Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:
Sairaalakassi
Synnytystoiveet
Onnea uudelle äidille
Vinkkejä vuodeosastolle
Synnytyslinkit
Synnytyskyselyt

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

KERTOMUKSET

Aika moinen pakkaus...  

kolmas
raskausviikkoja: 40+3
käynnistyi: spontaanisti supistuksilla
sairaalana: Tammisaari
synnytystapa: alatiesynnytys
erityistä:
ponnistusasento: jakkaralla
kivunlievitys: hieronta,paraservikaalipuudutus (pcb)
kokonaiskesto: 3t 50m

Aika moinen pakkaus...


No niin...olenkin lueskellut synnytyskertomuksia ihan oikeastaan siitä lähtien kun tulin äitiyslomaltani takaisin töihin, ja miettinyt uskaltaisinko ja haluaisinko jakaa omani muitten kanssa...ja nyt ajattelin yrittää...Oli se NIIN hirveän kamalan järkyttävää mutta kuitenkin niin kaunista... Käytiin Tammisaaressa moikkaamassa parasta ystävääni, joka joutui huilimaan ennenaikaisten supistusten vuoksi pari viikkoa sairaalassa, ja kotimatkalla mieheni ehdotti että mekin mentäis sitten synnyttämään sinne, kun oli niin kotoisa tunnelma. Siinä vaiheessa mulla ei tainnut olla raskausviikkoja kuin parikymmentä tai jotain sinneppäin ja naureskelin ettei voida kun ei varmaan ehditä perille asti kun edellinen synnytys kesti 3,5 h. Ajatus jäi kuitenkin muhimaan ja jotenkin vielä hyvin vahvana koska MIES oli sitä ehdottanut... Koko raskauden ajan seurattiin tarkasti vauvan kokoa koska edellinen oli 4,760 kg ja taas näytti olevan sokeriarvot pikkasen koholla ja se tietysti kasvatti taas vauvaa. Itse olin heti siitä kun vatsa alkoi pyöristyä sitä mieltä että siellä kasvaa norsu... Ja muistin joka kerta siitä mainita niin neuvolassa kuin kaikille ystävillenikin... Sairaslomalle jäin noin kuukauden aikaisemmin kuin olisi pitänyt - suonikohjut jaloissa paukkui ja taas alkoi yöllinen ravaaminen kun jalat oli levottomat. Sain jotain magneesiumtabletteja mutta ei ne kyllä rauhottanut ollenkaan. Ja jos ei jalat vaatinut ravaamista niin närästi ihan kauheesti. Kuulin sitten ystävättäreltä että hieronta ja akupuntio olisi apuna jalkavaivoihini ja uskaltauduinkin kokeilemaan, mutta siitä seurasi se että sitten ravattiin myös päivät kun siihen mennessä riitti yöt... Vuorokaudessa sain nukutuksi 3-5 tuntia ja kävelin vähintään 10 km pelkästään levottomien jalkojen vuoksi eli raskausaika ei ollut yhtään kivaa vaikka kaikille vakuuttelin että kaikki hyvin, hyvin tässä jaksetaan....Vatsa oli valtava, raskausarvet myös... Neuvolassa vähän myös ihmeteltiin vatsan suurta kokoa, kävin Jorvissa pari kertaa vauvan koko-arviossa ja aina sanottiin että ei ole normaalia isompi, niin, mikä se normaali sitten onkaan... Laskettuna päivänä oltiin jo päätetty että yritetään ehtiä Tammisaareen kun synnyttämään ruvetaan, joten olin siellä koko-arviossa ja arvioitiin lapsen kooksi 4 kg joten ei paha, annetaan vaan mennä vielä omalla painollaan ja ootellaan että käynnistyy itsestään. En olis kyllä halunnutkaan että se käynnistettäisiin...olen kuullut kauhutarinoita siitä miten supistukset alkaa ihan täysillä ja heti. Pelkäsin kai sitä, en tiedä... Torstaina olin keskimmäisen tyttären kanssa leikkipuistossa leikkimässä ja jotenkin vähän tukala olo oli siinä puiston penkillä istuessa. Käveltiin kotiinpäin kun ekat kipeähköt supistukset alkoi. Niissä ei vaan ollut minkäänlaista säännöllisyyttä, ihan hassuja tuntemuksia. Kotona sanoin miehelle että ihan hassu tunne, pitäiskö käydä näytillä ainakin kun on niin pitkä matkakin ja soitinkin Tammisaareen. Sanottiin että saa tulla jos haluaa ja minua vähän oikeesti hävettikin kun en ollut varma onko nyt lähdön aika ja kaksi lasta on ennestään niin pitäishän se tietää... Mutta kaksi ekaa menikin niin käsikirjoituksen mukaan kuin olla ja voi ja nyt oli ihan kummallinen olo... Saatiin lapsenvahti ihan nopeasti järkättyä ja ajeltiin Tammisaarta kohti. Supistuksia tuli kahden minuutin välein ja kesti puoli minuuttia kerrallaan, eli ihan ihmeellisiä. Aika napakoita kuitenkin. Perillä oli kotoisa tunnelma, kätilö oli mukava (Eeva) ja jotenkin ihan kuin oltais tunnettu ennestään, niin tuttavallinen ja jotenkin aidon oloinen ihminen, joka aidosti ja oikeesti välitti meistä. Sanoin myös hänelle että norsua odotellaan ja hänkin oli sitä mieltä että vatsa oli "täynnä vauvaa" mitä sillä tarkoittikin. Olin käyrissä ja tehtiin sisätutkimus. Supistuksia oli ja vaan 1 cm auki joten kätilö ehdotti kaupungilla pyörähtämistä. Mentiinkin kaupungille ja käytiin pizzalla, mutta osa jäi kyllä syömättä kun supistukset alkoi voimistua ja lähdettiin takaisin sairaalalle. Paikalla oltiin viiden maissa iltapäivällä ja silloin olin 3 cm auki ja sain jäädä saliin. Laitettiin kylpyvesi ihanan isoon altaaseen, se olikin auttanut tosi paljon edellisessä synnytyksessä, mutta nyt ei tuntunut yhtään hyvältä. Muutenkin oli tosi rajut supistukset, ihan toista luokkaa kuin edellisissä, tai sitten sitä ei vaan muista...mutta nyt tuntui enemmän repivältä jotenkin...Mieheni oli ottanut videokameran mukaan ja se oli nurkassa nauhottamassa koko ajan, en halunnut että hän kuvaa koko ajan, mutta äänet tuli nauhalle kun kertoilin miltä tuntuu ähkien ja puhkien... Roikkuminen jonkun rollaattorin näköisen varassa tuntui jotenkin auttavan ja kohta sainkin ekan paracervicaalipuudutuksen. Auttoi ihan mukavasti ne pahimmat kärjet pois, reilu tunnin verran, sitten pyysin toisen ja se ei kyllä auttanut enää yhtään. Nyt tuntui että järkikään ei enää pysy mukana, supistukset oli aivan mielettömiä. Kätilö hieroi alaselkään jotain öljyä ja tunsin miten vauva siirtyi alaspäin, sen tunteen muistan vieläkin. Sitten rupesikin ponnistuttamaan ja siirryin jakkaralle jossa minun mielestä on helppo ponnistaa. Ponnistin pään ulos ihan helposti eikä edes sattunut mutta siitä sitten alkoikin ne kauhun 10 min. Vauva juuttui olkapäästään minun lantioluuhun kiinni ja sitä oikeasti revittiin ja kiskottiin ja siinä vaiheessa luulen että rupesin örisemään/huutamaan. En tiedä oliko jokin itsesuojelujuttu, en halunnut kuulla mitä tapahtuu, riitti jo kun tunsin...Ponnistin ja ponnistin, mitään ei tapahtunut. Kätilö ja opiskelija käski minut nelinkontin lattialle ja taas he yrittivät vetää lasta ulos. Huoneeseen ravasi koko ajan lisää väkeä. Minä örisen. Mies pitää olkapäistä krampinomaisesti kiinni eikä puhu mitään, on vitivalkoinen naamasta... Joku puoli huutaen, käskee mut ylös sängylle. Minä kiukusta puhkuen etten voi liikkua kun vauvan pää on ulkona..jotenkin kuitenkin huomasin seuraavassa hetkessä olevani sängyn päällä ja jalkopäässä on ryhmä hyvin vakavia ihmisiä...olin aivan varma että vauva on kuollut... Sitten kätilö sanoo että nyt ei ole aikaa puuduttaa ja että hänen on pakko tehdä välilihan leikkaus ja samassa jo sattui aivan hirveesti. Sitä tuskaa ei pysty sanoin kuvailemaan. Sitten lääkäri (sama joka maanantaina arvioi vauvan nelikiloiseksi) pisti kädet sisään, työnsi vauvaa sisäänpäin, käänsi vähän ja veti ulos. Samassa vauva hävisi ja minä huudan elääkö se, elääkö se...tuntui ikuisuudelta ennen kuin kätilö vähän kiukkuisena sanoo että juu eläähän se mutta sinä vuodat paljon, pakko paikata äkkiä. Siinä vaiheessa olin mielestäni sietänyt tarpeeksi kipua ja varmaan pelkästä hipasustakin kiljasin. Kauan hän minua kursi sitten kokoon ja yritin ehdotella että laittaisi jotain niin puuduttavaa etten tuntisi mitään kun kursiminen sattui ihan kamalasti... Kesti mielestäni kauan ennenkin saatiin vauva hopeatäkissä viereen hyvin itkuisena. Hänellä oli toinen käsi verkon tukemana tiukasti kehoa vasten, solisluu oli mennyt siinä rytäkässä poikki ja hermoradat oli vaurioituneet ja varmasti oli pikkasella hirveät kivut. En muista muuta kuin että olin NIIN onnellinen että oltiin molemmat hengissä... Sovittiin syntymäajaksi 20:50 kun kukaan ei tajunnut oikeesti katsoa kelloa... Kätilö toimi aivan loistavasti, ihmisiä oli avustamassa enemmän kuin riittävästi ja varmaan yhtä nopeasti kuin jossain muuallakin, ellei nopeamminkin. Pyysin jossain vaiheessa miestäni menemään ulos soittamaan isovanhemmille ja vanhemmille muksuille kotiin että kaikki on hyvin. Paljon, paljon myöhemmin hän kertoi soittaneensa monta kertaa ja katkaisseensa puhelun kesken kaiken koska ei pystynyt itkultaan puhumaan...hän ei tänä päivänä halua/pysty keskustelemaan synnytyksen tapahtumista, kesti kauan ennen kuin hän uskalsi jäädä pikkuisen kanssa yksin ja tästä on kohta 3 v aikaa. Minä olen edelleen järkyttynyt mutta olen pystynyt kyllä asiasta puhumaan ja saanut purettua pahimman tuskan. Tyttö on palautunut täysin, sai ns terveen paperit jo 2 vkoa synnytyksestä. Syntymäpaino oli 5,420 kg ja pituus oli 53 vaikka viikon vanhana 57 cm...ehkä häntä ei haluttu venyttää silloin heti kaiken jälkeen... Sairaalalssaoloaikana vauva itki suurinpiirtein koko ajan, hän lopetti syömisenkin tuskiltaan ja joutui vuorokaudeksi lastenosastolle "pakkosyötettäväksi" nenä-mahaletkulla kun suola ja sokeriarvot meni ihan sekaisin. Päässäkin oli kaiken varalta valmiina kanyyli mistä olsi nopeaa ja helppoa laitta tulehduslääkitys jos olisi ollut tarvetta.Kun se sitten otettiin pois saatiin liuotella ruokaöljyllä jonkin aikaa että saatin teipit irti vauvan paksusta tukasta. Kun arvot saatiin kohdalleen oltiin valmiita lähtemään kotiin. Ajattelin vaan sitä, että ehkä neuvolan ja lääkäreiden kuitenkin kannattaisi kuunnella enemmän äitiä, varsinkin jos on useampi lapsi ennestään, tiesin koko ajan että vauva on iso. Jokin meissä on että aina vauvat kasvaa melkein kilolla, seuraava olisi yli 6 kg...joten olen käynyt steriloitavana jo... Meillä on maailman ihanimmat kolme lasta, enempää ei tule. Videokasettia ei olla koskaan kuunneltu, se on hävitetty. Kätilön kanssa käytiin yhdessä mieheni kanssa läpi synnytys ennen kotiutumista ja olin näkevinäni Evankin silmäkulmassa järkytyksen kyyneleen... Epikriisissä joka tuli myöhemmin kottin ei lukenut muuta kuin että oli vähän jumissa. Sen kun luki tuli sellainen tunne että no eihän siinä mitään dramatiikkaa ollutkaan....vaikka se oli kyllä elämäni kamalin hetki! Nuorimmaisen ensimmäiset 3,5-4 kk oli yhtä huutoa. En tiedä olisiko ollut niin paljon kipuja vaiko mistä johtui, muutenkin hän on aivan uskomaton pakkaus - puoli vuotiaana hänellä oli jo koko purukalusto suussa, hän juoksi 8 kk iässä, puhui ennen kahta vuotta täydellisesti, ja on tosi itseppäinen... Mutta aivan upea, ihana pakkaus! Kaikki kolme muksua on syntynyt eri paikoissa ja Tammisaari on ehdottomasti ollut se mukavin paikka vaikkakin kokemus oli aikamoinen... Kiitos vaan kaikille siellä ja Eeva erityisesti. Terv. Mia



SYNNYTYKSIÄ:

Synnytyshaku-sivulle
Lähetä oma kertomuksesi

KERTOMUKSET:

Annin luonnonmukainen synnytys miehen ja doulan tuella

Eipä mennyt suunnitelmien mukaan :)

Joulutonttu 22.12

Kaksoset syntyivät 6.8.07

Pikku taistelija 3kk:tta etuajassa

Pienen prinssimme syntymä

Pikkumiehen matka maailmaan

Unto

"Ei taida ehtiä enää"

Perätilasynnytys

Raskas, mutta ihana kokemus

nopea neiti

Rinsessa

**ÄLKÄÄ IKINÄ**

Odottavan aika on piiitkä :)

Pienokaisemme syntymä

näin meillä

Pienen teräsmiehen syntymä

nopea synnytys

Ei se niin kauheaa ollutkaan

Minäkö sektioäiti?

Vaikeuksien kautta voittoon

Surullinen kokemus

Nopeaa toimintaa

Erilainen synnytys

2.5viikkoa etuajassa-poika:))

Ystävänpäivälahja

Pikkuisen Joonan syntymä

Myyn matka maailmaan

Näin syntyi Arttu

Pikkumies

6 vkoa etuajassa

Esikoisemme

Meidän Leevin tulo maailmaan

Helppo synnytys,ilman lievitystä

Pieni kukkaispoika

hitaasti mutta kuitenkin

visiitti Toisessa maailmassa...

Meijän vauva <3

Roni

Meidän perheen neljäs

Jännittävä kokemus.

Tää on aivan ylimainostettu juttu!

Tyttö yllätti tulemalla ajoissa

uskomaton ja aivan yllättäen

Pitkä synnytys

Kiia-Marian synnytys

IhanaKamala synnytys

kauan odotettu kullannuppu maailmaan

Meidän Onni

Meidän Hermanni

Helpompi, kun luulin

ei se ollutkaan niin hirveää kuin luulin.

neljännen lapseni synnytys...

kuin elokuvasta

pelottava synnytys

Jalmarin pikkuveljen syntymä

Fannin syntymä

Tytöllä oli kiire:)

Unelmasynnytys

Kun vauvamme syntyi

Nuppu prinsessamme!

hyperventilaatio ja nuori äiti

Kuudennella kerralla opin ponnistamaan

Sittenkin tosi toimet...

Vain 9 minuuttia

Masuasukin liian hyvät oltavat?

Vauhdikas ensisynnytys

Syntyi vihdoin

Pieni tyttö sieltä tuli!

PoikaNen

Kipeä, helpompi synnytys

Melkein liian pitkään kotona odottelua

Pikatoimitus

Ihmeperhe!!

Nuppusen syntymä

Juhannuspojan syntymä

Pikku-ukon maailmaan tulo

Kivuttomasti vanhemmiksi

Prinsessa ja teho-osasto

Oliver

Ihanan tytön ihmeellinen syntymä

Oma prinsimme

Oppikirjasynnytys

Helppo synnytys

Kolmannella kerralla "osasin" synnyttää

Ensimmäinen synnytys (miehen näkökulmasta)

Iida-neiti hurmasi isin ja äitin

Syyssateet toivat ihmeen mukanaan

Syntymäpäivä

Beeben syntymä

Pieni tonttupoika

Ihan ihana sektio

Meidän pienen syntymä

Suloisen tyttelin syntymä

Pikkuprinssimme syntymä

Traumaattinen synnytykseni

Aika moinen pakkaus...

Päivänsäteemme iloinen maailmaantulo

Ensimmäinen prinsessa

Tuoreimmat synnytyskertomukset

Vanhat synnytyskertomukset 1-110

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

hosted by Euronic Oy