Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:
Sairaalakassi
Synnytystoiveet
Onnea uudelle äidille
Vinkkejä vuodeosastolle
Synnytyslinkit
Synnytyskyselyt

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

KERTOMUKSET

Jännittävä kokemus.  

toinen
raskausviikkoja: 41+1
käynnistyi: spontaanisti supistuksilla
sairaalana: SVO
synnytystapa: alatiesynnytys
erityistä:
ponnistusasento: perinteinen puoli-istuva
kivunlievitys: ilokaasu, epiduraalipuudutus
kokonaiskesto: 8t 35m

Jännittävä kokemus.


Koko raskausaikana ei ollut ollut ainuttakaan kivuliasta supistusta ennen LA:a, joten kun keskiviikkoaamuna (40+2) alkoivat kivuliaat supistukset vartin välein, olin aivan varma että tänään lähdetään synnyttämään. Viiden-kuuden tunnin jälkeen supistelu kuitenkin harveni selvästi, ja näitä yleensä yöllä tihentyneitä, päivisin harventuineita tai jopa loppuneita suppareita kesti sitten kaikkiaan viikon. Maanantaina (41+0) kävin tarkistuttamassa tilanteen SVO:lla, ja supistukset olivat avanneet kohdunsuuta 5 cm. Emme silloin jääneet sisään, vaikka ehdotettiin että kalvot voitaisiin puhkaista - päätimme odotella tapahtumien "luonnollista kulkua". Tiistai-iltana (41+1) supparit tulivat vihdoin 10 minuutin välein, mutta vieläkin aika epäsäännöllisesti eikä järin kipeästi. Esikoinen lähti kuitenkin mummolle yöksi ja minä miehen kanssa myöhäisillan "supparienylläpitokävelylle". Käveleminen sujui kuitenkin niin mallikkaasti ja supistuksetkin tuntuivat taas tulevan harvemmin, että hermostuin ja totesin että haluan kotiin nukkumaan, mennään sitten torstaina yliaikaiskontrolliin. Menimme sänkyyn ja minä torkahtelin, mutta aina supistuksen tullessa merkkasin ylös sen alkamisajan (muuten olisin unohtanut sen seuraavaan supistukseen mennessä, niin poikki olin). Yhden jälkeen supistukset muuttuivat selvästi kipeämmiksi, ja kolmelta herätin miehen, että nyt mennään. Menimme sitten kuitenkin taksilla ;-) - kunto olisi saattanut kestääkin kävelyn, mutta olin yksinkertaisesti niin väsynyt ettei ajatus kiinnostanut lainkaan. SVO:n kätilö otti meidän vastaan paljon puhuvin ilmein - en ilmeisesti ollut ollenkaan niin synnyttävän näköinen, että minulla olisi ollut asiaa sinne lähempänä neljää aamuyöllä. Toinen kätilö sitten otti sydän- ja supistuskäyrää ja teki sisätutkimuksen: seitsemisen senttiä auki ja noin sentin paksuinen pehmeä reuna. Vaihdoin sitten sairaalavaatteisiin ja lähdimme kohti synnytysosastoa - vielä siinä matkalla kätilö hämmästeli sitä, etten vaikuttanut ollenkaan synnyttävältä. Itse asiassa olin miehelle sydänkäyrässä makaillessani valittanut sitä, että minua vain nukutti valtavasti, eikä ollut ollenkaan sellaista adrenaliini- tai muuta hormoni"humalaa", joka mielestäni synnytykseen kuuluu, että sen jaksaisi alusta loppuun. Synnytyssalissa kohdunsuu katsottiin uudelleen ja minulta kysyttiin kivunlievitystoiveita. Kokeilin taas ilokaasua, kuten ensimmäisessäkin synnytyksessä, mutten taaskaan päässyt oikein jyvälle ja kysyin sitten epiduraalin mahdollisuutta. Ensin kätilö oli sitä mieltä ettei sitä vielä kannata ottaa, koska supistukset olivat edelleen vain n. 8 minuutin välein ja puudutus voisi vielä lamaannuttaa niitä, mutta muuttikin hetken päästä mielensä (en muista miksi), ja niinpä puoli kuudelta sain puudutuksen. Oikeasti olisin vielä kestänyt supistuksia ilmankin, mutta ajattelin että sitten kun kivut olisivat tosi kovat, olisikin jo ehkä myöhäistä saada koko puudutusta. Varmaan myös tuo väsymykseni (tulosta viikon ajan nukutuista muutaman tunnin öistä) vaikutti siihen, etten yksinkertaisesti jaksanut suhtautua synnytykseen kovin aktiivisesti :-(. Puudutuksen vaikuttaessa saatoinkin torkkua jonkin aikaa, supistukset eivät todella tuntuneet kuin paineena alaspäin. Ennen epiduraalin laittoa olin tuntenut yhden julmetun kipeän supistuksen, ja jotenkin arvellut että kalvot puhkesivat, koska tunsin myös pienen lorahduksen alapäässä. Ne eivät kuitenkaan olleet puhjenneet "täysin", vaan olivat alhaalta vielä ehjät, ja puoli kahdeksalta kätilö raapaisi kalvon puhki vauvan pään edestä. Samalla hän asensi päänahkaan anturin sydänääniä seuraamaan, kun niitä siihen asti oli otettu vatsanahkan läpi. Siinä vaiheessa pääsin ylös ja vessaan - jalat eivät ihan täysin totelleet mutta selvisin