Oma
pienokaiseni
Viikkoja oli jo 41+6, kävin yliaikaisseurannassa, missä
lääkäri ilmoitti että jos ei yön aikana
ite synny, niin huomenaamulla klo. 09.00 puhkaistaan kalvot.
Oli jotenkin uskomaton olo.. Hihittelin ja sitten taas itketti.
Ystäväni soitti illalla ja kysyi mitäs teet huomenna?
Menen synnyttämään, vastasin.
Yöllä vaan valvoin.. Odotin, alkaako nyt syntymään.
Ja jännitin aamua. Pelotti.
Aamulla mies heräsi kelloon. Istuimme keittiössä
ja söimme aamiaista. Katsoin kelloa, jo 8.20! Pitää
lähteä.
Siinä istuin auton kyydissä ja mietin että nyt
mennään synnyttämään! Ei ollut yhtään
supistusta.
Synnytyssalissa lääkäri ilmoitti että on
4cm auki. Kalvot puhkaistiin, sekään ei tuntunut miltään.
Tunsin vain kuinka lämmin vesi kasteli selkänikin. Mies
laittoi vieressä cd:n soimaan. Olimme ostaneet erilaisia
rauhoittavia cd:eitä synnytystä varten. Melkein heti
alkoi supistamaan. Ja lujaa alkoikin! Minuun iski paniikki, olisin
vain tahtonut takaisin kotiin. Sitten itkin, itkin ja itkin...
Kätilöt sanoivat, että synnytys alkoi 9.00. Makasin
vain sängyllä, sattui niin paljon! Liikuin vain keinutuoliin
mieheni ja ihanan kätilöopiskelijan avulla. Kipu oli
melkein sietämätöntä. Opiskelija ehdotti aqua-rakkuloita.
4 ihon alle, niin pitäisi auttaa. Niiden laittaminen sattui
varmaankin enemmän, kuin supistus. Niitä laitettiinkin
vain yksi, en antanut laittaa enempää.
Puolenpäivän aikaan sain epiduraalin, muistan sen ahdistavana.
Mutta se oli uskomatonta miten se auttoi! Kätilöt ehdottivat
lepäämistä ja että mieheni kävisi syömässä.
Makasin sängyllä silmät kiinni ja olin onnellinen.
Mies palasi syömästä juuri kun kivut alkoivat taas.
Koko ajan voimistuen. Kello oli nyt jo 13.15. Vieras kätilö
tuli katsomaan huoneeseen. Pyysin lisää epiduraalia
ja hän sanoi tarkistavansa tilanteen. Ehei, enää
epiduraalia! Nyt alkaa ponnistus, minulle ilmoitettiin. Ei voi,
en mä oo vielä valmis, sanoi kauhuissani. Kätilö
vaan poistui hymyillen. Opiskelija tuli huoneeseen ja hymyili,
että alkaa jo naama punottaa. Kello oli 13.30 kun ponnistusvaihe
alkoi. Sattui niin paljon, että karjuin ja roikuin miehessäni.
Olin aluksi suunnitellut että ponnistan selälläni,
mutta sitten tosipaikan tullen, kyljellään oli minulle
paras! Kello 14.00 kätilö ilmoitti, että typy tuli!
Olin haljeta, niin onnellinen olin!! Sain pienokaiseni rinnalleni
ja ajattelin etten ikinä ollut nähnyt mitään
niin ihanaa!!
Kätilöt kehuivat miten hyvin meni. Kaikki oli niin
uskomatonta. Isi leikkasi napanuoran ja pääsin imettämään
ja katselemaan ihmettäni. Niin kaunis! Voiko mikään
olla näin ihanaa!!?? Nyt synnytyksestä on kohta vuosi
kulunut. Vieläkin katselen pientä ihmettäni ja
rakastan niin, että sydän pakahtuu. Taitaa tyttö
välillä katsoa ihmetellen, että mitä se äiti
taas itkee?
|
