Näin
poikamme sai nimensä
Olimme jo
synnytyssairaalassa mieheni kanssa makustelleet erilaisia nimiä.
Kysyimme isosiskoltakin kotona joitakin ehdotuksia ja hän
vastasi suoraan että "Veeti!" Minulla heräsi
heti ajatus "No miksipä ei?" ja
miehestäkin se oli oikein kiva nimi. Ja lisäksi poika näytti
aivan Veetiltä.
Ristiäisaamu valkeni kirkkaana tammikuu
aamuna vuonna 2006. Olimme varanneet kirkon, sillä kotiimme
ei olisi mahtunut 40 henkeä. Heräsimme aikaisin ja aloimme
valmistella juhlia. Aivan ensimmäiseksi, lähdin tekemään
lasteni kanssa aamulenkin kun mieheni odotteli anoppia paikalle.
Oli kylmä,
mutta ihana pakkanen ja Laura tykkäsi peuhata lumessa, kun Veeti
nukkui vaunuissa. Kotiin tultuamme, kello oli jo ruhtinaalliset 10:12
ja kastetilaisuus alkaisi 12:00. Aloin laittaa pojalle jo kastepukua
makuuhuoneessa ja hän killitti minua suurilla silmillään=).
Juttelin siinä Veetille ja pian puku olikin pojan päällä ja
poika baby sitterissä olkkarissa. Laura oli aivan haltioissaan
saamastaan "prinsessamekosta" ja tanssahteli tämä yllä pitkin
kotia.
Yhdeltätoista aloimme jo vähitellen siirtyä kirkolle.
Pakkasin pojalle mukaan tuttipullon, vaippoja ja olovaatteet kasteen
jälkeen. Menimme anoppini kyydissä ja hän pitelikin
poikaamme koko matkan ajan. Kirkolle oli kerääntynyt jo
melkein kaikki vieraamme ja kaikki olivat haltioissaan, ainakin vanhempani.
Pian kello alkoikin raksuttaa yhtätoista ja kaste alkoi. Jopa
sisarentyttärenikin istui hiljaa paikallaan Lauran vieressä.
Loppuillasta sitten mummot, vaarit ja kummit sekä setä ja
täti jäivät yöksi kun olimme "kotiutuneet" seurakuntakeskuksesta.
|
