Aika aikaansa kutakin – eli mikseivät ne ensimmäiset supistukset jo tule?

Syyskuun ensimmäistä ajatellen aloitin lähtölaskennan jo elokuun alusta, sillä olihan vaavan molemmissa sukuhaaroissa tapana synnyttää ennenaikaisesti pienikokoisia vauvoja. Samaan aikaan sukulaisetkin virittivät keskustelun siitä tuleeko meille leijona vai neitsyt – itse en tulevan vaavan horoskooppimerkistä ollut aiemmin huomannutkaan huolta kantaa. Nyt kun joku vielä kertoisi miten moisten merkkien kanssa tullaan toimeen, niin lapsentuloon voisi saada uusia ulottuvuuksia...

Yhdeksännellä kuulla kaikki on edelleen hyvin: eivät ole meikäläistä paljoa supistelut, närästykset, kolotukset, villit unet tahi unettomuus haitanneet. vatsa puolestaan vuoroin kasvaa ja hytkyy – tai todennäköisesti yht’aikaa sillä toisinaan tuo hytkyminen ei malta millään loppua; päivänä muutamana tenava veti 6 tunnin yhtäjaksoisen tehojumpan! Itse olenkin ollut huomattavasti laiskempi tuo fyysisen harjoittelun suhteen; lenkkeily jää kovin usein kertapäiväiseksi, ja kuukausi ennen laskettua aikaa olen "kellottanut" jo 10 kiloa lisäpainoa. Muistan gynekologin ”luvanneen” ottaa kroppaan max 13 kiloa, joten vielä minulla on hieman varaa navan seutua venyttää. Katukuvassa palloni alkaa jo näkyä sen verran, että olen jo päässyt useampaan otteeseen jonojen ohi (ensimmäisellä kerralla en oikein ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta kuuleman mukaan Ranskassa on voimassa laki, jonka mukaan raskaana olevat on aina laskettava ensimmäisenä kassalle; hyvä vinkki mahdottomia alennusmyyntiruuhkia ajatellen!) Usein täysin tuntemattoman ihmiset (huom. myös keski-ikäiset miehet!) myös pysähtyvät juttelemaan mukavia ja onnittelemaan tulevan perhetapahtuman johdosta. Pariin otteeseen olen miettinyt josko Suomessa olisin moisen huomion kohteena (mukaan lukematta helteestä ja terassioluesta pehmenneiden lupsakkaa meinikiä).

Ei minusta mitään ekomammaa varmaan saa, mutta kantoliinailu ja kestovaippailu tuntuvat kovin järkeviltä jutuilta; vasta kolmasti olen Manua kieltänyt ostamasta kertakäyttövaippoja (tulihan niitä jokunen suomalaisen äitiyspakkauksen mukana ja kuulemma ranskalaisetkin synnytyssairaalat on sponsoroitu niin että aikaa kestoilun opetteluun kertisten ohella lienee riittävästi). Muuhun ”ekoiluun” voitaneen lukea hommaamani yrttiteet, joiden tarkoituksena on mm. edesauttaa maidontuotantoa – sitten kun on sen aika. Taidan näissä luontoäitiasioissa olla aika hupsu, mutta kuulemiini odotuskokemuksiin verrattuna en ole shoppailua harrastanut juuri lainkaan – niin että moiset lipsahdukset sallittakoot.

Uskonkin että vaavan varustetaso alkaa jo olla kohdillaan, sillä saimme kälyltäni vastikään lainaksi mm. 20 ruokalappua (hyödyllisiä varmaankin ?? – totta puhuakseni, en edes ajatellut vastasyntyneen ruokalappuja tarvitsevan...). Kaapeissa ja hoitopöydällä on tavaraa jos jonkinmoista; oikeastaan ainoa tuote joka pitäisi käydä kaupasta hakemassa on se sellainen muovinen pöydälle laitettava vaipanvaihtoalusta. Ehkäpä se rintamaitopumppukin voisi olla hyödyllinen, vaikka jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi moista hommata (vaavan tulo ja kaikki siihen liittyvä osaa sitten joskus olla niin utopistista, vaikka jo näinkin lähellä h-hetkeä ollaan...) Itselleni olen ostellut verkosta vähän isommalla budjetilla imetysliivejä, –paitoja ja tissinsuojia. Aivan törkeän hintaisia nuo artikkelit ovat, vaikka alennusmyynneistä niitä kasaan keräileekin! Ajattelin, että jatkoa varten piirrän ostettujen vaatteitten avulla kaavat ja ompelen itse huokeampia varusteita.

