Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

M&M
 

Minna
 

Ninniliina

 

Reetta
 

Sporttimamma
 

OSA 3: TOTUTTELUA PUOLIN JA TOISIN

Poikamme syntyi syyskuun viimeisellä viikolla, 12 päivä myöhässä lasketusta ajasta, seitsemän viikkoa sitten. Tullessaan hän olikin aika valmis tapaus, katseli ympärilleen tarkkaavaisena eikä turhia huudellut. Vaikka pieni onkin, hän on muuttanut perheemme dynamiikkaa ja arvoja reippaasti eikä mikään ole kuin ennen.

ELÄMÄÄ TYYNYJEN TUKEMANA

Olin pitänyt hulppean melkein kolmen kuukauden kesäloman ennen pojan syntymää. Loppuvaiheessa odotus alkoi jo tuntua rasittavalta ja kun poika ei syntynytkään arvioituna aikana, ryhdyin toimeen: pesin ikkunat, sitten saunan, muurasin pihalla kivimuuria, ajelin nurmikkoa. Oudointa tässä ajanjaksossa oli se, että tulin riippuvaiseksi tyynyistä. En voinut nukkua ilman niitä, koska minua närästi. En voinut istua ilman niitä, koska selkään koski. Yllättäen tyynyistä tuli elämälleni välttämättömyys, vaikka aiemmin olin pitänyt niitä lähinnä sisustuselementteinä.

Itse synnytys oli rutiinikamaa, ei suurta dramatiikkaa ja ohi paljon nopeammin kuin mihin olin valmistautunut. Olin etukäteen päättänyt, etten mieti synnytystä liikaa ja että annan ammattilaisten hoitaa jutun. Ja jälkikäteenkin annan sen jäädä muistoihini kokemuksena, joka ei todellakaan ole elämäni ruusuisin, mutta lopputulokseltaan eittämättä elämäni tärkein. Ja synnytyksen jälkeenkin tyynyjä tarvittiin, sillä ensimmäisinä kahtena viikkona ilman reikätyynyä oli mahdotonta istua mitenkään päin. Arvostankin istumisen taitoa nykyään todella paljon.

HERÄÄMISIÄ

Poika nostettiin rinnalleni ja olimme heti sinut toistemme kanssa, vaikka alkuun pieni, melkein kuuma vauvankroppa tuntui oudolta pidellä. Ja oma kroppani oli totaalisen karrella äskeisestä puserruksesta, aivan kuin rinnasta alaspäin ei oikein ruumista enää olisikaan, vain jotain hajanaisia jäänteitä kerran ihan nätistä naisen alakropasta. Poika tunnisti ääneni ja katseli silmillään, jotka olivat niin tummansiniset, ja siinä hetkessä tuhoutunut harrastajalenkkeilijän alapää ei enää vaivannut mieltäni.

Se on totta mitä kirjoitetaan, ensimmäinen katsekontakti oman lapsen kanssa on huikea kokemus. Ja kun vauva hamusi rinnan ensimmäistä kertaa suuhunsa, tuli äitiys jotenkin paljon todemmaksi – vaikkei koko touhusta mitään vielä kumpikaan tajunnutkaan. Ja tuore isä siinä vieressä yritti myös jotenkin päästä kuvioon mukaan, ja oli ihanaa että hän oli ollut mukanani koko ajan poikamme syntyessä.

Vastasyntynyt

Ensimmäiset viikot olivat yhtä sumua, aluksi sairaalassa, sitten kotona. Oma olo oli kauhea, ei voinut istua tai kävellä, teki mieli vaan itkeä ja rinnat olivat pojan käsittelystä hellinä. Päivärytmi oli sekaisin, mutta onneksi lapsi nukkui kiltisti yöt, vain heräten syömään muutaman kerran. Kun ruumis alkoi toipua, alkoi vasta silloin mielenkin eheytyminen ja jonkinlaisen käsityksen muodostuminen siitä, mitä oli tapahtunut. Sen jälkeen on ollut helpompi keskittyä jo lapseenkin.

UUSI ELÄMÄ

Mielestäni poikamme on todella iso ja osaa paljon, tuo kuusiviikkoinen. Hän on juuri ryhtynyt juttelemaan meille ja hymyilyäkin on harrastettu jo kolmatta viikkoa. Hereilläolojaksot pitenevät koko ajan ja kiinnostavaa katseltavaa löytyy aina lisää. Alkaa siis tuntua siltä, että tämä pitkän odotuksen tulos, suloinen poikavauva on myös oma persoonansa ja alkaa jo oppia maailmasta.

Entä minä? Uraorientoitunut ikisinkku, josta nopeassa tahdissa tulikin kotiäiti, ainakin äitiysloman ajaksi. Sopeutuminen kotioloihin ei ole ollut helppoa, päinvastoin. Olen tuntenut jääväni pois normaalista yhteiskunnasta, vajoavani hiljaiseen tylsyyteen aivojeni hitaasti surkastuessa nukkumis- ja syömisrytmin täyttäessä ajatukset. Olen tuntenut joutuvani luopumaan asioista, jotka ennen olivat itsestäänselvyyksiä: aamu-Hesari, vyö ja tiukat farkut, iltavalvomiset (joita ei enää jaksa, vaan urvahdan poikaa nukuttaessa jo ennen iltakymmentä), sushi ja punaviini.

Nyt tilalle on tullut paljon uutta, koti alkaa tuntua todella omalta kodilta, jolla on selkeä funktio – muukin kuin nukkuminen. Elän stressitöntä elämää, jonka keskiössä on nopeasti kehittyvä lapseni. Voin mennä shoppailemaan keskellä arkipäivää. En rieku myöhään kaupungilla, vaan herään viikonloppunakin pirteänä ennen aamuyhdeksää. Ja mieheni ja minun suhde on saanut täysin uusia ulottuvuuksia, tosin kaikki niistä eivät ole niin mieluisia, kuten esimerkiksi kahdenkeskisen ajan puuttuminen lähes täysin. Mutta nyt olemme yksikkö, jolla on selkeä tehtävä. Se tuntuu jotenkin järkevältä, vapauttavalta.

Minulle on siis turha vakuutella, ettei lapsen saaminen muuta asioita. Totuus on se, että kaikki on muuttunut, myös minuuteni ja sisäinen arvojärjestykseni. Ja hyvä niin, tätä olin toivonutkin, olen saanut yhden uuden lähdön elämässäni poikani siivellä. Olemme muuten vakuuttuneita, että hänestä tulee lentäjä.

Reetta

« Lue Reetan edellinen kirjoitus

Alkuraskaus
Keskiraskaus
Synnytyksen jälkeen

 

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy