Synnytyspelkopeikko
Olin kulkenut oysin synnytyspelkopoliklinikalla keskustelemassa
pelostani ja vaatinut sektiota. Edellinen kaksosten synnytys oli
ollut niin kivulias ja traumaattinen, että pelkäsin
ihan todella.
Keskusteltuamme muutaman kerran suostuin sitten synnyttämään
alakautta, kun lupasivat minulle täyden kivunlievityksen.
Vielä monet kerrat yöllä heräsin painajaiseen
yltä päältä hiessä ja yöllä
kauhukuvat omasta kuolemasta risteilivät päässä.
Itkin joskus hillittömästi ja mieheni rauhoitteli minua.
Lasta rakastin kuitenkin ja halusin hänet, kun vain olisin
säästynyt synnytykseltä.
Niin sitten viikolla 38+0 menin taas oysiin sopimaan käynnistysajasta
ja lääkäri sanoikin, että voin jo jäädä
osastolle kunnes käynnistys koittaisi. Pelotti kovasti ja
luottamuspula oli suuri. Olin kuitenkin jo osastolla, parempi
kuin kotona 100 km päässä.
Seuraavana päivänä aloitettiin sytotec-tablettien
anto, mutta ei mitään. Taas seuraavana ja kolmantena
ja neljäntenä. Aloin väsyä ja koti-ikäväkin
oli. Pyysin jo tippakäynnistystä ja sektiotakin. Kuudentena
päivänä lähti sitten limatulppa ja tuli supistuksiakin.
Pelkäsin jo synnytyksen alkavan, joten lauantai-iltana hoppuilin
supistusteni kanssa siihen malliin, että katsoivat parhaaksi
siirtää minut synnytyssalin puolelle. Supistukset eivät
olleet kovia, mutta tulivat säännöllisesti. Ne
eivät kuitenkaan edistäneet kohdunsuuta, joka oli jo
valmiiksi pari senttiä auki. Vauva oli ylhäällä,
joten tilanne oli aika epäkypsä.
Soitin miehen paikalle(oli kova meno miehellä, kun oli poliisitkin
pysäyttäneet ja luulleet joksikin rikolliseksi - samanlainen
auto) ja hän tuli yöllä yhden aikaan. Sitten tuli
kätilö ja tutki tilanteen, joka ei ollut muuttunut.
Siispä homma käyntiin. Tippa käteen, sattui, mutta
tsemppasin hyvin. Sitten lääkäri tuli laittamaan
epiduraalia selkään. Se meni ensin väärään
paikkaan ja kova kipu oikeaan jalkaan painoi. Lääkäri
otti pois ja laittoi uuteen kohtaan, nyt meni hyvin. Ei tunnu
muuten mitenkään miellyttävältä, mutta
kestää sen ennenkuin helv...set supistukset. Siinä
sitten oksitosiini tippui suoneen ja epiduraali virtasi selkään
ja olin piuhoissa ja johdoissa ja sydänkäyrässä.
Kätilö sanoi, että nyt vain nukkumaan. Olin vieläkin
hermona, mutta helpottunut, kun tiesin, että epiduraalia
saa koko ajan lisää. Mies nukkui vierassängyllä
ja minä torkuin piuhoissani.
Välillä kätilö kävi pissauttamassa minut
alusastiaan (nestettä tuli niin paljon tipasta) ja tarkisti
tilanteen. Edistyi pikkuhiljaa. Kalvotkin puhkaistiin, kun olin
4-5 senttiä auki noin neljän aikaan. Sitten alkoikin
jo tapahtua, näin käyrällä kovempia supistuksia
ja aloin tuntea niitä. Klo 5.50 tunsin ensimmäisen kipeän
supistuksen ja sanoin, että ei auta, lisää kipulääkettä.
Kätilö laittoi paljon epiduraalia menemään,
mutta se ei enää auttanutkaan, joten laitettiin anestesialääkäri
hakuun spinaalipuudutusta varten. Silloin piti kokea pahat kivut,
eli ainoat tuskat koko synnytyksen aikana klo 6.15-6.35 välisen
ajan oli tosi kovat kivut ja tunsin, kun vauvan pää
liikkui synnytyskanavassa alaspäin. Huusin, että eikö
se lääkäri jo tule ja kätilö lohdutti,
että pian tulee, on muitakin synnyttäjiä.
Kun lääkäri sitten tuli, sanoin hänelle,
että luojan kiitos, äkkiä nyt se puudutus!!! Lääkäri
puhdisti selkää tosi kauan, tuntui jo että kiusallaan..
Heti, kun puudute oli selässä, lähtivät kaikki
kivut ja tunto myös..hehheh. Rinnasta alaspäin pelkkää
tyhjää. Lähes saman tien kätilö sanoi,
että nyt sitten ponnistetaan vauva ulos, kaikki oli valmista.
Nauroin, että mitään ei tunnu ja ponnistin vanhasta
tottumuksesta vauvan ulos. Tyttö syntyi 6.45 ja piti ihan
katsoa, että mistä hän tuli, kun ei mitään
tuntunut. Ensimmäinen imetys ja kaikki ilman kipuja, ihanaa!
Ei repeämiä eikä mitään, istukan tulokaan
ei tuntunut, eikä mahan painelu...Kyllä lasta rakastaa
enemmän, kun kipu ei synnytystä haittaa. Se on minun
mielipiteeni.
Äiti & Emma
|
