Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

M&M
 

Minna
 

Ninniliina

 

Reetta
 

Sporttimamma
 

Osa I

Paha olo. En ole ainut: liikkeellä on ilmeisesti vatsatautia. No mikä sen sopivampaa kuin tulla kipeäksi juuri kun pääsee kotiin laivalta puolentoista viikon työrupeaman jälkeen. Ahkerat ihmiset kun kuulemma sairastavat aina vapaa-aikanaan... Ei voi mitään: hymyä huuleen vaan ja lavalle esiintymään. Tämän jälkeenhän se on ohi.

Seuraavana päivänä kotiin päästyäni totean, että kanit ovat jäljistä päätelleen pärjäilleet poissa ollessamme oikein hyvin. Täysin ? no ainakin melkein täysin ? sisäsiistit pikku-tuholaiset ovat pistäneet ranttaliksi, kuin kostona siitä, että mitäs jätitte meidät hoitajien armoille näin kauaksi aikaa. Väsyttää ja päätän jättää jälkien korjaamiseen seuraavaan päivään. Uppoudun sohvaan ja katson kaikki turhat ja turhaakin turhemmat telkkariohjelmat ja annan aivoille lomaa ajatustyöstä.

Siinä jossain kesken jenkkisarjojen, mieleen tulee kuitenkin ajatus: paha olo. Siis hetkinen.... Paha olo! Ei voi olla! Minullahan oli kuukautiset. Tai siis jos ihan tarkkoja ollaan, eipä tainnut oikeastaan ollakaan. Pikemminkin vain jotain sinnepäin ja vain muutaman päivän ajan. Lisäksi olin jo ehtinyt kummastella sitä, eivätkö normaalisti kuukautisten ansiosta paisuvat rintani aiokaan tällä kertaa palata normaaleihin mittoihin. Myöhemmin luin myös jostain raskaudesta kertovasta tekstistä, että lisääntyvä virtsaamistarve voi olla myös merkki raskaudesta. Ilmankos olin joutunut juoksemaan vessassa koko ajan.

Olin sopinut seuraavaksi illaksi siideritreffit ystäväni kanssa ja käväisin ennen tapaamista apteekissa ostamassa testin. Huvitti suuresti kun erään testin kyljessä luki suurin kirjaimin: ”Lahjaksi Vauva. Arvo 5,90”. Eli siis jos sen testin tekisi niin olisi varmaan raskaana ja vaikka ei olisikaan, niin testin jälkeen ainakin olisi. Vai...?

Kun tavaratalon vessassa testitikkuun ilmestyi ne kaksi viivaa, joita siihen jo melkein puolentoista vuoden ajan olin odotellut, en enää tiennyt miten olisin asiaan suhtautunut. Vauvakuumeeni oli käynyt läpi aika monta myötä- ja vastamäkeä alkaen siitä koomisesta hetkestä kun itsekin jo naureskelin itselleni huomattuani, että olin ostanut Cosmopolitanin vain ja ainoastaan sen takia, että kannessa luki ”Vauvakuume”, päättyen tähän jo ennen joulua alkaneeseen olotilaan, jolloin olin päättänyt hoitaa kaikki oman elämäni asiat kuntoon ja unohtaa vauvat vähäksi aikaa.
Siiderin äärellä (siiderin tosin juotin ystävälleni) selvitin asian tulevalle kummitädille (hän ei tosin sellainen vielä tiedä olevansa) ja hän oli asiasta huomattavasti innostuneempi kuin minä. Ensin sitä toivoo ja odottaa ja sitten kun se on totta, ei osaa oikein suhtautua koko asiaan. Voi röhnä.

Tuleva isä palasi esiintymisreissulta seuraavana päivänä ja löysi yhdestä synttäripaketistaan vauvantossut. Jossain siinä hali-suukkojen välissä aloin vähitellen tajuta asian ja uskalsin olla onnellinen. Suomalainenhan ei tosin yhdellä vakuuttelulla usko, joten haimme toisen kotitestin ja tällä kertaa kaksi punaista palloa kertoi meille, että joo kyllä se on totta. Teistä tulee isä ja äiti. (Apua!)

Seuraavana päivänä tuli verta. Se siitä sitten, ajattelin. Vuotoa kesti muutaman päivän ja niiden aikana etsin mielenrauhaa netin raskaus –aiheisilta sivuilta, joissa vakuuteltiin, että se voi olla aivan normaalia. Vuodon loputtua kävin ostamassa kuuden euron mielenrauhan apteekista ja viivat kertoivat, että siellä sinä edelleen olet. Sinä...

En jaksaisi millään odottaa ensimmäistä neuvolakäyntiä johon on nyt aikaa peräti loputtomilta tuntuvat puolitoista viikkoa. Minulla on myös suuria vaikeuksia pitää asia omana tietonani. Haluaisin mieluiten juosta ulos ja huutaa: minä saan vauvan! (Joo, ehkä hieman lapsellista, myönnetään.) Olen kuitenkin päättänyt pitää asian vielä salaisuutena ja kertoa sen vasta kun ensimmäiset 12 viikkoa ovat ohi. Olen nimittäin vakuuttunut, että mitä useammalle asiasta kerron, sitä suuremmaksi keskenmenoriski kasvaa. En millään uskaltaisi päästää itseäni vielä kiintymään liikaa, sillä mitä tahansahan voi vielä tapahtua. Toisaalta olen taas varma siitä, että jos en usko siihen, niin eihän se ole sitten edes totta. Sitä paitsi: sillä möykyllä josta pitäisi tulla joskus ihminen, on jo sydän joka sykkii.

***

(24.1.2005)
Minun tekee mieli kanaa. Grillattua kanaa. Sinänsähän siinä ei ole kai mitään omituista. Paitsi että olen ollut kasvissyöjä viimeiset seitsemän vuotta. Ja kun ottaa huomioon sen seikan, että ryhdyin kasvissyöjäksi oikeastaan siksi, että en pidä lihasta ollenkaan, tämä mieliteko tuntuu jokseenkin kummalliselta. Toisaalta on mukavaa, että välillä edes tekee jotain mieli, sillä pääasiallisesti olen voinut koko ajan pahoin. En ole oksennellut, mutta lähes koko ajan tuntuu siltä, että kohta pitää juosta vessaa. Onneksi teen töissä pelkkiä iltavuoroja tällä hetkellä. Akupunktiolääkärini neuvoi käsistä akupisteet, joiden painelu auttaa pahoinvointiin. Ja miksikö en ole tuota tietoa hyödyntänyt? Siksi että tällä hetkellä pahoinvointi on oikeastaan ainoa asia, joka todistaa siitä, että todella olen raskaana. Kyllä: en edelleenkään uskalla uskoa asiaa, vaan tarvitsen vieläkin vakuutteluja.

Olen nyt kahdeksannella viikolla. Ei kun seitsemännellä! Ei kun sittenkin kahdeksannella. Se vähän riippuu siitä, mitä lukuisista Internetin vauvalaskureista käyttää. Uskomatonta, että vaikka kaikkiin syöttää samat päivämäärätiedot, vaihtelee arvio raskauden vaiheesta jopa useita viikkoja! Niin siis voisihan sen itsekin tietysti kalenterista laskea... Toisaalta huomenna on vihdoinkin se ensimmäinen neuvolapäivä, joten eiköhän täti sitten kerro.

Vatsa on muuten kasvanut. Ihan oikeasti: piti käydä töissä hakemassa suuremmat housut. Kyselin tosin jo pari viikkoa sitten mieheltäni, että onko se kasvanut kun tuntui siltä. Ei kuulemma ollut. Mutta nyt mieskin totesi, että kasvanut on! Tällä hetkellä otan kaiken irti siitä, että pystyn vielä makoilemaan mahallani. Olo on kyllä hieman kummallinen: ihan kuin vatsaan oltaisiin laitettu jotain ylimääräistä, joka hitaasti mutta varmasti raivaa itselleen olotilaa työnnellen sisuskaluja syrjään kuin mikäkin alien. Mielessäni vaan pohdin, että meinaako tämä alien ihan tosissaan jatkaa kasvua tätä vauhtia koko ajan. Jos meinaa, olen kesällä aikamoinen pallo.

31.1.2005
Todella hirveä työviikko takana! Mutta kuka käski mennä lupaamaan, että tekee sairaslomatuurauksina kaksi aamuvuoroa. Ei muuta mutta kun meinasin myöhästyä bussista kun piti juosta vessaan...

Olen yhdeksännellä viikolla. Kaverin sydänääniä ei saatu vielä neuvolassa kuuluville. Halusi kai pysytellä piilossa. Eikä se piilossa pysyttely kovin vaikeaa liene, kun kokoakin on vain muutama millimetri. Ultraan ollaan menossa maaliskuun alussa. Silloin me sitten tavataan ensimmäisen kerran.

Ninniliina

Lue Ninniliinan seuraava kirjoitus »

Alkuraskaus
Keskiraskaus
Loppuraskaus

 

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy