Pikku Delfiini
Ilmoittauduimme vauvauintiin jo hyvissä ajoin ennen 3 kk
ikää, joka on alaikäraja ainakin meidän "uimaseurassamme".
Painoraja on 5 kiloa, mutta sen ylittäminen ei meidän
pienelle pullerollemme ollut ongelma.
Infotilaisuudessa kävimme ennen uinnin aloittamista. Samalla
ostimme uinnin järjestäjiltä uimapuvun. Tietysti
olisimme voineet ostaa puvun muualtakin, mutta sieltä saimme
sen helpoimmin. Heidän myymissään puvuissa oli
myöskin lahkeet, jotka meidän uimahallissamme vaaditaan.
Saimme hyvät ja yksityiskohtaiset neuvot siitä, miten
juuri siinä uimahallissa tulee ja kannattaa käyttäytyä.
Kävimme myös altaalla katsomassa jo aloittaneita uimareita.
Ensimmäinen uintikerta jännitti ainakin minua ihan
hirmuisesti, mutta ihan turhaan. Kaikki meni oikein hyvin. Etukäteen
olin aivan varma, että juuri meidän vauvamme kakkaa
heti veteen ja uinti menee muiltakin sitten piloille. Oikeasti
kakkavahingot ovat äärimmäisen harvinaisia, mutta
jos niin kävisi, olisi siltä päivältä
kaikki myöhemmätkin uinnit peruutettu.
Pukuhuoneessa meinasi mennä vähän sählingiksi
kun en oikein osannut riisuutua, peseytyä ja huolehtia vauvasta
samalla. Myöhemmin kehitimme mieheni kanssa tähänkin
toimivamman systeemin; ensin peseytyy ja saunoo toinen vanhemmista
yksikseen ja hakee sitten valmiiksi aataminasuisen vauvan ja käyttää
hänet pesulla ja pukee uikkarin. Tällä välin
ehtii myös toinen vanhemmista käydä pikaisesti
pesulla. Kotiin lähtiessä se, joka oli tullessa odottanut
vauvan kanssa, saa sitten käydä yksin rauhassa saunomassa.
Näin vuorotellen molemmat ehtivät rauhassa saunaan.
Vauva tykkäsi kovasti uimisesta heti ensimmäisestä
kerrasta lähtien. Hän hymyili suurimman osan aikaa ja
oli niin mahdottoman suloisen näköinen kun hän
pää tomerasti pystyssä, jalat mahan alla kippurassa
ja pylly pystyssä nautiskeli isin uittamisesta.
Ensimmäisillä kerroilla ei juurikaan tehty muuta kuin
totuteltiin paikkaan ja veteen. Kertaakaan emme joutuneet lähtemään
aikaisemmin pois itkujen tai muunkaan takia, mutta jos vauvalle
olisi tullut kylmä tai muuten paha olo, olisi uinti siltä
kertaa päättynyt siihen.
Olisikohan ollut kolmas uintikerta kun kokeilimme sukellusrefleksin
toimivuutta "kannuttamalla" eli kaatamalla vähän vettä
vauvan pään päälle astiasta. Refleksi toimi
hyvin ja seuraavalla kerralla sitten jo kokeiltiinkin sukeltamista.
Ensimmäinen sukellus oli vähän hämmentävä
kokemus, mutta pahaa parkua ei siitäkään syntynyt.
Ensimmäisellä kerralla sukellettiin vain pari kertaa.
Nyrkkisääntönä on, että sukelluksia voi
tehdä enintään niin monta kuin vauvalla on ikäkuukausia.
Pakollisiahan sukellukset eivät ole, jos ei niitä halua
tai voi tehdä. Vedestä voi nauttia ihan muuten vain
ja vaikka leikkiä kylpyleluilla, joita ainakin meidän
hallillamme on runsaasti tarjolla. Jokaisen uintikerran loppupuolella
on myös yhteinen loru- ja leikkituokio.
Kerta kerran jälkeen vauvamme alkoi leikkiä aktiivisemmin
vedellä. Läiskyttäminen oli hauska keksintö.
Tosin aluksi hän oli kovin närkästynyt kun kasvoille
roiskui vettä. Hän ei mitenkään voinut ymmärtää
loiskuttavansa itse vedet päälleen vaan katsoi hämmästyneenä
ja närkästyneenä ympärilleen. Myös jaloilla
polskuttelu on kivaa!
Kun puolivuotissynttärit alkoivat lähestyä, kokeiltiin
lähetyssukellusta. Siinä toinen aikuisista lähettää
vauvan veden alla toiselle. Aluksi sukellus on hyvin lyhyt, juuri
sen mittainen, että toinen saa vauvan otettua vastaan veden
alla eikä häntä päästetä siis irti
hetkeksikään. Pikku hiljaa sitten voi alkaa liu'uttaa
vauvaa vähän yksikseenkin veden alla ennen kiinni ottamista.
Tämä oli meidän uimarimme suosikki ja siitä
saatiin oikein kivoja kuviakin, kun erällä kerralla
oli valokuvaaja paikalla.
Meille vauvauinnista on tullut viikon kohokohta. Koska meillä
sekä isä että äiti pitävät kovasti
vedestä ja uimisesta, tuntuu luonnolliselta viedä vauvakin
saman harrastuksen pariin jo pienestä pitäen. Uimataitoahan
vauvauinnissa ei opi, mutta varmasti se antaa valmiuksia lapselle
oppia uimaan jo melko nuorena. Ja uimataitohan on paras henkivakuutus
lapselle, jos ollaan veden äärellä.
|
