näin meillä

esikoinen
raskausviikkoja: 38+6
käynnistyi: spontaanisti supistuksilla
sairaalana: K-S keskussairaala
synnytystapa: alatiesynnytys
erityistä:
ponnistusasento: perinteinen puoli-istuva
kivunlievitys: suihku, lämpimät / kylmät kääreet, ilokaasu, epiduraalipuudutus
kokonaiskesto: 27t 11m

näin meillä

Heräsin kuuden aikaan aamulla outoihin tuntemuksiin.. Ihmettelin miksi maha kiristyy 10min välein, kunnes unitokkuroistani tajusin että nyt rupee tapahtumaan.. menin etsimään taxin numero, enkä vielä uskaltanu herättää miestäni (hermoili muutenkin synnytyksestä). Kahdeksan aikaan sypistukset tulivat säännöllisesti 6-7minuutin välein, joten soitin neuvolaan ja kysyin peruuntuuko äitiysneuvola aika, ja lähdenkö sairaalaan. Neuvolatätini sanoi että voin huoletta odottaa kymmeneen ja tulla sovittuun aikaan neuvolaan joten tein niin.. Neuvolassa selvisi että kohdunsuu oli auennut 2cm, ja sairaalaan lähtö oli lähellä.. Kävelin neuvolasta mieheni kanssa kotiin välillä pysähdellen supistusten ajaksi.. (matka ei ollut pitkä) Päivä meni ruokaa maistellen ja supistuksia kestellen, kun illalla puoli seitsemän aikaan soitin synnytysosastolle, ja kysyin lähdenkö jo tulemaan. sieltä ystävällinen kätilö sanoi että tunnin sisällä pitäisi lähteä, kun ajomatka on sen verran pidempi. Kahdeksan aikaan sairaalassa vastaanotto tutkimuksessa kohdun suu oli auki 3cm. Päästiin mieheni kanssa lepohuoneeseen odottelemaan.. Kipu tuntui jo kovemmalta, mutta en kokenu tarvetta pyytää kätilöä. (Mieheni oli hermostunut eikä pystynyt lepäämään). Kahdentoista aikaan illalla supistuksia tuli 5-3minuutin välein ja niiden aikana rupesi olo tuntumaan jo hieman tukalalta, pyysin kätilöä paikalle.. Kätilö teki tutkimuksen ja kohdun suu oli auki 5cm. Kätilö ihmetteli mitä teen vielä lepohuoneessa, pitäisi siirtyä synnytyssaliin ja ottaa kiireesti jo peräruisketta, näin tehtiin. Synnytyssalissa aika oli puuduttavaa, unta ei saanut supistusten takia ja tuntu ettei mitään tapahdu. Kipu rupesi kovenemaan, mutta avautuminen ei jatkunut. Kivun lievitykseksi sain Lämpökääreitä vatsaan ja selkään, lopuksi tarvi ottaa myös ilokaasua.. Seuraavana aamuna kuuden aikaan kohdun suu oli auki 7cm ja supistukset tuntui sietämättömältä, enään ei ilokaasu auttanut yksin huusin ja vaikeroin kivusta, koko vartaloni kouristi, puristin mieheni kättä ja anelin kätilön suostumusta epiduraaliin. Kätilö pitkitti kunnes seitsemän aikaan suostui ja epiduraali laitettiin.. Enään ei tuntunut pahalta, supistukset tuntui enään vain pakaroissa, itku rupesi muuttumaan ja ilon ja onnen kyyneleiksi, kohta kauan odotettu käärö olisi sylissä.. Mutta supistukset alkoi hiipua ja lisättiin oksitosiini tippa ja jälleen tarvittiin avuksi myös ilokaasua.. Sain luvan harjoitella ponnistuksia supistusten aikana, ja samalla tuli myös tarve ponnistaa.. Lupa saada ponnistaa kunnolla, tunne oli aivan sanoin kuvailematon kun sain ponnistaa ja olo helpottui jokaisen ponnistuksen aikana, välillä kiellettiin jopa ponnistamasta niin lujaa.. Muutama ponnistus niin pieni käärö putkahti maailmaan ja pieni äännähdys ja peukku suuhun.. enään ei tuntunut mitään kipuja, tiputukset lopetettiin ja olo oli mitä mainioin .. vieressä oli väsymyksestä uupunut mies ja rinnan päällä suloinen pieni tyttö vauva. Kokemukseni on niin positiivinen myös synnytyksestä eteenpäin.. ties vaikka joku päivä meillä olisi toinenkin lapsi. :)

KERTOMUKSET

näin meillä

näin meillä