Entistä ajatellen, tulevaa tutkiskellen

Siitä lähtien kun labratäti (1) antoi kouraan lappusen, joka kertoi nappulan tulosta, olen ihmetellyt MITÄ SE ÄIDIKSI TULEMINEN OIKEIN TARKOITTAA. Pitäisikö minun olla iloinen, ylpeä, huolestunut... 29 vuoden iässä raskausviikolla 22 en ole vieläkään saanut asiasta selkoa. Toiveikkaana ajattelen, että ehkäpä sitten elo-syyskuun tietämissä juttu jotenkin luonnollisesti valkenee...

KAIKKI SUJUU EDELLEENKIN KUIN TANSSI - siinäpä vika! Jos olisinkin oksennellut, pyörtyillyt, menettänyt hiuksia tai edes voinut pahoin, saattaisin jonain päivänä päästä YLPEÄÄN URHEIDEN ÄITIEN JOUKKIOON. Mutta ei. Olo on ollut niin hyvä, että kävin kolmannella kuulla kahdesti Alpeillakin siitä huolimatta, etten todellakaan ole mikään huippu-urheilija (miesseurue ei tiennyt, että kyseinen laji ei oikein raskaana oleville sovellu, joten sosiaalista painetta reissujen hylkäämiselle ei ollut). Hauskaa on ollut myös huomata, että vatsa pyöristyy muttei viimeiseen neljään-viiteen kuukauteen ole ollut kovana; joissain raskausoppaissa kuvailtu ummetuskin jäi siis kokematta. Yksinkään ei tarvitse odotella: tuleva isä on kaikissa kurveissa läsnä, ajattelee vain minun ja vauvan parasta, hieroo, hellii, keskustelee (ja älyää aina toisinaan olla ihan hissukseen niin kuin ei olisikaan). Vaava myllää mahassa niin kuin pitääkin, eivätkä labrassakaan löytäneet ylimääräistä kromosomia (2). Neljän kuukauden ultrassa (3) gynekologimme (4) kertoi, että synnytyksen pitäisi sujua niin kuin pitääkin, sillä tuskin lapsesta tulee kovin iso: todennäköisesti 2,5-3 kiloa.

Kun ei ole kerran ollut suuria huolia, paljon mukavia asioita on ensimmäisten raskauskuukausien aikana sattunut.

Muistan kuinka maistelimme Manun kanssa perheenlisäystä useita viikkoja ennen asiasta tiedottamista lähipiirille. Yhtäältä mielessä pyörivät keskenmenon mahdollisuus ja toisaalta taisimme yksinkertaisesti olla itsekkäitä. Kun sitten päivänä eräänä lähetimme Suomeen sähköpostilla ensimmäisen ultran kuvia ja kutsuimme viestissä syyskuussa pullakahville ja konjakille, poksahti Imatralla auki PULLO SHAMPANJAA. Samankaltainen oli vastaanotto Ranskan päässä: VIHDOINKIN - toivottavasti se on tyttö! Anoppiparalla kun on jo neljä lapsenlasta eikä toistaiseksi yhtään tyttöä joukossa.

Itse en lapsen sukupuolesta halua paineita ottaa, joten olenkin ilmoittanut kaikille asiaa tiedusteleville etten aio asiasta ottaa selvää ennen kuin on sen aika. Mielessäni kuulen tämän tästä jo edesmenneen mummoni sanovan: ”KUNHAN SE ON TERVE”. Omista epäselvistä odotuksista kertoo se, että yhtäältä näen mielikuvissani tomeran pojan, mutta toisaalta tyttöjen nimet tuntuvat mielekkäimmiltä. Paras nimiehdotus juuri tytölle tuli tulevan isän suusta. Se tuntuu jotenkin suloisemmalta niin. Kokreettisemmalla tasolla on todettava, että ensimmäisessä ultrassa minä halusin säilyttää salaisuuden, toisessa Manu.

Vaikkei sukupuolesta tietoa olekaan, on HUIMA KAUPALLINEN RUMBA paisuvan vatsan ympärillä jo alkanut: kun yhdelle erehdyt osoitteesi antamaan, jo ovat toisetkin tietoisia tulokkaasta. No hyvähän se on, jos vain malttaa varastoida kaikki ilmaisnäytteet siihen pieneen toimistohuoneeseen, johon lapsen pitäisi mahtua kaikkien kansioiden ja aparaattien keskelle. Huiminta kaikessa mitä olemme tähän mennessä saaneet käsiimme on ensivaippojen koko. Lapsena muistan leikkineeni nukeilla, jotka eivät niihin edes mahtuisi! EIHÄN SE VOI OLLA NIIN PIENI - sehän menee rikki heti ensikosketuksesta!

