Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Kertomukset
Lähetä oma kertomuksesi!
.......
Aiheesta toisaalla Huvituissa:
Odotuslinkkejä
Alkuraskauden oireet
3d-ultra, 4d-ultra
Odotuskirjeenvaihtajat

Synnytyskertomukset
 

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 
Tohvelisankari

 

Kauan odotettu odotus

12.7.2004 Aamu oli yhtä jännitystä, päätin nimittäin tehdä raskaustestin koska menkat olivat 5 päivää myöhässä! Tuskallisen pitkät minuutit ja jippii, POSITIIVINEN!!!
Siltä istumalta soitin neuvolaan ja sain ajan (vasta) kahden viikon päähän!

Alku jännitti tosi paljon sillä elokuussa 2003 menetimme ensimmäisen vauvamme!
Raskausviikkoja oli koossa jo 22+3 kun neuvolan täti ei saanut sydänääniä kuulumaan. Kiireesti sairaalaan ultraan ja siellä oli pieni ihmeemme mutta liikettä ei ollut. Hän oli menehtynyt kohtuuni. Seuraavana päivänä menin keskussairaalaan ja sain synnytystä valmistelevaa lääkettä. Seuraavana aamuna pieni poikamme syntyi ja monen monen yrityksen jälkeen jouduin kaavintaan sillä istukka ei irronnut.
Kuuden viikon kuluttua tuli tulokset; tutkittavaksi tuli terve poikasikiö ja pitkä litania ihmeellisiä lääketieteellisiä sanoja...
Jälkitarkastuksessa lääkäri selitti että lapsemme oli aivan terve, mutta napanuora oli jostain edelleen tuntemattomasta syystä tulehtunut eikä hoitanut vauvaa niinkuin olisi pitänyt...
Monta viikkoa meni suruun ja edelleenkin vauva on mielessä päivittäin...

Tämän kokemuksen vuoksi jännitin uutta raskautta paljon... Ensimmäiseen ultraan rv 12+1; "sydän sykkii hienosti ja sikiö liikkuu, istukka oikein hyvällä paikalla ja napanuorassa virtaukset ok" sanoi lääkäri. Iloitsin ja pelkäsin, viimeksikin tässä vaiheessa oli vielä kaikki hyvin.
Rv 17+4; mikä ihmeen ilmakupla mahassani on... liikkeitä! Tunnen lapseni liikkeitä!! Olo oli mitä mahtavin, se elää!! 19+2 oli toinen ultra; taas kehuttiin kovasti! Vilkas vauveli ja näin "telkkarissa" selvästi vauvani vasemman käden viisi pientä sormea!
Tämän jälkeen uskalsin alkaa enemmän iloitsemaan raskaudesta ja rv 26 jälkeen kävimme ostamassa vauvalle vähän tavaroita; vaunut, pari tuttia, vaatekaappi, yksi vaate (sopii tytölle ja pojalle)!
Rv 32+5 neuvolassa sanottiin että vauva voi tulla ennen aikojaan... Tämä vähän säikähdytti mutta sitten täti selitti että tarkoittaa ehkä viikkoa tai kahta ennen laskettua aikaa.. huh huh!
Tuosta eteenpäin raskaus on ollut aika vaivalloista! Selkään sattuu ja välillä tuntuu ihan kuin maha tippuisi hetkellä minä hyvänsä. Pissalla saa ravata öisinkin 2-3 kertaa, jalat ja sormet ihan turvoksissa...
Ihanaa tämä silti on! Ihanaa tuntea liikkeitä ja odottaa omaa pientä! Nyt rv 36+3 ja kaikki on valmiina vauvaa varten! Ensi viikon lääkäri käynnin jälkeen taidan alkaa juoksemaan rappusia tai pesemään saunaa tai jotain...

Odotuskertomukset

Tyttö idästä, adoptiotarina

Missä olet haikara?

Vauvakuume
Uusi raskaus, pelko ja ihanuus
Möykyn tie elämään
Ensimmäinen odotettu odotukseni, toinen yllättävä odotukseni
Kauan odotettu odotus
Matkalla vasta
Herra haikara? Tännepäin!
Suunniteltu, yllätysraskaus!
Meille tulee vauva!

Rekkarit.fi

Älä pese käsiäsi

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy