Nyt mennään eikä meinata!

Meille tuli poika!

Kun me teemme jotakin, teemme sen sitten kunnolla; säännöllisiä supistuksia seurattiin 27 tuntia ennen kuin Lenny-poika tuli maailmaan silmät sepposen selällään ja suu valmiina äitin rintojen hamuiluun! Isä oli matkassa mukana intensiivisesti kaikki viimeiset 18 tuntia, eikä mieleemme edes juolahtanut etteikö näin olisi. Tämä kaikkien etukäteisarvailujen vastaisesti kolme päivää lasketusta ajasta jäljessä.

Rentoutuskeinoina supistusten aikana ja välillä käytimme ennen laitokselle lähtöä lämmintä kylpyä ja yrttiteetä ja touhun vakavoiduttua laitoksella jumppapalloa, ilokaasua, happea ja painepullosta sumutettua vettä. Isän lämpimät kädet kivistävällä alaselällä polttojen välillä ja vahvat käsivarret niiden aikana olivat enemmän kuin tarpeen. Välillä seisottiin, istuttiin jalat ristissä, maatiin selällään ja kyljellään. Aikamoinen maratoni tuli tehtyä – kätilöt vain vaihtoivat välillä vuoroa keskenään.

Lennyllä oli syntyessään napanuora kaulan ympärillä (mitä olin jostain syystä etukäteen aavistellutkin), joten toinen yökätilöistä napsaisi sen poikki kyselemättä sen enempää isän haluja toimenpiteeseen (joita ei olisi kyllä ollutkaan), vei pojan viereiseen huoneeseen ehkäpä noin puoleksi minuutiksi ja toi rinnalleni lämpimään yli 2 tunniksi. Kaunis, kaunis lapsi... ja ihan oma! Niitä perinteisiä pisteitä saimme siis ensin 9 ja sitten ne 10. Isälle annoin niitä heti 100! Kaksi tikkiä ovat ainoat huonommat muistot tapahtuneesta; luonto on ihmeellinen!

Lenny syntyi klo 21:15, ja vasta pitkälti jälkeen keskiyön siirryimme pyörätuolilla omaan huoneeseemme (olimme varanneet noin 50€/vrk maksavan yksityishuoneen ilmaisen kimppahuoneen sijaan, sillä ajattelimme että imetyksen opettelu sujuu siten helpommin). Yöhoitaja vei vaavan ja Manun opettelemaan pukemista sillä aikaa kun söin elämäni toistaiseksi kuivimman jauhelihapihvin. En mieli pilvissä osannut edes ajatella etteikö moinen järjestely olisi ollut oikein – mitäs minä siellä hoitohuoneessa olisin tehnyt jaloissa pyörimässä kun isä hoiti homman kotiin.

Laitoselämää

Synnytyslaitoksella nautin ensimmäisten kahden päivän aikana Suomesta ostamaani yrttiteetä, jonka sanottiin nostavan maidon rintoihin. Tilli, fenkoli, anis, nokkonen, sinimailanen, kumina, vadelma ja mallas... maitoa kun tuli samoin tein niin hyvin että Manun mielestä olisin voinut ilmoittautua vaikkapa Bay Watchiin! Pari hoitajaa, jotka ensin suhtautuivat skeptisesti moisiin jippoihin päätyivät sitten sanomaan että kannattaa lopettaa se mystisen yrttiteen nauttiminen, sillä muutoin tissit poksahtavat aivan täysin. Olin tämän kyllä jo tajunnut itsekin vähän aiemmin.

Jälkeen päin ajateltuna ne ensimmäiset imetyskerrat olivat kyllä kovin koomisia; kellertävää heraa pursui rinnuksille, tirskui vaatteille ja lakanoille sekä valui Lenny-paran poskille ja pikkuruisille käsille. Lennyllä oli aivan oikea imutekniikka jo heti ensiminuuteista lähtien, mutta tuore äiti kikkaili kömpelösti kivikovien hinkkiensä kanssa milloin missäkin asennossa. Pari vinkkiä auttoivat noitten ensiaikojen läpi: kyljellään maaten imettäminen ja rintojen ”valmistelu” ennen imetystä mahdollisimman kuumalla vedellä lämmitetyn pyyhkeen avulla hieroen. Pari kertaa yöllä imetin poikaa myös tämän päällä nelin kontin tissiä tarjoten: maitoa valui hyvin ja tissin kovat rauhaset pehmenivät kivasti. Olin tietenkin tyytyväinen ettei kukaan keksinyt tulla juuri tuolloin ovesta sisään...

Kaiken kaikkiaan meitä pidetiin synnytysosastolla ja laitoksella lauantai-iltapäivästä keskiviikkoaamuun. Kaikenkirjavaa porukkaa lappasi tarkistamassa kuntoamme harva se tunti. Vain muutaman henkilön roolin ymmärsin koko jengissä, mutta ajattelin ettei meidän tarvitse mokomaan keskittyä – kun meillä ei kerran ollut mitään huolia koko aikana, annoin valko-, sini- ja vihertakkisten lapata ovesta silloin kun halusivat ja joka kerran totesin vain että ”Ca va – ça va” ; ”Hyvin menee”.

