Mitä
muistan
iSiinä istuin ja ähkin. Naapurin isäntä oli
nenä valkoisena ja yritti tavoittaa puhelimella meidän
miestä työmaalta. Kai se oli kiihkeässä kahvikeskustelussa,
kun ei kuullut.
Välillä supisti niin, että piti nahkasohvan käsinojasta
puristaa kynnet valkeina, en halunnut pelotella naapuria enempää
kuin oli tarvis.
Onneksi tämä nyt ei edes ollut vielä niin tuloillaan.
Hoputan, eikö se vastaa. Naapuri hermostuu. Uhkailee tilata
ambulanssin. Saadaan mies langalle.
Renkaat sauhuten tuli hakemaan. Matka meni vartissa.
-
Turha reissu. Mene kotiin avautumaan, sanottiin. Kohdunsuu oli
lähes kiinni. Pieni pettymys suupielissä palasimme kotiin.
Naapurin emännällä naama ikkunassa kiinni, ikään
kuin kysyen montako tuli. Ihan kuin hänellekin olisin pettymys
- suutariksi mennyt synnytys. "Ei ne sinne ole ennenkään
jääneet", mies lohduttaa.
-
Joku kuvasi jossain synnytystuskaa pingispallon työntämisellä
nenään. Itseköhän oli kokeillut? Vesimeloni
greipin kokoisesta reiästä- ajattelen. Ei naurata, yliaikaiseksi
tämä meni.
-
Naapurissa katsoimme illan elokuvaa ja minua kuvotti. Ystäväni
oli leiponut parastaan, minua oksetti. Vatsaa väänsi
mutta karttelin äänieristämätöntä
vessaa.
Odotin kotiinlähtöä. Vetosin lopulta väsymykseen,
mies talutti minut huolestuneena kotiin. Pää ämpäriin.
Ei enää koskaan tonnikalapiirakkaa!
Heräsin neljältä supistukseen. Mies puhisi: "Mitä
nyt taas, nukutaan nyt ". Ei tullut unesta mitään,
hermostuin omaan kipuiluuni.
Vatsaa väänsi ja supisti. Mies lähti hakemaan
autoa. Tarvitsin apua portaiden kanssa. Taas supisti. Ottaisinko
ämpärin mukaan?
Vatsa oli niin suuri, etten nähnyt portaita. Laitettiin
penkille pyyhkeitä, ettei kastuisi.
Ajoimme sairaalan pihalla parkkipaikalle, jolla ei ollut parkkimaksua.
Matka pääovelle kesti ikuisuuden. Välillä
pysähdyin lepäämään, mies ehdotti pyörätuolin
hakemista. Päätin yrittää itse, omin jaloin.
Ensiavussa kyselivät monesko lapsi. Tuli hoitajiin vauhtia,
kolmas lapsi, edellinen syntyi syöksymällä. Pikaisesti
hissillä synnytyssaliin. Vatsaa väänsi taas.
Oksensin ja palelin. Laittoivat tipan. Pelkäsin.
Ei edistystä. Tippahanaa suuremmalle. Pakolla synnytettiin.
Pelkäsin enemmän.
Sydämeni hakkasi lujaa, katsoin lasittuneesti kanyylia ja
pelkäsin yhä.
Yritin saada seinäkellosta kiinni katseellani. En saanut
yhtään hengähtää, sattui kamalasti. Hoitaja
pienensi tippaa. Lääkäri väänsi taas
lorisemaan. Oksensin ja huusin ääneen.
Kätilö jäi istumaan huoneeeen. Kirjoitti jotain.
Näin kaiken ilokaasun takaa, haukoin henkeä, etsin vastausta
kumisesta naamarista.
Tunsin lapsen pään luitani vasten painavana. Mies hihkui
"ei ole kalju".
Sieltähän se solahti esille. Tyttö. Tummasilmäinen
pullaposki. Kyytiläinen tutustumassa isäänsä.
Oltiin tahmeita.
Ja minä olin tyhjä.
|