kuitenkin matkasta. Oli vaikea "löytää" oikeita lihaksia virtsaamiseen, mutta onnistuihan sekin lopulta. Täysi rakko olisi haitannut lapsen etenemistä kanavassa. Puudutuksen teho alkoi hiipua vasta liki 3 tunnin jälkeen, ja kun kätilö tarkisti kohdunsuun, oli se jo yhdeksän senttiä auki. Pienellä ronklaamisella se viimeinenkin sentti hävisi ja kätilö kysyi, että työnnättääkö. No eipä juuri, pienen pientä aavistusta ponnistustarpeesta oli, muttei mitään pakottavaa tarvetta. Päätettiin ottaa supistuksia tehostava oksitosiinitippa käyttöön ponnistusvaiheeseen (ihmettelin etten ollut sitä saanut jo epiduraalin aikana, koska omat supistukseni olivat sen verran vaatimattomia, joskin työnsä hoitivat ihan kelvollisesti ponnistusvaiheeseen asti). Pyysin jakkaraa ja sainkin sen, ja kätilö neuvoi ponnistustekniikkaa ("kuin työntäisit kovaa kakkaa"). Hän kehotti minua kokeilemaan jakkaralla istumista ja takana istuvaan mieheen nojaamista, mutta sanoi että aloittaisimme ponnistamisen kyljellään sängyllä koska jakkaralla ei saa olla liian kauan (veren pakkautumisen riski). Noustessani jakkaralta lorahti vihreää lapsivettä liinalle ja muistin heti että silloin ei jakkaralla ponnistaminen käy, koska lapsen röörit on imettävä puhtaiksi heti kun pää on ulkona. Niinpä sitten noustiin sängylle kyljelleen ja sain oksitosiinitipan, joka laitettiin - siltä ainakin kuulosti - täysille, ja supistuksia alkoikin tulla. Toiseen kylkeeni koski samaan paikkaan kuin raskausaikana usein rasituksessa, eikä ponnistamisesta tahtonut tulla mitään. En mielestäni tiennyt yhtään mitä piti tehdä ja milloin. Toistakin kylkeä kokeiltiin, mutta se ei ollut yhtään parempi, ja lopulta menin "perinteiseen" puoli-istuvaan asentoon, kätilö kummallakin puolella sänkyä tukemassa, ja vedin jalat koukkuun. Supistaessa piti vetää keuhkot täyteen ilmaa, painaa leuka rintaa ja työntää. Muistin jostain lukeneeni että ponnistaessa ei saa sulkea silmiä ja yritin sitä sitten noudattaa - vieläkään en tiedä miksi ei saa. Kätilöt huusivat: "hyvä hyvä" ja "jatka jatka", ja minä ihmettelin että millä lihaksilla ja hapella minä muka vielä tätä työntöä jatkan. Ollenkaan en ponnistaessa tuntenut että supistus olisi jotenkin auttanut, en tiedä kuuluisiko tuntea. Ponnistuksen päätteeksi oli vaikea tasata hengitystä, minä vain voihkin enkä osannut vastata kun kätilö kysyi että supistaako vielä. Sanoin vain, etten tiedä. Sitten piti vain yrittää rauhoittua ja jos se onnistui, vetää henkeä - jos ei onnistunut, oli supistus edelleen päällä ja keuhkot vain uudelleen täyteen ilmaa ja ponnistamaan. Jossain vaiheessa näin kun toinen kätilö pudisti toiselle päätään ja usko meinasi loppua, olin varma että hyvä-huudot olivat pelkkää huijausta ja koko homma ei edennyt ollenkaan. Sisu kuitenkin voitti, en halunnut sektioon enkä imukuppejakaan haikaillut, joten oli vain ponnistettava minkä pystyi, vaikkei ollut hajuakaan siitä tekikö ollenkaan niin kuin piti. Lopulta kätilö sanoi että vauva tarjoaa otsaa eikä takaraivoa (siitä päänpudistus), minkä vuoksi hänen on leikattava välilihaa "vähän". Siinä vaiheessa se oli minulle yksi lysti, vaikka olin etukäteen toivonut ettei sitä tarvitsisi tehdä. Leikkaus sinällään ei tuntunut miltään, mutta sen jälkeen kyllä koski. Vauvan pää sitten syntyi vihdoin, ja minun piti olla ponnistamatta sen aikaa kun kätilöt imivät vauvan nenän ja nielun puhtaiksi. Se oli varsin ikävää, koska haavaan sattui. Sitten sain työntää lapsen kokonaan ulos, ja tyttöhän sieltä tuli! Kauan en saanut kuitenkaan tyttöstä ihailla, kun hänet vietiin lastenlääkärin tarkistettavaksi, ja samalla pestäväksi, punnittavaksi ja mitattavaksi. Isä lähti mukaan ja minä jäin synnyttämään jälkeisiä ja ommeltavaksi. Kivuliaan ensimmäisen synnytyksen jälkeen oikein ihmettelin, miten helpolla tällä kertaa pääsin. Avautumisvaiheessa en oikeastaan kokenut lainkaan todellista kipua, paljon rankempi oli ponnistusvaihe, joka kuitenkin kesti vain 25 minuuttia - koko synnytyksen kestoksi laskettiin 8 tuntia 35 minuuttia. Kipu ei minulla tosiaankaan loppunut kuin seinään vauvan synnyttyä, vaan episiotomiahaava oli edelleen kipeä, vaikka olo tietysti helpottui. Kaiken kaikkiaan tämä synnytys oli hyvä kokemus - ehkä ensi kerralla ;-) se ponnistaminenkin sujuu paremmin.



