Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Raskaus

Synnytys
   

Ristiäiset
   

Vauvaharrastukset
   

Vauvan tavarat
 

Vakuutukset
Vaipat
Vaatteet
Tarvikkeet
Vaunut ja kantovälineet
Turvaistuimet

Tuotearviot


Perhe-elämää
   

Parhaat linkit
 

 

 

Tohvelisankari

 

Sitterit

VauvanhoitoBabysitteri kuuluu perinteisesti vauvan varusteisiin, mutta mikään välttämättömyys se ei ole. Joissain tilanteissa saattaa kuitenkin olla hyödyksi, jos vauvan voi hetkeksi laskea sylistään sitteriin maailmaa tarkkailemaan. Lapsen kehityksen kannalta lattia on huomattavasti hyödyllisempi alusta, mutta totuus on, että kaikki lapset eivät viihdy aina lattiatasossa ja sitteri saattaa pelastaa vanhemmat kiperästä tilanteesta vaikkapa ruokailun ajaksi. Sitteri sopii myös syöttötuoliksi siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa kokeilla kiinteitä ruokia, mutta ei ole vielä kypsä siirtymään varsinaiseen syöttötuoliin.

Nykyisin myös useissa turvakaukaloissa on sitterimäisiä piirteitä, ne esim. keinuvat jalasten varassa. Turvakaukalo sopii kuitenkin etenkin pienelle vauvalle vain hyvin lyhyisiin istumahetkiin, koska selkä joutuu siinä alttiiksi sitteriä kovemmalle rasitukselle, eikä kaukalossa lapsi voi liikkua yhtä vapaasti kuin sitterissä.

Emma-sitteriSittereistä kannattaa valita kyllin tukeva malli, jossa lapsen selkä on kunnolla tuettuna, löperö kangaspussi voi olla jopa haitaksi lapselle. Myös mahdollisimman moniportainen selkänojan säätö on hyödyllinen ominaisuus; pienen vauvan täytyy saada olla sitterissä lähes täysin makuullaan, isompi vauva taas istuu mielellään pystyssä seuraamassa ympäristönsä tapahtumia. Myös turvavöiden laatu on syytä tarkastaa ja hyödyksi olisi, jos sitterin kangasosat on helposti irroitettavissa pesuun.

Parhaissa mallessa on nykyisin tukevat kantokahvat, pehmustetut turvavyöt ja monissa myös pääntuet pienille vauvoille.

Tuotearvioita:
Baby Björn- sitteri


RUOKAILU
Imetystyynyt
Rintapumput
Muut imetyksen apuvälineet

Tuttipullot
Ruokalaput

Ruokailuvälineet
Syöttötuolit
UNI
Ensisängyt
Pinnasängyt
Patjat
Itkuhälyyttimet
LEIKKI
Lelut
Turvallisuus
HOITO
Hoitotarvikkeet
Hoitopöydät
Ammeet
Sitterit

TUOTEARVIOITA:

Warning: require(navitarvikearviot.html) [function.require]: failed to open stream: No such file or directory in /var/www/vhosts/huvitutti.net/httpdocs/arki/tavarat/tarvike4d.html on line 192

Warning: require(navitarvikearviot.html) [function.require]: failed to open stream: No such file or directory in /var/www/vhosts/huvitutti.net/httpdocs/arki/tavarat/tarvike4d.html on line 192

Fatal error: require() [function.require]: Failed opening required 'navitarvikearviot.html' (include_path='.:') in /var/www/vhosts/huvitutti.net/httpdocs/arki/tavarat/tarvike4d.html on line 192