Manukin alkoi käydä kuumana viikolla 30: oli ihan pakko laittaa tarvikekassit laitokselle kiireesti valmiiksi. Itse olisin varmaan odotellut supistusten alkamiseen asti. Ruljanssi oli hauska kokemus siitä syystä että erinäisistä lähteistä talteen ottamamme ohjeelliset ”varustelistat” pakottivat meidät hakemaan netistä neljälle eri vaatekappaleelle kuvalliset selitykset; vaavanvaatesanasto kun on näemmä kehittynyt sitten meidän lapsuutemme... kyllä markkinointi-ihmiset sitten osaavat!

Olemme yhä pää pyörällä etsiskelemässä omaa kotoa. Hetki ei ole kaikkein otollisin sillä välitystoimistot ja asukit ovat kesälomilla eikä visiittejä oikein saa sovituksi. Lisäksi päätin etten enää hyppää pitkille auto- enkä junamatkoille ennen vaavan tuloa, joten Manu saa kiertää kämppiä ihan rauhassa digikameransa kanssa... Päädynköhän tässä vielä ostamaan talon, jota en ole edes nähnyt?

Sen verran pitkällä jo ollaan, että suunnitellut synnytysvalmennukset on nyt käyty. Osaamme nyt Manun kanssa mm. ponnistaa ja nostaa vaava syliin. Noiden konkreettisempien taitojen lisäksi haptonomia vaikuttaa meistä kovin mukavalta tavalta tutustua pikkuiseen jo ennen tämän kylmään ja meluiseen maailmaan tuloa; varsinkin Manu on ollut haltioissaan luomistaan ”koskettelukeskusteluista” tulevan vaavamme kanssa. Mikäli toista lasta joskus odotellaan, olemme jo päättäneet, että uusimme nuo neljä paikallisen KELAn kustantamaa synnytysvalmennuskertaa. Tuon yksityisen kätilön hyvästelyn jälkeen anestesialääkäriä ja gynekologia pitäisi vielä käydä (rutiininomaisesti) moikkaamassa – ja sitten vain odotellaan...

Ja Onhan tämä odottelu tällaista – odottelua. En voi kieltää etteikö masennus vaivaisi toisinaan. Toivoa sopii että tästä kotona lojumisesta on ainakin vaavan kasvua edesauttava vaikutus (en usko että edellisen työpaikan pressissä ollessa vaavasta tänään edes puhuttaisiin). Siitä huolimatta meikäläisen elämänfilosofia ei aina jaksa kantaa iloista mieltä näihin kovin monotonisiin päiviin. ”Lohduttaudun” ajatuksella pian (??) tarvittavasta touhusta pienen kanssa.

Olenkin jouten ollessani hurruutellut ompelukoneella kaikenlaista: ison imetystyynyn, ensisänkyyn koristekankaan, bodeja, pikkuhousuja, t-paitoja, unipussin, kestovaippoja... Tilasin sitten Suomesta kaavalehdenkin toivoen että itsetekemisen innostus kestäisi vähän pidempään... saapa nähdä. Viikon kesälomalla eteläisessä Suomessa löysin ilokseni Tikkurilan kirpputorilta myös käsityöopettajien koostaman vaavakaavakirjan. Kankaita olenkin sitten hamunnut kaappeihin sieltä sun täältä – kierrätettyä ja ihan uutta.

Kaiken kaikkiaan vauvantulo herättää hyvin sekavia ajatuksia; toisinaan tuskastelen kun synnytyspolttoja ei vielä kuulu – ja heti seuraavaksi ajattelen että en ole vielä ollenkaan valmis äitiksi, joten ihan hyvä vain jos synnytyksen käynnistyminen viivästyisi... Manu on ollut näissä huokailuissani hyvin mukana: ”se on ihan normaalia – älä huolestu”. Toisaalta kun tuleva isä lähtee aamuisin parin sadan kilometrin päähän töihin, kuulen usein ukaasin siitä etten saa edes postia lähteä hakemaan ilman kännykkää, kun ”ei-sitä-koskaan-tiedä-milloin”...

M&M

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!