Ukkosen tyttö toi syksyn sateet tullessaan...
"Helteet vain jatkuu ja jatkuu", tuskailin miellessäni.
Elokuu oli yhtä kuuma kuin heinäkuu, enkä ison
mahani kanssa osannut nauttia enää hellepäivistä.
Yöt sujuivat valvoskellessa ja katsoin kaihoisasti taivaalle,
eikö niitä sateita jo kuulu...
Meillä oli muutto meneillään ja laskettuun aikaan
pari viikkoa aikaa. Osallistumiseni muuttoon oli lähinnä
laatikoiden purkamista ja lepäilyä. (jälkimmäistä
vähän enemmän ..). Toisten tohistessa muutossa
minä puhisin sohvalla, olo oli tukala sekä väsynyt.
Itsepäisesti mahani asukki köllötteli perätilassa
kääntöyrityksistä huolimatta ja olin mielessäni
päätynyt sektioon. En synnyttämisen pelosta, vaan
tulijan turvallisuuden tähden. Vaikka äitipolilla oli
viikko sitten katsottu, että synnytys onnistuu kyllä
alakauttakin, olin halunnut miettimisaikaa päätöksen
tekoon.
Synnytykseni käynnistyi muuttopäivän iltana lapsiveden
menolla. Olo oli epätodellinen laskettuun aikaanhan oli pari
viikkoa aikaa ja äitipolille uusi aika vasta muutaman päivän
päästä ja meillä muutto kesken, eihän
tämän näin pitänyt mennä :-)! Ambulanssi
tilattiin ja isä hälytettiin muuttopuuhista paikalle.
Synnytyslaitokselle tultaessa tilanne näytti rauhalliselta
kohdunkaulaa oli jäljellä ja paikat auki vasta parin
cm verran ja supistuksia tuli harvakseltaan. Sain kipupiikin ja
kaurapussin sekä miehen kanssa kehoituksen nukkua. Samalla
aikaa miettiä synnytystapaa. Supistukset tihenivät ja
voimistuivat kuitenkin nopeasti, eikä nukkumisesta tullut
mitään, olin kuitenkin varma,että kyllä tämä
aamuun menee ja puhisten kiersin ympyrää lattialla ja
juoksutin miestä lämmittämässä kaurapussia.
Kivut voimistuivat ja soitin kätilön paikalle. Parissa
tunnissa kohdunsuu oli auennut 4-5 cm:iin ja nyt piti päättää
synnytystavasta. Lääkäri yritti selvittää
vieressä jotakin, mutta minä keskityin vain seuraavan
supistuksen tuloon.
Päädyin ottamaan epiduraalin ja samalla päätin,
että synnytän alakautta koska synnytys oli edennyt nopeasti
ja hyvin tähän saakka. Epiduraalin jälkeen sain
hetken huokaista, vauvan sydänääniä seurattiin
jatkuvasti enkä saanut perätilan vuoksi paljon liikkua.
Mieheni ja mukava kätilö olivat lähellä kuitenkin
koko ajan.
Ponnistamisen tarve tuli kuin varkain ja lääkäriä
soitettiin paikalle (lääkäri on aina mukana perätilasynnytyksessä
ponnistusvaiheessa). Kätilön tarkistaessa tilannetta
kohdunsuu oli auennut 9cm:iin ja sain kätilöltä
hyvät ohjeet ponnistusvaiheeseen. Synnytysasento tuntui kamalalta:
"Eihän ylöspäin voi ponnistaa", ähisin
kätilölle.Sainkin luvan ponnistaa kyljellään
ja se tuntui helpommalta. Ponnistin ja ponnistin, puristaen miehen
kättä. Se aika tuntui loputtomalta ja sitten parkaisu...
"Tyttö tuli" kätilö sanoi ja isä
pääsi katkaisemaan napanuoraa. Hetki oli ihmeellinen.
Ukkonen jyrisi ulkona ja rakeet ropisivat ikkunaan. Miehen kanssa
meitä huvitti, niin sinä pieni ihme toit ne syksyn sateet
tullessasi :-), joita niin kaipasin.
|
