin pari tuntia. Aloin etsiä
sitä Babybasic kirjaa, koska en muistanut millon piti lähetä
synnäriä kohti. Joskus 02:00 aikaan soitin synnytysvastaanottoon
ja kyselin, että milloin tulen. Mukavantuntuinen kätilö
sanoi, että käy suihkussa ja syö aamupalaa.
Soitimme Papan "Jassuvahdiksi" hän oli meillä
03:15.
Meiltä ei ole pitkä matka sairaalalle, joten meinasin,että
kävelen sinne. Se varmaan olisi vauhdittanut synnytystä.
Ukko tyrmäsi ajatuksen.
Sairaalassa sain vaatteet ja peräruiskeen... MITEN IHMISESSÄ
VOIOLLA NIIN PALJON PA.... ja aivan kamala haju. En kehdannu pyytää
heti kätilöäkään huoneeseen.Kävin
suihkussa ja koko ajan supisteli, mutta kevyesti. Olivat tosi
"lepsuja" ja alkoivat hävitä. Ajattelin että
kotiin tästä lähdetään.
Kätilöillä vaihtui vuoro, ja uusi kätilö
laittoi minulle tipan, että supparit jatkuisivat...
Jo alkoi tapahtua: Meni lapsivedet ja supistukset alkoivat olla
tosi tiukkoja. Jalkani vatkasivat enkä pystynyt hillitsemään
niitä millään. Kätilökin sanoi että
yritä nyt rentoutua. Kysyin häneltä, että
miten hitossa se tapahtuu... Enkä tainnut saada vastausta.
Sain epiduraalin - se oli taivas.
Eikä mennyt kauaakaan, kun oli niin valmista, että
päästiin ponnistamaan. Paikalle saapui tutunnäköinen
kätilö, oli ollut minulla ultrassa. Hän katsoi
minuun niin lempeällä katseella, etten unohda sitä
ikinä. Hän sanoi: "Nyt taidat tuntea kuinka vauva
liukuu alaspäin."
Ihmettilin ääneen, kuinka hän sen voi tietää,
mutta hän vain sanoi, että on ollut täällä
töissä kohta 40-vuotta. Sillon kaikki nauroimme...
Ponnistin pienokaistamme puoli-istuvassa asennossa kaksi kertaa.
Näiden kertojen välissä kiellettiin ponnistamasta,
ei helppo juttu lainkaan, kroppani vaan työnsi. Syy selvisi
myöhemmin: napanuora oli vauvan kaulan ympärillä.
Onneksi ei mitään katastrofia, kaikki vauvalla ok. Jännitin
hirveästi kumpaa sukupuolta tämä uusi ihminen edustaa...
Olin ihan "sekaisin". Tämä synnytys oli niiiin
mieletön kokemus,vaikka huusin kätilöille että
en perkule tule tänne ikinä... Lupasivat ottaa ilomielin
vastaan jos kuitenkin tulisin.
Tyttö, "Justiina", syntyi 3570 ja 50cm... Kirppu
verrattuna isosiskoon, joka otti pienen heti omakseen.
|
