Kotiristiäiset

Olin 4. kuulla raskaana, kun päätimme, missä lapsemme ristiäiset pidettäisiin. Äitini toivoi, että ne vietettäisiin lapsuudenkodissani ja se sopi minulle ja miehellenikin. Tahdoin pienet, kotoisat juhlat, lähimpien kanssa jaetun ainutkertaisen päivän. Lapsemme synnyttyä koko elämäntilanteemme oli melko erilainen - äitini oli kuollut ja moni muu asia sen myötä muuttunut. Halusimme kuitenkin edelleen järjestää juhlat kuten alunperin suunnittelimme. Niinpä pienen tyttäremme synnyttyä aloimme hissukseen suunnitella kastepäivää. Kutsumanimen olimme jo päättäneet ennen lapsemme syntymää (tietenkin pojan varalta oli toinenkin vaihtoehto) kaksi muuta nimeä löimme lukkoon vasta papin kanssa ristiäisistä keskustellessamme. Vain me vanhemmat tiesimme tyttäreme tulevan nimen, muut saivat odottaa jännityksessä aina kastepäivään asti.

Ristiäiset pidettiin keskikesällä, tyttäremme ollesa hieman yli kuukauden ikäinen. Kutsuimme paikalle isovanhempien ja isoisovanhempien lisäksi oikeastaan vain kummit ja papin vaimoineen. Pappi oli perhetuttumme, hän on vihkinyt vanhempani, kastanut minut ja veljeni, vihkinyt meidät ja nyt sitten tyttäremme, traditio siis on ollut pitkä. Vieraita oli kutsuttu kaiken kaikkiaan vajaat parikymmentä, tarpeeksi vähän, jotta jaksoimme järjestää mm. tarjoilut itse. Ruuat teimmekin talkootöillä isovanhempien kanssa ja se sujui mukavasti. Myös eräs kaukaisempi sukulaistäti tahtoi leipoa suloisia kyyhkysen mallisia pikkuleipiä. Tarjolla oli paria salaattia, piiraita, karjalanpiirakoita, pikkuleipiä ja kakkuja, varsin yksinkertaista mutta erittäin maittavaa. Juomana oli kuohuviiniä muutamaa lajia (myös roséta suloisesti pienen tytön kunniaksi). Päätimme myös pärjätä (epäekologisesti kylläkin) kauniilla ruusukuvioisilla kertakäyttöastioilla, sillä "talon puolesta" ei olisi millään löytynyt kylliksi astioita kaikille.

Ristiäismekkona tytöllämme oli äitini tekemä ristiäismekko, jossa minut ja veljeni on kastettu. Olin itse kiinnittänyt siihen lisäksi pieni vanhan roosan värisiä koristeruusuja ja eteen pitkät, kapeat silkkinauhat. Miehenikin suvulla on suvussa kiertänyt kastepuku, mutta sitä käytämme mahdollisella seuraavalla kerralla...

Ristiäispäivä oli kaunis, kuin tyttäremme kunniaksi. Muutama kummeista tuli auttamaan meitä jo aamupäivällä, kastehetki oli iltapäivällä. Salaatit teimme vasta kastepäivänä, muu oli valmistettu jo edellispäivinä. Aamupäivän aikana myös katoimme pöydän ja koristelimme kastepöydän kukkakimpulla, maljalla, Vihkiraamatullamme ja kynttilällä. Myös pieni pitsinen liina oli laskostettuna pöydälle. Pieni ihminen taisi vaistota kiireemme ja lähinnä nukkui valmistellessamme hänen suurta päiväänsä.

Tyttösemme siis oli koko aamupäivän tyynenä, mutta kastehetken koittaessa hän kuitenkin heräsi ja oli äkäinen. Pikainen maitoateriakaan ei pelastanut tilannetta vaan pikkuneiti osoitti varsin tarmokkaasti mielipiteensä koko toimituksesta. Miespuolisen sylikummin rintataskustakaan ei herunut lohduketta hamuilevalle suulle ja sekös neitokaista kiukutti entisestään. Vieraskatraamme ymmärsi kuitenkin tilanteen ja kaste sujui neidin äänekästä vastalausetta lukuunottamatta rauhallisesti. "Valitsimmepa kauniin nimen tytöllemme..." minäkin pyyhin liikutuksenkyyneleitä silmäkulmastani, kun pappi lausui pienen ihmisen nimen kaikkien kuullen.

Toimituksen jälkeen pääsivät vieraat poimimaan herkkuja seisovasta pöydästä. Emme olleet järjestäneet tilaisuuteen mitään erityistä ohjelmaa. Aika kului rattoisasti jutellen ja herkkuja napostellen. Kaikkiaan juhlatilaisuus oli meille oikein sopiva: intiimi ja tunnelmallinen. Minä ainakin olin tuossa vaiheessa vielä niin väsynyt, etten olisi jaksanut seurustella sivistyneesti puolituttujen sukulaistätien kanssa. Tämä tärkeä hetki, esikoistyttäremme suuri juhla, oli hyvä kokea läheisten ihmisten keskellä.

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!