Tuota lapsen tulon kaupallisuutta hillitsevät useat seikat, joista ehkäpä päällimmäisenä se tosiasia etten vieläkään koe mitään erityistä nähdessäni niii-in ihaaania vauvanvaatteita. En siis vieläkään kulje hypistelemässä hepeneitä, vaan odottelen (kauhulla) kälyjen tuomia tekstiilivuoria, mummojen innosta kiiluvia silmiä - ja kesän alennusmyyntejä. En voi mitenkään unohtaa, että TÄÄLLÄ ON KESÄLLÄ KUUMA. Toistaiseksi en ole keksinyt anoppilan perunakellaria miellyttävämpää paikkaa viettää viimeiset 4-8 raskausviikkoa. Toisin sanoen: siinä missä monet odottavat vanhemmat juoksevat tapettikauppoja, minä suunnittelen miten saisin parhaiten tungettua patjan pienestä kellarinovesta sisään... Selitä siinä sitten ettei tämä kuulu pohjoismaiseen kulttuuriin vaan ihan minun omiin hikisiin kokemuksiini jo ihan ilman ylimääräistä energialaitosta keskivartalon tietämissä!

Käsitykseni raskausajan vaatetuksesta on jokseenkin erilainen kälyjeni kanssa. Muistan näiden vetäneen jalkaansa kukkakuvioisia legginsejä ja päällensä isoisän villapaitoja tai jättiteepaitoja suoraan halpahallin alennusmyynnistä. Oli siis tuskaa pitää naamavärkki aisoissa, kun nämä tarjosivat LAINAKSI RASKAUSAJAN ALUSHOUSUJA! Anopin lainaamat jokasuuntaan venyvät pöksyt sopivatkin sitten jumppavaatteeksi (5). Vaikka kotosalla saatankin pyöriskellä verkkareissa ja tukka pystyssä, tuli minun katsastaa vaatekaapin sisältöä viimeistään valmistautuessani työpaikkahaastatteluun. Helppo oli todeta että yksiä housuja ja paria bleiseriä lukuunottamatta ei nykyistä mahaa niin vain vaatetetakaan... siispä suunta shoppailemaan. Onneksi satun tietämään useita vaatekauppaketjuja, jotka tuottavat yhä enemmän hyvin suunniteltuja vaatekokonaisuuksia Aasian maista: kohtuullisen hyvää halvalla, sanon minä, vaikka maan sosialistipuolue ja kommarit eivät kansainvälisestä kaupasta pidäkään.

Sen verran olemme yrittäneet vauvan tuloa konkretisoida, että PÄÄTIMME PIIPAHTAA VAUVAMESSUILLA. En vieläkään tajua minne ne kuusi (!!) tuntia katosivat, eikä kukaan ole keltaisilla sivuilla ilmoittanut niitä löytäneensä. Onhan noita, kippoja ja kärryjä - ymmärtäisi vain mihin ihmeeseen niitä kaikkia tarvitaan ja miten ihmeessä niistä osaisi valita sen meille oikeimman. Ongelmanratkaisua helpottaa tietenkin se, että perheessä kiertäviä kalleuksia on tiedossa, eikä niistä diplomaattisuhteiden ylläpitämiseksi voi tietenkään kieltäytyä. Jotenkin tuntuu hassulta, ettei tuttipulloja voikaan sterilisoida kiehuvassa vesikattilassa ja ettei lasta voi vain jättää tavalliselle lattiamatolle puukauhaa tai teddykarhua ihmettelemään. Ilman kaikkia näitä moderneja vempeleitä minä olenkin tainnut kasvaa aikanani kieroon.

Kälyt ja anoppi ovat hurahtaneet tupperwaretyyppisiin kodin ekologisia pesuaineita kaupallistaviin kutsuihin (6)- minäkin siis sekaan! Ottaen huomioon että yritän omalta osaltani kuormittaa ekosysteemiä mahdollisimman vähän ja että kaiken maailman allergiat ilmestyvät silloin tällöin oloani riemastuttamaan, ajattelin kyseisiä tuotteita hyvin omakohtaisesti. ONNEKSI SUVUN NAISET MUISTUTTIVAT kuinka tärkeää sen ja sen nurkan putsaaminen sillä ja sillä aineella niin ja niin usein on lapsen terveellisen elinympäristön takaamiseksi - olinkin jo tunniksi unohtanut koko mahan! -Hups!

