Odotuskirjeenvaihtajat
Huvituttin seuraa vuoden 2005 ajan viiden odottajan taivalta alkuraskauden
tunnelmista aina vauvan syntymään saakka. Kirjeenvaihtajat
kertovat kukin elämästään odotuksen eri vaiheissa,
niin tyynissä kuin myrskyissäkin.
Tule mukaan seuraamaan erästä naisen
elämän
mielenkiintoisimmista ajanjaksoista.
Kirjeenvaihtajamme ovat:
M&M
Olen 3-kymppinen Ranskassa Lyonissa mieheni kanssa esikoistamme odotteleva
nainen. Samaan aikaan raskaustestini osoittaessa positiivista jouduin
työtä hakevien listalle työnantajani ilmoittaessa
ylipääsemättömistä taloudellisista vaikeuksistaan...
Odotusaikani osoittautuneekin haasteelliseksi sekä perhe- että urasuunnittelun
merkeissä. Neuvonantajia näihin uusiin haasteisiin minulla
ja meillä onkin sitten riittämiin sekä Burgundissa
että Etelä-Karjalassa.
M&M:n pieni poika syntyi 3.9.2005, painoi 3155 g ja oli 49 cm pitkä.
Huvitutti onnittelee lämpimästi!
Minna
Vajaa 3-kymppinen kotiäiti Satakunnasta. Kotona minulla on "hyyssättävänä" 2v.
pojanviikari ja 1,5vuotias kisuneiti. Kaikista meistä huolta
pitää reilu 3-kymppinen mieheni.
Odottelen tällä hetkellä meidän kolmatta lasta.
Meidän enkelityttö kuoli kohtuuni viime kesänä.
Nyt ollaan raskauden ns. paremmalla puolella, mutta pelko on mukana
koko ajan.
Minna sai pikkuisen tytön heinäkuun alussa. Huvitutti onnittelee
lämpimästi!
Ninniliina
Olen 25-vuotias, esikoistani odotteleva opiskelija. Tällä hetkellä oikeastaan
pikemminkin harrastan opiskelua, sillä kolme työtä vievät
aika paljon aikaa. Musiikinalaan liityvän tiedottajan työn
lisäksi työskentelen osa-aikaisena myyjänä sekä teen
yhdessä mieheni kanssa sirkusalan hommia niin ohjaajana kuin
esiintyjänäkin. Sirkustelusta olen tosin jo nyt äitiyslomalla,
sillä en halua ottaa mitään turhia riskejä.
Samasta syystä olen jättänyt nyt ratsastustunnit
väliin, mutta tanssiminen, laulaminen ja astanga jooga lienevät
vielä ihan turvallisia harrastuksia...
Asustelen yhdessä avomieheni ja kahden karvaisen täystuholaisen
(lue: kanin) kanssa. Etsiskelemme parhaillaan omaa asuntoa.
Nyytin arvioitu saapumisaika on 4.9.2005.
Ninniliinan pikkuinen poika syntyi 25.8. Huviututti onnittelee lämpimästi!
Reetta
Olen 35-vuotias ja syvällä uraputkessa. Syyskuussa syntyvä lapseni
on esikoisemme ja muuttaa elämäni täysin. Ennen
mieheni tapaamista elin täysillä sinkkuelämää ja
vaikka olen aina halunnut lapsia, en tosissani koskaan ajatellut
voivani jonain päivänä soveltua äidiksi. Nyt
kesä- ja äitiysloman kynnyksellä en malta laskea
enää päiviä, milloin pääsen toimistolta
pois. Työnteko maistuu puulta ja yllättäen minua
kiinnostavat konseptien ja presentaatioiden sijasta kangaskaupan
vauvapuuvillat ja turvakaukaloiden tekniset vertailut...
Reetalle syntyi pieni poika syyskuun viimeisellä
viikolla. Huvitutti onnittelee lämpimästi!
Sporttimamma
Olen noin 30 -vuotias lasten sairaanhoitaja. Aktiiviliikkuja
ja urheilija olen ollut aina. Olen osallistunut lajissani SM,
PM,
EM ja MM -kilpailuihin.
Nyt odotamme aviomieheni kanssa esikoistamme.
Sporttimamma sai pojan elokuun lopulla. Mitat pienellä miehellä
olivat 3090g ja 50cm. Huvitutti onnittelee lämpimästi!
|