|
|
Joulukoristeita kalvoväreillä
Kalvoväreillä on
mukavaa ja helppoa askarrella kauniita joulukoristeita, -kortteja tai
koristella lasipurkit, joissa voi antaa joululahjaksi esimerkiksi itsetehtyä sinappia
tai silliä.
Kalvovärikuvat tehdään piirtoheitinkalvolle, josta
ne voidaan kuivuttuaan siirtää lähes mihin tahansa sileään
pintaan (lasi, kaakelit, metalli). Kuumeneviin pintoihin kalvokuvia
ei saa kiinnittää. Kuvat voi irrottaa ja kiinnittää uudelleen
lukemattomia kertoja. Jos ne tuntuvat tarttuvan pitkän käytön
jälkeen huonosti, taustaa voi kostuttaa kevyesti esim. paperilla.
Lapsetkin osallistuvat mielellään kalvoväriaskarteluun.
Lasten omia piirroksia voi käyttää hyvin kalvokuvien
malleina ja lapsi voi itse osallistua vaikkapa täyttövärien
levittämiseen. Vaatteet kannattaa suojata hyvin, kaikki kalvovärit
eivät irtoa tekstiileistä pesussa.
Huvitutista
löydät neljä erilaista tonttukuvaa kalvoväriaskartelumalliksi.
Valitse haluamasi piirros (tai sivu, jolla kaikki neljä hahmoa
ovat samassa), klikkaa linkkikuvaa alla ja tulosta avautuvalla sivulla
oleva kuva (selaimen File / Tiedosto -valikon Print / Tulosta -komennolla).
Yksittäiset tontut ovat kooltaan noin 9*13 cm kokoisia ja neljän
tontun arkki on tavallisen A4-paperin kokoinen. HUOM! Lopullinen
tulostuskoko saattaa poiketa näistä arvoista koneesta ja
tulostimesta riippuen.
Kuvia ei saa ilman lupaa toimittaa eteenpäin
tai julkaista muualla.
|
Tonttutyttö
|
Tonttupoika 1
|
Tonttumuori
|
 |
 |
 |
Tonttupoika 2 |
Kaikki tontut A4-paperilla |
 |
 |
Tarvikkeet
Kalvovärejä: muutamia täytevärejä +
yhtä rajausväriä (Kalvovärejä myyvät
ainakin Siinooperi ja Tiimari, sekä monet muut askarteluliikkeet
ja kirjakaupat.)
Tavallisia piirtoheitinkalvoja (ei kopiokäyttöön tarkoitettuja)
Itse piirrettyjä tai jostain saatuja mallikuvia |
Valmistelut
Piirrä tai hanki itsellesi haluamasilaiset mallikuvat.
Jos piirrät omat kuvasi, tee niistä riittävän
selkeät ja yksikertaiset, kovin pieniä yksityiskohtia
on kalvoväreillä hankala toteuttaa Rajaus
Aseta kalvo mallikuvan päälle ja jäljennä mallin
reunat rajausvärillä. Käytä runsaasti väriä -
kuivuessaan se kutistuu ja kuvien irrottaminen onnistuu vain,
jos reuna on ehjä. Tarkasta, ettei reunukseen jää pieniäkään
katkeamia. Jätä reunaviiva kuivumaan pariksi tunniksi.
Väritys Kun
rajausväri on kuivunut, on aika täyttää kuvion
sisäosa. Tähänkin kannattaa käyttää riittävästi
väriä, jotta kuviosta tulee tukeva eikä se repeä irroitettaessa.
Tarkasta lopuksi, että väri ulottuu joka kohdasta rajausväriin
asti.
Jätä työ kuivumaan taas muutamaksi tunniksi.
Viimeistely
Pohjavärin kuivuttua, voit viimeistellä työt;
koristella kuviot, lisätä toisen värisiä yksityiskohtia,
piirtää hahmoille kasvot jne. Tarkasta myös, ettei
täyttöväri ole kuivuessaan vetäytynyt irti
rajausväristä. Voit korjata mahdolliset raot uudella
värikerroksella.
Jätä kuviot nyt kuivumaan noin vuorokaudeksi. Tarkasta
vielä kerran rajauksen ja täytevärin reunat. Jos
ne ovat ehjät, voit irroittaa kuvat varovasti ja siirtää ne
esim. ikkunaan, peiliin tai kylpyhuoneen kaakeleihin. |
|

|