SYNNYTYKSIÄ:

Synnytyshaku-sivulle
Lähetä oma kertomuksesi

KERTOMUKSET:

Annin luonnonmukainen synnytys miehen ja doulan tuella

Eipä mennyt suunnitelmien mukaan :)

Joulutonttu 22.12

Kaksoset syntyivät 6.8.07

Pikku taistelija 3kk:tta etuajassa

Pienen prinssimme syntymä

Pikkumiehen matka maailmaan

Unto

"Ei taida ehtiä enää"

Perätilasynnytys

Raskas, mutta ihana kokemus

nopea neiti

Rinsessa

**ÄLKÄÄ IKINÄ**

Odottavan aika on piiitkä :)

Pienokaisemme syntymä

näin meillä

Pienen teräsmiehen syntymä

nopea synnytys

Ei se niin kauheaa ollutkaan

Minäkö sektioäiti?

Vaikeuksien kautta voittoon

Surullinen kokemus

Nopeaa toimintaa

Erilainen synnytys

2.5viikkoa etuajassa-poika:))

Ystävänpäivälahja

Pikkuisen Joonan syntymä

Myyn matka maailmaan

Näin syntyi Arttu

Pikkumies

6 vkoa etuajassa

Esikoisemme

Meidän Leevin tulo maailmaan

Helppo synnytys,ilman lievitystä

Pieni kukkaispoika

hitaasti mutta kuitenkin

visiitti Toisessa maailmassa...

Meijän vauva <3

Roni

Meidän perheen neljäs

Jännittävä kokemus.

Tää on aivan ylimainostettu juttu!

Tyttö yllätti tulemalla ajoissa

uskomaton ja aivan yllättäen

Pitkä synnytys

Kiia-Marian synnytys

IhanaKamala synnytys

kauan odotettu kullannuppu maailmaan

Meidän Onni

Meidän Hermanni

Helpompi, kun luulin

ei se ollutkaan niin hirveää kuin luulin.

neljännen lapseni synnytys...

kuin elokuvasta

pelottava synnytys

Jalmarin pikkuveljen syntymä

Fannin syntymä

Tytöllä oli kiire:)

Unelmasynnytys

Kun vauvamme syntyi

Nuppu prinsessamme!

hyperventilaatio ja nuori äiti

Kuudennella kerralla opin ponnistamaan

Sittenkin tosi toimet...

Vain 9 minuuttia

Masuasukin liian hyvät oltavat?

Vauhdikas ensisynnytys

Syntyi vihdoin

Pieni tyttö sieltä tuli!

PoikaNen

Kipeä, helpompi synnytys

Melkein liian pitkään kotona odottelua

Pikatoimitus

Ihmeperhe!!

Nuppusen syntymä

Juhannuspojan syntymä

Pikku-ukon maailmaan tulo

Kivuttomasti vanhemmiksi

Prinsessa ja teho-osasto

Oliver

Ihanan tytön ihmeellinen syntymä

Oma prinsimme

Oppikirjasynnytys

Helppo synnytys

Kolmannella kerralla "osasin" synnyttää

Ensimmäinen synnytys (miehen näkökulmasta)

Iida-neiti hurmasi isin ja äitin

Syyssateet toivat ihmeen mukanaan

Syntymäpäivä

Beeben syntymä

Pieni tonttupoika

Ihan ihana sektio

Meidän pienen syntymä

Suloisen tyttelin syntymä

Pikkuprinssimme syntymä

Traumaattinen synnytykseni

Aika moinen pakkaus...

Päivänsäteemme iloinen maailmaantulo

Ensimmäinen prinsessa

Tuoreimmat synnytyskertomukset

Vanhat synnytyskertomukset 1-110

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

hosted by Euronic Oy