Lenny oli vierelläni koko ajan paitsi toisena yönä jolloin pyysin hoitsuja antamaan pojalle tipan lisämaitoa ja samalla minulle parin tunnin yöunet sekä viimeisenä iltana, jolloin avasin oven ja ikkunan sepposen selälleen saadakseni aikaan läpivedon huoneeseemme, jonka ilmastointi ei toiminut kunnolla. Periaatteessa klinikan vierailuajat oli rajattu klo 12-20, mutta isät saivat kulkea osastolla aivan vapaasti vaikkapa yöllä, jolloin kulku tapahtui ensiavun sisäänkäynnin kautta. Niinpä Manukin pääsi kylvettämään Lennyä aamun pikkutunneilla, jolloin koko osaston hoitorumba ajettiin joka päivä läpi vaikka tuoreilla äiteillä ja/tai vastasyntyneillä olisikin ollut vielä unta nautittavana.

Kaikki neljä isovanhempaa olivat ottamassa uutta tulokasta vastaan heti ensimmäisen vuorokauden aikana – ja olivatkin kummitätini lisäksi ainoat, jotka kävivät meitä laitoksella tervehtimässä (onneksi, totean nyt, sillä meillä oli siten hyvin aikaa tutustua toisiimme ihan omalla rytmillä). Emme siis heti kuulleet kliseitä siitä kuinka pojalla olisi yhden silmät, toisen leuka ja kolmannen korvat. Minusta niin on vain hyvä, sillä olen vakuuttunut siitä että jokainen ruumiinjäsen on Lennyn ihan oma...

Kimpsut kasaan ja kurvaus kotikoloon

Raskausaikana sain kerättyä kroppaani 13,5 kg lisäpainoa, joista tasan viikko synnytyksen jälkeen minulla oli jäljellä enää 5! Hyvänä dieettinä Lennyn säännöllisten syöttöjen (vaihteluväli 2,5-8 tuntia, 1 tai 2 rintaa) lisäksi olivat tumma suklaa, rusinat, piparit, pizza, Manun paistamat pihvit – ja iso kasa vihanneksia, juureksia, hedelmiä, kokojyvä- ja maitotuotteita. Mitään kaaliperheen tuotteita en kokemani perusteella suosittele nauttimaan, sillä meidän Lennyn vatsa oli yhden yön aivan kovana sen jälkeen kun söin Manun keittämää kukkakaalia. Surku siinä tuli puseroon koko konkkaronkalla. Sen jälkeen kun tuon opimme, on Lenny ollut aivan hurmaava vaava: yö- ja aamusyöttöjen välillä vanhemmatkin saavat nukkua rauhassa. Päiväseltäänkin nukutaan ja syödään hyvin, kunhan isä ja äiti pitävät huolta vaippojen vaihdosta – ja varsinkin  a i v a n  p a k o l l i s e s t a  röyhtäyttämisestä.

Oloni oli jo heti synnytyksen jälkeen joka päivä ja yö monin verroin pirteämpi kuin mitä se oli raskausaikana ja varsinkin sen loppupuolella. Isän 10 päivän isyyslomalla jatkettu viikon kesäloma auttoi asiassa paljon, sillä ensimmäisen viikon aikana pakolliset hallinnolliset kuviot, apteekki- ja kauppareissut veivät tuoreen isän ajan lähes kokonaan – en edes uskalla kuvitella mitä se olisi ollut, jos minä olisin syöttöjen välillä yrittänyt juosta asioita järjestykseen! Ylpeänä äitinä totean, että Lennyllä on sekä Ranskan että Suomen kansalaisuus (varsinkin tuo jälkimmäinen lämmittää äitin mieltä).

Yhteenvetona päivittäisistä touhuistamme voi sanoa että Lennyä harmittavat masussa kiertävät ilmakuplat, jotka sitten tulevat ulos milloin mistäkin päästä, puoliminuuttinen joka äitiltä menee imetystyynyjen, harsojen ja tissien valmistamiseen ennen sapuskointia sekä napanuoraan vaipanvaihtojen yhteydessä vuoronperään tuputettavat 60° alkoholi ja punainen eosiini. Toisaalta Lenny nauttii kuunnella veden solinaa lavuaariin pyllyn pesun yhteydessä tai tuntea villahuosuvaipan pehmoinen pinta vatsalla ennen isin tai äitin käsivarsille nuokahtamista. Kantoliinailu on myös kivaa, vaikka isän leveälle rinnalle pitikin ensialkuun keksiä vähän normaalista poikkeavampi sidontamalli.

Nyt kun Lyonissa valmistaudutaan pikkuhiljaa syksyn tuloon, meillä mietitään missä rytmissä jatkaa pikkuhiljaa alkuun laitettua ulkoilua. Pienistä parvekevisiiteistä siirryimme kerrostalon kiertokävelyihin, leivän ja vihannesten hakureissuihin, puistokävelyyn ja neuvolakäyntiin. Kuukauden vanhana emme ole vielä uskaltaneet lähimpään mummolaan, joka on 200 km päässä. Suomen mummo puolestaan toivoo kovasti, että menisimme viettämään joulua pohjolaan, mutta mitään emme ole vielä luvanneet; asiat kun etenevät nyt Lennyn tahtiin.

M&M

« Lue M&M:n edellinen teksti