2.5viikkoa etuajassa-poika:))

esikoinen
raskausviikkoja: 37+4
käynnistyi: lapsivesien puhkeaminen
sairaalana: Mikkelin keskussairaala
synnytystapa: alatiesynnytys
erityistä:
ponnistusasento: perinteinen puoli-istuva
kivunlievitys: suihku, ilokaasu, epiduraalipuudutus
kokonaiskesto: 11t 10m

2.5viikkoa etuajassa-poika:))

Poikamme päätti syntyä reilu 2 viikkoa etuajassa,ilman minkäänlaisia ennakkovaroituksia:))Liekkö asiaan vaikuttanut äipän lauantaipäiväinen siivous, matoin pesu ja illalla vielä sauna... Tarina on siis tämä... Lauantaina 27.1 osa lapsivedestä meni klo:21, jonka jälkeen soitin MKS joko pitäisi tulla sairaalaan, mutta minua kehoitettiin käymään nukkumaan, jollei vettä tulisi enempää. Sitten n. klo:00.00 ajattelin käydä nukkumaan mutta lapsivettä rupesikin tulemaan enemmän, sekä veristä vuotoa, joten soitin sairaalaan uudelleen. Kätilö kehoitti minua tulemaan pikkuhiljaa sairaalaa kohti, mutta kiirettä ei kuulema ole. Äitini vei minut sairaalaan n.klo:00.40... Siellä tehtiin alkutarkastus,puin sairaalavaatteet ylleni. Tässä vaiheessa kohtu oli auki vasta sentin. Jälleen minut laitettiin nukkumaan. Klo:03.00 heräsin kun supistukset alkoivat pikkuhiljaa ne voimistuivat koko ajan kovemmiksi). Parin tunnin kipujen jälkeen sain Tramal-piikin kannikkaan kivunlievitykseksi en kokenut siitä olevan mitään apua). Kätilö kuskasi huoneeseen jumppapallon,kiikkutuolin,jyvätyynyn... Jyvätyyny auttoi selkäkipuun ja pallon päällä makasin, kun kivut oli kovimmillaan. Supistusten aikana puristin tiukasti kiinni mistä kiinni sain-auts:/ Aamun puolella n. klo 6 aikaan menin kuumaan suihkuun joka rentoutti mukavasti, mutta kivut senkuin koveni... Huusin jo tuskasta välillä. Supistusten yli pääsin aina kun puristin tiukasti kiinni, mistä sain ja laskin 1,2,3...ja ajattelin että kohta tulisi taas tauko. Jälleen kohtuani tutkittiin, kohtu auki 3cm (hitaasti etenee). Mies saapui sairaalaan n.7 aikaan aamulla ja minä pyörin konttausasennossa lattialla ja yritin tulla suihkusta pois. Mieheni katsoi ihmeessä"noinko kipeetä se tekee". Mutta jotenkin kummasti se toisen läsnäolo auttoi - rauhotti, jos ei muuta! Taas siirryin takaisin huoneeseen, missä olin nukkunut ne 2h. Jonkin ajan kuluttua pääsin siirtymään synnytyssaliin (kelloajasta ei minulla enää ollut tässä vaiheessa mitään muistikuvaa). Alkuun istuin kiikkituolissa, mutta supistusten voimistuttua en enää pysynyt kiikussa, vaan PAKKO oli päästä ylös...ja taas puristin lujaa mistä kiinni sain. Välillä miestäni käsistä, välillä sängynlaidasta. Siirryin sängylle, odottelin supistuksia (jotka olivat jotain sanoinkuvaamattoman HIRVEITÄ:/) mutta vastailin myös puhelimeeni. Siskoni,isäni,paras ystäväni soitteli ja kyselivät missä mennään... Kun ei ollut supistuksia ei ollut mitään hätää. Joka välissä kiskoin ilokaasua naamariini, joka auttoi pääsemään supistusten yli. Jälleen kurkattiin kohdun tilanne-7cm auki... Jossain vaiheessa sain sitten epiduraalin selkääni. Ja samaan aikaan tuli supistus. Kätilö piti kiinni jaloistani ja minä vaikeroin - yritin pysyä paikallani ja purra hammasta, sattui niin niin pirusti, huoh. (Nyt rupeaa tuntumaan että synnytän uudestaan:) Aika meni kuin unessa. Torkahdin supistusten välissä - olin niin tokkurassa kun en ollut nukkunut,enkä syönyt.Jossain välissä minulle tarjottiin aamupalaa, mutten voinut kuvitellakkaan syöväni mitään. Ainoastaan join vettä ja menua... ja söin Rennietä, kun hapot nousivat kurkkuun - yääk. Epiduraali lakkasi vaikuttamasta n.tunti piston jälkeen??? Sain kipupumpun ja oksitosiinia-Supistukset hidastuivat mutta kivut kasvoivat:((Kipua kipua ja kipua...Supistukset oli hirveen kamalia. Seuraavaksi kohdunkaula puudutettiin. Kauhea "kakkahätä"-tunne alkoi vaivata."Ei saa ponnistaa"-käski kätilö... Pidättelin ja pidättelin ja sitten sain luvan ponnistaa. Oli sunnuntai ja n.klo:13.50. Tuntui ettei mitään vaan tapahtunut. En tuntenut yhtään,tuliko vauva ulospäin vai ei. Koski vaan ja kovasti... Ärisin ja murisin, en osannut yhtään hengittää oikein, mutta pääasia että vauva tuli koko ajan alaspäin:))Jossain vaiheessa kätilö sanoi että pää olisi nyt ulkona, että haluaisinko kokeilla päätä...en en en - sanoin, halusin vaan pojan ulos, ja äkkiä... 14.10 se sitten tapahtui - RAKAS poikamme syntyi. Vauva oli veltto, eikä huutanut:((Olin niin poikki etten edes osannut pelätä,enkä ajatella että jokin olisi pielessä. Kivut hävisivät minulta saman tien. Muutama tikki ja kaikki oli ohi vajaassa 12h. Sitten aloin oksentamaan, jota jatkuikin su iltaan saakka. Pääsin näkemään vauvani vasata illalla 7.aikaan, kun mieheni kärräsi minua pyörätuolissa vauvamme luokse.. Synnytys oli rankka ja vauvamme verensokeri oli laskenut niin alas joten vauvamme joutui tehohoitoon. Hätää ei kuitenkaan ollut!!! Olo oli väsynyt mutta ONNELLINEN - Kaiken se kestää,kaiken se kärsii:)) Mutta KYLLÄ kannatti. Aikansa kutakin ja kaikki unohtuu yllättävän pian. Onneksi en tiennyt etukäteen mitä odottaa.

KERTOMUKSET

2.5viikkoa etuajassa-poika:))

2.5viikkoa etuajassa-poika:))