|
|
Ristiäiset kotona
Nuorimmaisen lapsemme kastejuhlasta on jo kohta seitsemän
vuotta aikaa, mutta halusin kertoa kokemuksistamme ja antaa ehkä
vinkkiä tilaisuutta suunnitteleville.
Oli kaunis, helteinen elokuun sunnuntai. Halusimme järjestää
juhlat kotona, koska kahden vanhemmankin lapsen ristiäiset
olivat kotona. Tosin silloin on ollut talviaika, joten nyt olisi
ollut helpompi pienen vauvan kanssa lähteäkin vaikka kirkkoon
kastejuhlaan.
Asumme rivitalossa, jossa oli silloin paljon muitakin lapsiperheitä.
Tilaisuuden alettua pihalta kiiri lasten iloisia ääniä,
ja monenlaista muutakin melskettä. Tyttäremme tuskastuivat
seisomaan ja kuuntelemaan papin puhetta ja äänien houkuttelemana
livahtivat pihalle. En voinut kesken seremonian lähteä
perään. Mieheni veli oli myöhässä tilaisuudesta
ja nähdessään tyttäremme pihalla, luuli, että
virallinen osuus on jo ohi, joten hän soitti ovikelloa. Juuri
samalla hetkellä pappi oli antamassa nimeä pojallemme.
Muuten tilaisuus sujui hyvin ja leppoisasti, mutta tästä
ehkä muut voivat ottaa opikseen:
- ilmoittaa naapureille juhlasta
- ottaa ovikello pois päältä
- laittaa lappu ulko-oveen
|
Ristiäiskertomukset
Kastepapin pakinoita
Kun kuopuksemme nimen sai
Ristiäiset kotona
Syysristiäiset
Kotiristiäiset
Pappia kyydissä...
Koko suvun juhlat
Näin poikamme sai nimensä
|