Kastepapin pakinoita
Olen kolmenlapsen äiti ja seurakuntapastori. Kaksi
lapsistani on syntynyt virassa olessani, mutta vain keskimmäisen
olen kastanut itse.
Monet seurakuntalaiset, etenkin vanhemmat ihmiset, odottivat kanssani
jännittyinä tämän lapsen odotusaikaa. Sillä ennen
poikamme syntymää, olin kärsinyt kaksi keskenmenoa
kaavintoineen. Asiat olivat kipeitä, mutta elämänkokemus
ja -arvostus kasvoi. Lisäksi sain tukea monia samankohtalon
kokeneita, kun rohkaistuin puhumaan ja jopa saarnaamaan keskenmenoistani.
Onnittelujen määrä olikin melkoinen, kun poika syntyi
juuri ennen joulua. Halusimme jakaa ilon hänen syntymästään
seurakuntalaistemme kanssa, koska monet vanhemmat ihmiset olivat
harmitelleet, ettei heillä ole lapsia eikä siten lapsenlapsiakaan
joiden kastejuhliin osallistua.
Päätimmekin järjestää jumalanpalveluskasteen.
Poikamme kastettiin kynttilänpäivänä, Jeesuksen
ympärileikkaamisen päivänä ja Marian puhdistautumisen
päivänä.
Kastoin lapsen itse melko täydessä kirkossa. Eipä ole äitipapin ääni
värissyt koskaan niin paljon. Puhuin suoraan lapselleni.
Kun sitten kahden pojan jälkeen perhettämme siunattiin
vielä tytön tylleröllä, seurakuntalaiset kysyivät
taas mahdollisuutta osallistua lapsemme kastejuhliin. Sopihan se.
Nyt valitsimme juhlapäiväksi pääsiäisjumalanpalveluksen,
joka oli vanhan kirkon aikaan oikeastaan ainoa oikea kastepäivä.
En liikutukseltani tytön saamisen vuoksi halunnut kastaa häntä itse,
vaan annoin tehtävän esimieheni tehtäväksi. Kesken
kastejuhlaa isotveljet 4v ja 2v tulivatkin isomman kontaten ja pienemmän
ratsastaen selässä kohti alttaria, jossa pikkusiskoa kastettiin.
Mieheni hyräili: "Tiellä ken vaeltaa, ken aasilla
ratsastaa..."
Kaste on kirkon toinen sakramentti ja sen jakaminen seurakunnan
kanssa on kaunis tapa ja enemmänkin. Seurakunnanhan yhteyteen
kasteessa otetaan. Ensimmäisen lapsen opiskelijaelämänvaiheessamme
kastoimme lapsen mummon luona juhannusjuhlien yhteydessä.
Olen aina silloin tällöin saanut seurakuntalaisiakin jakamaan
onnensa yhdessä kanssamme. Viimeksi viime pääsiäisenä kastoin
pitkään odotetun tyttövauvan ja väki itki liikutuksesta.
Kastejuhlat ovat rakkain työtehtäväni ja käytän
niiden suunnitteluun aikaa ja vaivaa. Jokainen juhla muokataan ainutlaatuiseksi
ja haluan tilaisuudesta vuorovaikutuksellisen. Etenkin perheen muut
lapset huomioidaan kokoajan. Luen heille mm. runoa: isoveli sytyttää kastekynttilän
jne. kun he syttävät sisarensa kynttilää.
Ja puheeseen pitää satsata. Huumoriakin voi olla sopivasti
kuten muissakin toimituspuheissa.
Virretkin leikitän, jotta pienimmätkin pääsevät
mukaan.
Kommelluksiakin on sattunut: vasta tänä pääsiäisenä pientä poikaa
kastaessani juuri h-hetkellä perheen kissa hyppäsi albannaruuni
ja kupsahti jalkojeni välistä pari kertaa. Naurussa oli
pitelemistä.
Kerran koira joi kasteveden. Yksi kummi virvoitettiin pihakasteessa
kastevedellä. Viime kesänä sain allergiakohtauksen
kesken kaavaa ja jouduin keskeyttämään silmätippojen
laittamisen ajaksi.
Vihjeitä kaikille kastejuhlia järjestäville papin
vinkkelistä:
- soittakaa jo mahdollisemmin aikaisin kastevaraus suoraan haluamallenne
papille. Aikataulumme ovat usein varsin varattuja. Jos haluatte
tietyn papin, joustakaa omissa aikatoiveissanne. Harmittaa aina
niin kovasti,
kun aikavaihtoehtoja on tasan yksi. Syyllistyn helposti, kun en
voikaan palvella. Meillä papeilla on muuten kerran kuukaudessa vapaaviikonloppu,
jonka pyhitämme omiin tarpeisiin.
- selvittäkää kummejen seurakunnat etukäteen.
Yhtymän mainitseminen ei riitä.
Siunausta sinun ja lapsesi elämään!
|
