|
|
KERTOMUKSET
esikoinen
raskausviikkoja: 39+0
käynnistyi: spontaanisti supistuksilla
sairaalana: Keski-Suomen keskussairaala
synnytystapa: alatiesynnytys
erityistä:
ponnistusasento: perinteinen puoli-istuva
kivunlievitys: aqua-rakkulat, ilokaasu
kokonaiskesto: 5t 36m
Eipä mennyt suunnitelmien mukaan :)
Olin varautunut synnyttämään esikoistani vuorokauden verran, kuten äitinikin minua synnytti. Ajattelin, jo ennen kuin olin raskaana, että kun se päivä koittaa tahdon kaikki mahdolliset kivunlievitykset. Olen sairaala kammoinen ihminen, siksi ajattelin että palaan sairaalasta kotia mahdollisimman pian. Sitten se suuri päivä koitti.
19.4.2007 (RV 38+6) Katselimme mieheni kanssa poliisi-tv:tä kymmeneltä illalla, kun tunsin supistuksen. Se ei ollut kovin kivulias, enkä alkanut kelloa tuijottelemaan. Puoli yhdentoista aikaan sanoin miehelleni, että supistuksia tulee vähän väliä. Mies laski, että supistukset tulivat vajaan 10min välein.
Yhdeltätoista olimme nukkumaan menossa, kun supistus rysähti valtavalla voimalla! Totesin, että tänä yönä tämä kyllä syntyy! Menin suihkuun ja samassa vatsa sitten tyhjeni molemmista päistä. Housuihin oli ilmestynyt verta. Supistuksia tuli muutamien minuuttien välein ja olivat erittäin kivuliaita. Suihkukaan ei enää auttanut mitään. Päätin lähteä pois suihkusta, vielä kun kykenisin.
Soitin sairaalaan ja sain ohjeeksi yrittää nukkua. Suljin puhelimen ja sanoin miehelleni, että nyt mennään. sairaalakassi oli pakkaamatta ja mieheni yritti pakata laukkua ohjeideni mukaan. Pukemisesta ei meinannut tulla mitään supistuksien tullessa koko ajan kivuliaana. Supistuksen tullessa heittelehdin sängyllä puolelta toiselle. Viimein kun sain vaatteet niskaan, lähdimme kohti sairaalaa.
Saavuimme sairaalaan tuskaisen ajo matkan jälkeen noin kello 01.00. Minut vietiin tutkimus huoneeseen normaali tarkastuksiin. Olin 4cm auki. Ja siirryimme saliin.
Salissa minulle tarjottiin ilokaasua, mutta siitä ei minulle minkäänlaista apua ollut. Seuraavaksi selvisi, etten voi saada epiduraalia, enkä spinaalipuudutusta, koska minulla oli raskauden aikana veritulpanesto lääkitys. Kukaan ei vaan kertonut minulle asiaa etukäteen. Kätilö sekä kätilöopiskelija päättivät, että saan kohdunkaulan puudutteen. Kalvot puhkaistiin, mutta kappas vaan, lapsivesi oli vihreää. Sen vuoksi en saanut tätäkään puudutusta. Olo oli epäuskoinen. Kätilö ehdotti aqua-rakkuloita ja ajattelin, että mikä tahansa joka auttaa kelpaa. Aqua-rakkuloiden laitto sattui erittäin paljon, eikä niistäkään apua juurikaan ollut. Paremmin vain pystyin puoli-istuvassa asennossa olemaan. Sikiön sydän ääniä seurattiin, mutta niistä en muista mitään.
Sain luvan ponnistaa 02.30, avautumis vaiheen kestoksi laitettiin 4h 30min. Oli helpottava tunne alkaa ponnistaa, sehän enteili synnytyksen päättymistä. Tein työtä käskettyä. Huusin ja koin sanoin kuvailematonta tuskaa. Viimein pieni tummatukkainen tyttö tuli maailmaan. Aikaa siihen ponnistukseen kyllä vierähti 1h 06min!! Mutta 03.36 syntyi 3520g painava ja 49cm pitkä terve tyttö, jonka lastenlääkäri kiikutti saman tien tutkittavaksi. Mieheni ehti leikata napanuoran ja tirauttaa onnen kyyneleen. Minä ehdin nähdä tumman takaraivon ja pienen pepun. Sinne mieheni ja tyttäreni hävisi, salin ovista pois.
Minulle oli sanottu, että kipu loppuu kun lapsi tulee maailmaan. Vaan eipäs loppunutkaan. Yht'äkkiä näin ja tunsin kuinka suuri verimäärä hulahti jalkojeni välistä. Näin kätilöiden huolestuneen ilmeen ja mietin, että mitähän tapahtuu. Sitten aloitettiin kohtuni rääkki. Kätilöt laittoivat oksitosiini-tippaa, jotta kohtu supistuisi. Verta oli joka paikassa. Ja lisää tuli. Kätilöt painoivat kohtua ja minä huusin tuskasta. Tilanne saatiin aisoihin noin kello 06.00 aamulla. Onneksi kipu helpotti.
Mieheni ja pikkuinen tyttöni saivat tulla saliin ja pääsin vihdoin pitelemään pienokaistani. Joimme mieheni kanssa kahvit ja ihastelimme uutta perheen jäsentämme.
Minut kärrättiin sängyllä osastolle 07.00 aamulla. Ihmettelin, miksi minut viedään sängyllä kun olen nähnyt muiden kävelevän tai menevän pyörätuolilla. Vastaus selkeni muutaman tunnin päästä, kun ajattelin mennä suihkuun. Eipäs pysynytkään jalat alla. En tajunnut ollenkaan, että ihminen joka menettää verta, ei tolpillaan kykene olemaan.
Kolme päivää vierähti pyörätuolissa, sitten olo tasaantui. Tyttäremme joutui 20.4 illalla vastasyntyneiden teho-osastolle. Hän oli ehtinyt hörästä likaista lapsivettä ja sai keuhkoon tulehduksen. Hän oli antibiootti tiputuksessa viisi päivää, joista kaksi viimeistä hän sai viettää kanssani vuodeosastolla.
Mieheni oli suuri apu ja tuki synnytyksessä, pelkällä läsnäolollaan. Loppu tuloksesta olen onnellinen, saimme ihanan neidon elämäämme. Nyt esikoisemme täyttää vuoden ja odotan toista lastamme RV 20+4. Katsotaan kuinka tällä kerralla käy :)
Voimia teille kaikille!
|
SYNNYTYKSIÄ:
Synnytyshaku-sivulle
Lähetä oma kertomuksesi
Tuoreimmat synnytyskertomukset 
Vanhat synnytyskertomukset 1-110
|