Kiinnostuimme Manun kanssa kaupungissa toimivasta VANHEMPAINYHDISTYKSESTÄ (7), joka toivoo pitkällä tähtäimellä voivansa vaikuttaa terveysalan poliittisiin päätöksiin ja hoitohenkilöstön toimintatapoihin. Ensimmäisessä kokouksessa keskustelimme synnytystuskista ja niihin valmistautumisesta. Siinä missä minä tarjosin rentoutuspalloa, rappusten ramppaamista ja perkeleitä, paikallisväestö puhui epiduraalipuudutuksesta, alatien leikkaamisesta ja hengitysharjoituksista. Onneksi sekaan mahtui sentään yksi allassynnyttäjä, kiinalaisen akupunktuurin ja homeopatian käyttäjä sekä yksi kotisynnytyksestä haaveileva nuori pariskunta. Meitä on siis moneksi! Suomella on Ruotsin ohella erittäin hyvä kaiku näissä perheasioissa (usein ko. maihin assosioidaan täällä pitkät äitiyslomat, edistynyt isyyslomajärjestelmä, pitkäkestoinen rintaruokinta, suopuisat työskentelyolosuhteet odottaville äideille ja perheellisille sekä erinomainen koulujärjestelmä).

Ensimmäisen gynekologivisiitin jälkeen isoa paperipinoa lukiessamme kiinnostuimme Manun kanssa yhdestä hollantilais-ranskalaisesta tekniikasta, HAPTONOMIAsta (8), joka tähtää molempien vanhempien ja vauvan välisen tunnesiteen vahvistamiseen jo raskauden aikana. Kyseisestä kosketustekniikasta sanotaan olevan apua myös synnytystuskien lievittämisessä (ja onhan siten isilläkin mitä touhuta kahvikupin puristelun ja kynsien syönnin lisäksi). Ensimmäinen treenikerta on sovittu yksityisen kätilön kanssa rv:lle 26. Tavoitteena kohtuullisen myöhäisessä aloitusajankohdassa lienee se, että vauva olisi tarpeeksi iso jotta sen liikkeet pystyttäisiin mahdollisimman hyvin käsin aistimaan. Ihka oikeaa oppituntia odotellessa olemme kylläkin jo ”jutelleet” iltamyllääjän kanssa ihan omin eväin. Tuskinpa kummun silittelystä harmiakaan on - äitikin kun moisesta tykkää...

Harmillista tällaisessa ulkomailla odottelussa on muun muassa se, ettei lähinurkilla ole kirppareita, divareita tai kirjakauppoja, joiden hyllyiltä voisi kasata suomalaista lastenloru, -leikki ja -laulukokoelmaa. Kovasti olen yrittänyt kotomaahan selkeitä vinkkejä lähettää siitä ettei niitä vaatteita, mutta kirjoja, CD-levyjä, romppuja ja DVD:itä, kiitos. Vielä ei ole sopivaa ajankohtaa tullut käsille, mutta toivottavasti joku jossain jonain hetkenä muistaa etelänmaassa kytevän suuren haaveen.

Näin työttömänä työnhakijana (sitten helmikuisen firman nurin nyrjähtämisen ja irtisanomisen) ja sivutoimisena freelancerina virallisella äitiyslomalla (9) ei näillä näkymin ole juurikaan roolia muutoin kuin perinteisen paperinpyörityksen merkeissä. Kun olemme Manun kanssa kuunnelleet muiden odottajien (10) juttuja, tuntuvat omat kuviot jotenkin solmuisilta: mieluusti sen lastenhuoneen kalustaisimme, mutta ensin pitäisi löytää rahoitus ja sitä ennen kohde ja sitä ennen vielä päättää mihin kuntaan sitä asettuisi (vielä viidennellä raskauskuulla mietimme eri vaihtoehtoja noin 250 kilometrin säteellä)... Nykyisessä kovin epävarmassa työllisyystilanteessa tuntuu joskus siltä että kaupan kassalta tai tehdashallista olisi sittenkin ollut helpompi suunnitella moisia kuviota, sillä tarhat, kerhot ja muut hoitopaikat ovat monessa kunnassa niin täyteen ahdettuja että ODOTUSLISTOILLE olisi pitänyt kirjoittautua vähintäänkin vuosi ennen kuukautisten loppumista.

Kaikenkaikkiaan kevät sujuu suloisesti suloista jalkapalloilijanyrkkeilijätanssijaa kuunnellen. Jospa se edessä häämöttävä Espanjan reissu toisi työsopimuksen ja saisimme vihdoin päätettyä mihin haluamme asettua majaksi, ei nassikalla ole enää muuta vaihtoehtoa kuin syntyä terveenä tähän omituiseen maailmaan.

