Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

Pieni, Suuri Ihme

Maanantaina 10.8.1998 vatsani oli kasvanut niin suureksi että aloin tuskastua odottamiseen. Odotin vauvan lisäksi lähetettä painoarvioon. Olin aivan varma että vauva olisi ainakin 4.5kg painava poika.. Kaikki perinteiset merkit olivat viitanneet siihen. Mutta kuinkas kävikään..

Olin epätoivoinen. Uskoin että vauva tulee syntymään sektiolla kokonsa vuoksi, joten kokeilin vanhoja keinoja saada synnytys käyntiin: siivoamista, kävelemistä yms.. Mistään ei tuntunut olevan apua, vauva viihtyi minussa erinomaisesti. Viimeinen keinoni oli ottaa vauvan sijattua sänkyä pölyltä suojannut peite pois. Ajattelin että lapsi tulee kun kaikki näyttää valmiilta. Ja niin se taisi olla.

Illalla aloin vuotamaan verta, aivan kuin kuukautiset olisivat alkaneet. Varmistin, että veri ei ollut kirkasta. Minulle tuli tunne että: "Vihdoinkin jotain tapahtuu!". Kello oli yli puolen yön ja mieheni alkoi nukkumaan, vakuuteltuani ensin hänelle että kaikki on kunnossa. Itse menin koneen ääreen ja kirjoitin Verkkokliniikan odotuspalstalle muutaman rivin tekstiä. Pakkasin tavarat kasaan. Veren sekaan alkoi tulla limaa. Sitten alkoivat supistukset.

Supistukset olivat alussa heikkoja ja ne tulivat n. 20-30 minuutin välein. Menin nukkumaan ja sain hieman nukuttua supistusten välillä. Noin klo 4 aamulla alkoivat supistukset olla hieman kovempia, jolloin piti nousta sängystä. Puin päälleni ja herätin mieheni (joka halusi ennen lähtöään käydä suihkussa!). Supistukset tulivat n. 15 minuutin välein. Hoputin puolinukkuvaa miestäni kylppärin oven takana, hän pesi hampaitaan. Luultavasti olin antanut liian rennon kuvan synnyttämään lähtemisestä.. Hermostuin itse hieman. Kun itse pesin hampaitani, vedin oven kiinni ja jätin peukalon väliin. Sattui. Lopulta kutsuimme taksin, matka kesti kymmenen minuuttia. Sairaalassa olimme puoli kuudelta.

Istuimme aulassa hetken. En halunnut vielä kutsua hoitajia paikalle sillä pelkäsin että olin lähtenyt kotoa liian aikaisin. Olen kuullut, että lyhytmatkalaiset voidaan lähettää takaisin kotiin mikäli synnytys ei ole kunnolla vielä alkanut. Katselin supistusten väliä aulan kellosta, 7 minuuttia. Sitten tulikin hoitaja kysymään asiaamme.

Minut ohjattiin tutkimushuoneeseen ja mieheni jäi aulaan odottamaan. Ensin vaihdoin sairaalavaatteet päälle ja kävin pesulla. Sitten minut tutkittiin. Ensin paineltiin kohtua ja hoitaja ilmoitti painoarvioksi 3700 (vain!) ja tehtiin sisätutkimus. Kohdun suu oli auki n. 2cm. Sain peräruiskeen jotta suoli tyhjenisi, sitten mentiin.. Suihkussa oli ihana olla ja valmistautua.

Minut ohjattiin synnytyshuoneeseen, ilokseni kultani istui siellä, tuntui heti turvallisemmalta. Minä sain istua keinutuoliin ja masuni ympärille laitettiin kaksi kuminauhaa joissa oli anturit. Toinen mittasi supistusten väliä ja toinen vauvan sydämen sykettä. Tarkoitus oli selvittää vauvan vointi supistusten aikana. Siinä jouduin olemaan n. puoli tuntia. Sitten pääsin liikkumaan vapaasti ja kätilö kävi välillä katsomassa vointia.

Synnytys katsottiin käynnistyneen klo 7, sillä silloin alkoivat supistukset olla säännöllisiä ja ne voimistuivat. Välillä jouduin kiipeämään sänkyyn jolloin taas mitattiin supistuksia ja sykettä. Pyysin epiduraalipuudutusta jo alussa mutta sitä jouduin jonkin aikaa odottamaan sillä anestesialääkäri, joka sen saa antaa, oli kiireinen.

Supistukset muuttuivat melko kivuliaiksi, aivan kuin kovat kuukautiskivut. Kipua helpotti lantion keinuttaminen. Nojasin sänkyyn ja heijasin peppua. Välillä tuli vähän voihkittuakin. Supistukset olivat kohtalaisen siedettäviä niin pitkään kun sain liikkua vapaasti, mutta välillä täytyi olla tutkimusten ajan sängyssä. Sitten tuli sellainen tunne että nyt täytyy mennä tarpeilleni, se oli ponnistuspakko. Minulla oli kova työ olla ponnistamatta. Pintahengitys auttoi hieman, silti tuli vähän ähkäistyä aina välillä.. Epiduraalin saaminen tuntui kestävän ikuisuuden.

Oli ihana kun mieheni oli mukana. Hän oli välillä surkean näköinen kun ei voinut tehdä mitään hyväkseni. Supistusten aikana en antanut hänen koskea minuun. Sitten tuli kuin taivaan lahjana se kauan odotettu lääkäri joka pisti puudutusletkun selkääni, se ei sattunut yhtään. Melkein heti kivut heikkenivät ja lopulta hävisivät, se oli IHANAA. Kiitin lääkäriä sydämellisesti, hän oli hieman huvittunut.

Makailin odotellen kohdun suun avautumista ja rentouduin. Epiduraalipuudutus ei vienyt painon tunnetta, joten tunsin supistukset lievänä paineena alhaalla. Pikkuhiljaa paine alhaalla alkoi kasvaa ja kipu alkoi palautua. Pyysin puudutteen lisäämistä mutta kätilö päättikin tutkia ensin tilanteen. Olin auennut 9cm ja kohdun kaula oli hävinnyt. Kello oli 14.15. "Puudutusta ei voida enää antaa, koska se häiritsee ponnistamista", sanoi kätilö. "Voi, vitsi!" (tai jotain sinnepäin), ajattelin. Supistukset alkoivat sitten olla ihan kunnollisia, onneksi sain alkaa ponnistelemaan.

Alussa sain ponnistella jalkeillani, se oli helpottavaa. Sitten kokeilin synnytysjakkaraa, jolla olisin halunnut synnyttää, mutta kätilö ei pitänyt sitä oikein hyvänä ajatuksena. Siinä jalkeillani ollessa aloin rentoutumaan sen verran että supistukset heikkenivät joten jouduin tippaan. Tiputus lisäsi hieman supistuksen määrää -mutta eivät tarpeeksi. Minun täytyi nousta sänkyyn. Vauvan pää tuntui tutkimuksessa. Kätilö sanoi, että vauva voi syntyä millä työnnöllä hyväänsä -ja minä työnsin.

Tiputusta lisättiin, pelkäsin että supistuksista tulee liian voimakkaita, onneksi ne eivät juurikaan muuttuneet. Aloin olla tosi väsynyt. Kaiken lisäksi kohdun suulla olikin kieleke, eli se ei ollutkaan täysin avautunut. Tässä vaiheessa huoneeseen alkoi tulla enemmän ihmisiä.

Jouduin ponnistelemaan siten, että kätilön sormet painoivat kohdun suun reunoja pois lapsen pään edestä. Toinen kätilö painoi vatsaani. Tunsin miten vauvan pää alkoi tulla alemmaksi, hurja tunne! Tässä vaiheessa tunsin lämpimän tulvahduksen ja tiesin että minulle tehtiin episiotomia, se ei sattunut yhtään -ehkä se vain helpotti oloa. Sitten muutama kunnollinen ponnistus viimeisillä voimilla ja vauva oli ulkona. "Se on tyttö!", kuulin. Olin todella yllättynyt, mutta äärettömän onnellinen. Vauva itki vähän ja hänet nostettiin melkein heti rinnalleni. Se oli elämäni onnellisin hetki!

Sain pitää lasta hetken ja sitten hänet annettiin miehelleni kylvetettäväksi. Tyttö tärisi ja itki. Lämmin vesi sai pienokaisen rauhoittumaan ja hän huokasi tyytyväisenä. Mieheni sanoi, että hän hymyili silloin ensimmäisen kerran.

Minä jouduin vielä koeteltavaksi. Istukka täytyi saada ulos. Peppuni alle laitettiin astia, siinä oli hankala olla. Vatsaani paineltiin, se sattui. Toimenpide kesti n. puoli tuntia ja selkäni oli puutunut sen jälkeen. Se oli varmaan synnytyksen ikävin vaihe. Sitten alkoi ompelu.

Kätilön valmistellessa ompelua tein selväksi että en kestä yhtään ylimääräistä kipua, joten puudutusta jouduttiin laittamaan tosi paljon. Onneksi minua kuunneltiin ja ompelu ei tuntunut yhtään. Katselin miestäni ja lastani hänen sylissään ja itkin ilosta. Sen hetkisiä tunteita ei pysty mitenkään kuvailemaan, ne täytyy kokea itse.

Synnytys oli ohi ja pääsin suihkuun. Suihkussa ollessa tuli joku sanomaan huoneen ovelle että se täytyisi saada vapaaksi, sillä seuraava olisi jo tulossa. Huh, huh, mikä vauhti! Pääsimme kahville pieneen huoneeseen. Kahvittelun jälkeen kävelin osastolle. Olin todella väsynyt mutta onnellinen!

SYNNYTYS-
KERTOMUKSET

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy