Neiti Näpsän syntymä
Esikoiseni alkoi antaa merkkejä tulostaan jo pari vuorokautta
ennen syntymäänsä. Ensin supisteli säännöllisesti
3 tuntia, kun oli rv39+2, mutta supistukset olivat vielä kivuttomia.
Piti vuorokauden taukoa ennenkuin tuli seuraava supistus. Sitten
alkoivatkin kivuliaat supistukset, joita kesti tällä kertaa
noin viisi tuntia, mutta loppuivat jälleen. Minusta alkoi
jo tuntua ettei synnytys käynnisty ollenkaan, kunnes..
Seuraavana yönä heräsin siihen kun lapsivettä lorahti
hieman. Sairaalassa totesivat, että olen auki kahdelle sormelle.
Ja ei kun sisään vaan..
Kätilö tuli pian huoneeseeni ja kyseli vointia. Kun
sanoin, että särkee, kysyi jaksanko vielä suihkun
avulla eteenpäin. Epiduraalia kun ei vielä voi laittaa..
Kieltäydyttyäni aqua-rakkuloista muuta ei enää tarjottukaan
ennen epiduraalia.
Minulla supisteli koko ajan. Kun yksi supistus helpotti alkoi
toinen jo tehdä tuloaan. Kroppa alkoi jo olla tosi väsynyt
kun vihdoin sain luvan epiduraalille. Kun epiduraali oli laitettu
sain rentoutua, mutta vain hetken. Kipu nimittäin palasi pian
oikealle puolelle. Kipu oli todella turruttava.
Välillä olin jo aivan pihalla kivun takia. Synnytykseni
eteni hitaasti, joten sitä yritettiin vauhdittaa tipalla.
Tippa sai vain sen aikaiseksi, että supistukset olivat entistä kivuliaammat.
Sitten minua alkoi ponnistuttaa ja tukihenkilöni kutsui kätilön.
Kätilö sanoi, että eihän se voi olla mahdollista
kun paikat on vasta neljä senttiä auki. Mutta minkäs
teit kun ponnistutti. Käskettiin vain olla ponnistamatta ja
alettiin soitella leikkausväkeä paikalle.
Kun kuulin sanan "sectio" ensikerran sydämeni pomppasi
kurkkuun. Mutta leikkausväen saapuessa (noin tunnin päästä)
olin jo täysin valmis leikkaukseen kunhan ponnistamisen tarve
lakkaisi. Siinä vaiheessa olin jo aivan turtunut kipuun.
Ahh, mikä ihana tunne kun spinaali-puudutus alkoi vaikuttaa
ja lämpö levisi vartalooni vieden kivun ja ennen kaikkea
ponnistamisen tarpeen mennessään. Olisin varmaan nukahtanut
jos kätilöni ja anestesiahoitaja eivät olisi koko
ajan kyselleet minulta vauvasta. Itse leikkaus ei tuntunut miltään,
mutta vauvaa pois otettaessa tunsin kun koko ruumiini heilui pikkuisemme
potkujen voimasta. Näin vauvamme heti kun hänet nostettiin
kohdustani. Rakastuin ensisilmäyksellä.. :))) Sain silittää vauvamme
poskea ennen kuin hänet vietiin punnitukseen ja puhdistettavaksi
ja minua alettiin "kasaamaan".
Pian olinkin takaisin synnytyssalissa ja sain pikkuisemme rinnoilleni.
Oikeaoppisesti hän alkoi heti imeä rintaa ja rauhoittui äidin
kainaloon nukkumaan.
Minulle ei jäänyt mitään synnytyskammoja esikoisemme
syntymästä. Olin vain tyytyväinen, että vauvalla
oli kaikki hyvin. Syykin selvisi, miksei vauvamme ollut päässyt
syntymään alateitse. Hän oli kasvotarjonnassa eikä siksi
mahtunut syntymään.
Iltakätilö olisi voinut ottaa huomioon ensisynnyttäjän
paremmin, eikä vähätellä kipujani, joihin vauvan
synnyttyä löytyi selitys. Yökätilö sen
sijaan oli aivan mahtava: rauhallinen ja empaattinen. Siispä:
Kauneimmat kiitokset ja sylin täydeltä ruusuja sinulle
Oysin kätilö (elokuu -01) Merja Hannila. Kiitos, että annoit
minulle uuden kuvan Oysin kätilöistä ja "pelastit" painajaismaisesti
alkaneen synnytykseni, sekä teit kaikkesi lievittääksesi
kipujani. Kiitos!!
-Neiti Näpsän onnellinen äiti-
|
