Matkalla vasta

Äitiyspoliklinikan odotushuone on sakeana jännityksestä ja odotuksesta. Viisi äitiä, viisi isää. Tai tulevaa. Istumme tuoleilla Hyvin Hiljaa, vilkuilemme toisiamme kulmien alta. Tekisi mieli jutella, mutta uskallus haihtuu olemattomiin. Olemme kaikki matkalla suureen tuntemattomaan, mutta aivan kohta saamme kurkistaa tulevaan.

Iloinen kätilö kurkistaa odotushuoneen ovesta ja toivottaa meidät tervetulleiksi tutustumaan synnytysosaston. Saame siirtyä oven tuolle puolelle. Tämä on se ovi, jonka taakse saamme tulla ehkä jo muutaman viikon kuluttua.

Kätilö johdattaa meidät käytävälle ja edelleen ovesta sisään. "Tässä on toinen synnytyssali." Katselen ahnaasti ympärilleni ja näen voimistelupallon, synnytysjakkaran, sängyn, vaa'an... Vilkuilen muita äitejä, heidän silmänsä käyvät samaa, ahnasta kierrosta.

Liian nopeasti poistumme salista. Enhän minä vielä nähnyt kaikkea. En kuitenkaan sano mitään, seuraan vain perästä. Toisen synnytyssalin oven vieressä palaa punainen valo. Se kertoo kirkkaasti hehkuen, että joku on jo muutaman viikon meitä edellä, siellä luodaan elämää.

Kätilö vie meidät pieneen huoneeseen, jossa on tuoleja ringissä. Punaisen valon huoneesta kuuluu mahtavaa karjuntaa ja perään itkuista voivotusta. Katsomme epäuskoisina toisiamme, vieläköhän tämän voisi perua? Kätilö ei ole ääntä huomaavinaankaan, vaan kertoo meille synnytyksen kulusta, ja lupaa, että tehokasta kivunlievitystä on tarvittaessa saatavilla. Kukaan meistä ei tunnu olevan kovin vakuuttunut, kun synnytyssalin puolelta kuuluu taas mahtavaa karjuntaa.

" Nyt voisi esittää kysymyksiä", sanoo kätilö. Tuijotamme kaikki kengänkärkiämme, ehkä vastaukset löytyvät sieltä. Haluan kysyä, että sattuuko se oikeasti niin kovin, mutta jätän kysymättä. Keskityn vain synnytyssalin puolelta kuuluviin ääniin. Lopulta, juuri ennen kuin tutustumiskäyntimme on ohitse, saamme kuulla myös sen maailman kauneimman äänen: pienen ihmisen ensimmäisen parkaisun. Hymyilen itsekseni, ja ajattelen, että pienen ajan päästä se punainen valo palaa myös minulle, lapselleni, perheelleni.

Poistumme sairaalasta ulos auringonpaisteeseen. Mieli on hieman epätietoinen, kuinka kaikki lopulta sujuu? Edu Kettunen lohduttaa radiosta laulun sanoin: "Kaikki on hyvin, ollaan matkalla vasta, meill' on edessä niin paljon, niin kauan..." Hymyilen miehelleni ja mieli kevenee. Mehän olemme matkalla vasta.

Juhannusäiti

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!