M&M

1 Laboratoriot ovat Ranskassa yksityisiä. Proseduuri on kutakuinkin seuraava : lääkäri antaa potilaalle lähetteen (2*A4), jonka kanssa marssitaan labran tiskille. Kun testit on otettu, labra antaa todistuksen tehdystä (1*A4), joka liitetään paikalliselle KELA:lle toimitettavaan korvauspyyntöön. Labratulokset saa kotiinsa postissa ellei halua niitä käydä tiskiltä hakemassa (1*A4) Kun KELA:n 100%:n korvaus (riippuen kokeiden määrästä ja laadusta pyörii noin 20 euron tietämillä) on suoritettu potilaan pankkitilille, hän saa kotiinsa tästä todistuksen (1*A4). Tämä nykyisessä systeemissä, jossa säästetään aikaa, vaivaa ja paperia… mitähän seuraava digitaalinen sosiaaliturvauudistus tuo tullessaan…

2 Trisomie 21 on testi (à 43€, josta KELA korvaa 60% ja yksityinen sairaskassa loput), jota suositellaan tehtäväksi joka tapauksessa. Itse en päässyt eettisissä pohdinnoissani riittävän pitkälle sanoakseni ei tarjotulle ilmaispalvelulle. Sen verran epävarmoissa statistiikan rajoissa kuitenkin kuljetaan, että jotkut onnettomat ammatinharjoittajat ovat jopa saaneet syytteeitä perheiltä, joiden labratulokset näyttivät vamman hyvin suurta epätodennäköisyyttä ja joiden pienokainen siitä huolimatta syntyi mongoloidina. Tämän kaltaiset toistuvat episodit eivät takaa valitettavasti hyvää hoitoalan tulevaisuudelle; nuoret lääkärit eivät halua erikoistua ongelma-aloille. Nykyinen proseduuri siis kattaa gynekologin tulostaman selvityksen testin oikeellisuuden epävarmuudesta ja kaksi paperia, jotka potilaan tulee allekirjoittaa: yksi labralle ja yksi gynekologille. Nämä eivät siten ole juridisesti vastuussa lapsen mahdollisesta epämuodostumisesta, jota ei raskauden aikana nykyisillä menetelmillä voida todeta.

3 Ranskassa sosiaaliturva tarjoaa jokaiselle odottavalle äidille vähintään kolmea ultraa (echographie à 55€, josta KELA korvaa 70% ja yksityinen sairaskassa loput): raskausviikoilla 10-12, 21-24 ja 32-34. Me näemme ja kuulemme pienokaisen ruudussa kerran kuussa, sillä gynekologillamme on tarvittavat laitteet vastaanotollaan. Kuvat saamme kotiin noilta kolmelta ennalta määrätyltä visiitiltä.

4 En siis käy neuvolassa enkä terveydenhoitajalla (moista systeemiä ei Ranskassa tietääkseni edes ole olemassa) tai yksityisellä kätilöllä, vaan yksityisellä gynekologilla, joka hoitaa myös synnytyksiä Saint-Joseph – Saint-Luc -nimisessä sairaalassa. Ranskassa on "perusgynekologeja" ja ammattilaisia, joiden nimike on "gynegoloque-obstetricien". Minua ja meitä seuraa siis tuo jälkimmäinen. Tämän IKEA:n huonekaluin kalustetulla vastaanotolla, jossa soi aina rauhallinen taustamusiikki, on miellyttävä käydä. Tilat ovat avarat, valoisat ja siistit. Assistentin, joka jaksaa aina hymyillä, kanssa sovimme kaikki raskausajan tapaamiset valmiiksi jo kolmannella kuulla. Tällainen ei ole tilanne läheskään kaikkien odottajien kanssa, sillä mille tahansa erikoislääkärille pääsy voi Ranskassa osoittautua pitkän linjan taistoksi. Latinalaisessa maassa kun ollaan, potilaan kannattaa hakeutua hoitoon suositusten kera; ammattilaisten verkostoituminen ei siis ole vain teoriaa, vaan puhdas fakta.

5 En onnistunut löytämään kaupungista uimahallia, joka ei olisi pumpattu aivan täyteen klooria ja jossa järjestettäisiin äitiysjumppia. Marssinpa siis kirjastoon ja lainasin pari raskausajalle suunnattua opusta; Jane Fondan ja intialaisten joogien ohjeiden mukaan minä siis ketkuttelen itseäni olohuoneen lattialla harva se aamu.

6 Body Nature (http://www.bodynature.fr/) on ranskalainen tuotemerkki, jota ei tiettävästi Suomesta löydy - ainakaan toistaiseksi.

7 Yhdistyksen kehitteillä olevat verkkosivut löytyvät osoitteesta http://biennaitre.free.fr/

8 KELA korvaa 100% kahdeksasta 1,5 tunnin sessiosta à 30,60 €. Lisää tietoa tekniikasta raskaksi, saksaksi, englanniksi ja espanjaksi löytyy verkkosivulla http://www.haptonomy.org/

9 Lasketun ajan ollessa 01/09/2005, äitiysloma on laskettu ajalle 21/07/2005-10/11/2005.

10 Deyanira & Pierre-Yves, Nadège & Philippe, Paula & Eki, Minna & Janne, Corinne & Olivier

« Lue M&M:n edellinen teksti

Lue M&M:n seuraava teksti »