Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:
Sairaalakassi
Synnytystoiveet
Onnea uudelle äidille
Vinkkejä vuodeosastolle
Synnytyslinkit
Synnytyskyselyt

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 
Tohvelisankari

 

Vauhtimimmin syntymä

Kävin maanantaina 24.3.2003 synnytystapa-arvioinnissa. Lääkäri totesi, että saan tulla jo seuraavana päivänä jos haluan niin synnyttämään. Painoarvio oli 4200 g. Ensimmäisen synnytys kesti toista vuorokautta ja esikoinen painoi 4 600 g. Laskettu aika oli 27.3.2003.

Tiistaina käynnisteltiin tableteilla mutta mitään merkittävää ei tapahtunut. Keskiviikkona 26.3.2003 aloitettiin aamulla uudestaan. Ensimmäisen tabletin jälkeen alkoi vähän supistella muttei merkittävästi. Noin kello 13 kätilö suoritti alapäätutkimuksen ja totesi ettei kohtu ollut vielä laskeutunut eikä avautumista ollut tapahtunut. Soitin miehelleni töihin että saa olla huoletta töissä ja tulee illalla katsomaan, koska kätilö sanoi ettei tapahdu mitään lähitunteihin.

Kätilö kysyi koska olen ulostanut viimeksi. Sanoin hänelle kärsineeni ummetuksesta koko odotusajan. Niin sain peräruiskeen. Kävin vessassa ja pääsin hädin tuskin sieltä pois. Kivut olivat valtavat. Hälytin kätilön paikalle ja pyysin kipulääkettä. Hän ei osannut päättää mitä minulle voi antaa, koska olin saanut puolilta päivin kipupiikin. Ja siitä oli kulunut vasta vähän toista tuntia.

Siinä kätilöt pähkäilivät ja odottelivat lääkäriä paikalle päättämään mitä minulle pitäisi tehdä. Lääkäri ehti paikalle noin klo 15.00. Lääkäri teki alapäätutkimuksen ja totesi että ei kun synnytyssaliin pää näkyy jo. Kauhistuin että näinkö vauhdilla vauveli tuleekin. Kätilöt soittivat miehelleni, että et enää synnytykseen ehdi mukaan mutta muuten voisi tulla.

Synnytyssalissa ponnistin noin seitsämän minuuttia ja tytteli oli maailmassa klo 15.23. Painoa oli 4140 g ja 51,5 cm pitkä. Mies saapui paikalle kun synnytin jälkeisiä. Oli yhtä hämillään kuin minäkin, että näinkö nopeasti toinen tuli. Ensimmäisen kanssa tehtiin töitä melkein kaksi vuorokautta.

SYNNYTYS-
KERTOMUKSET

Tuoreimmat synnytyskertomukset

Vanhat synnytyskertomukset 1-110

110 vanhinta kertomusta:

Neiti Näpsän syntymä
Karhunpoikanen
Sisko-vauva syntyi
Onneksi olet täällä, pikkuinen
Kaikki meni hyvin
Rankka synnytys
Synnytys ilman kivunlievitystä
Ei enää sektiota please...
Luomua kivutta
Pelätty synnytys
Vauhtimimmin syntymä
Kanaemon Tipunen syntyi vauhdilla
Ada aurinkoisemme 24.06.03
Isin kalakaveri
Jalmarin synnytys, positiivinen kokemus
Muisti palaa pätkittäin
Ponteva poika

Myllärin syntymä...
Rankka synnytys, ihana tulos ja kova masennus
Pieni kultakalatyttö
Täsmällinen poika
Uskomaton raskaus
Helteitten päätteeksi
Elämän tarkoitus
Äidin syntymäpäivälahja
Näin syntyi pikku Pirpana
Vaikea synnytys
Mukavat muistot synnytyksestä
Juhannusaaton onnenhetket

Synnytys synnytyspelon viemänä

Toiseen kertaan leikkaussaliin
Meidän poika
Oona-Emilian syntymä
Ranskan hurmuri
Kivulias käynnistys
Kun pikku Hiawatha syntyi
Leikiten laskettuna päivänä
49 tunnin piina
Blondi tuli taloon
Kauhua ja kipua
Kipua, kuumetta ja dramatiikkaa
Karhun poikanen
Tietämättömän tarina
Antti-Jussin syntymä
Näin "pieni" poikamme
tuli maailmaan

Erilainen vappu...
Kultaisen tummakutrin syntymä
Pikku Prinsessa
Pikkumyyn maailmaantulo
Siirin syntymä
Pieni Suuri Mies
Ei ikinä enää
Emmin syntymä
Kaksosten harvinainen synnytys
Justiinan synnytys
Toinen prinsessani
Esikoisemme, leijonapoika
Toukokuun prinsessa
Toukopojan syntymä
Yllätyksellinen ja odotettu pikku nyytti
Mitä muistan
Joko se syntyi?
Sunnuntain lapsi
Oma pienokaiseni
Synnytyspelkopeikko
Se tuli
Pikkuprinsessan matka maailmaan
Pieni poika syntyi käsi poskella
Ukkosen tyttö toi syksyn sateet tullessaan...
Saimme pienen talvilinnun
Kuoleman porteilla
Inhottava sektio, ihana palkinto
5215g, 57cm kokoisen pojan syntymä
Elokuun pojan hankala
aailmaantulo

Kaiken sen arvoista
Niin elävä
Minun hyvin etenevä synnytykseni
Pienokaisen syntymä
Pieni leijonamieli
Eemeli sekoitti päät
Tahdonvoimalla puserrettu
Huhtikuun poika
Pienen Punkkaripojan syntymä
Perätilavauva
Juniori tuli maailmaan
Pikkuprinssi tuli maailmaan
Leijonakuningatar
Pikkuinen peikkotyttö
Kinaliina saapuu maailmaan
Talvimyrskyn silmään syntyi menninkäinen
Maukka tuli!
Juniori tuli maailmaan
Haikara toi pienen suuren ihmeen
Tuplaonni
Pitkätossun syntymä
Upeaa!
Sateentekijän syntymä
Yksi ei muutu...
Haikaranpesässä pesimässä
Pieni prinssi
Pieni, suuri ihme
I palkinto
Syntymän yö
Elämän kokoinen ihme 
Kun on oikein pieni, voi    lentää linnun untuvalla
Helppo homma
Ihmeen helppoa
Kun joulutonttu syntyi
Kertomus siitä miten pieni maahinen näki auringon

Rekkarit.fi

 

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy