|
Rintapumput
kuuluvat tarvikkeisiin, jonka tarpeellisuutta monessa vauvaa
odottavassa
perheessä joudutaan pohtimaan. Ennen lapsen syntymää on jokseenkin
mahdotonta tietää, onko pumppu tarpeen. Rintapumpusta on monessa
tapauksessa hyötyä ja joillekin äideille se on suorastaan välttämättömyys.
Jos lapsi syntyy ennenaikaisena tai vaikkapa sairaana, saattaa
äiti silti pumpun avulla tarjota lapselleen parasta mahdollista
ravintoa, vaikka lapsi olisikin liian heikko syömään suoraan rinnasta.
Toisilla äideillä maidontuotanto on niin runsasta, että ylimääräinen
maito pakkautuu rintoihin, äiti kärsii, eikä vauvakaan saa kunnollista
otetta täydestä rinnasta. Pumppaamalla ensimmäiset maidot, voi
äiti helpottaa tilannetta. Joskus täysimettävän äidinkin voi olla
pakko olla pois lapsensa luota, silloin kaivataan pakkaseen varastoon
pumpattua äidinmaitoa.
Rintapumppujakin on monta mallia. Perinteinen
kahden sisäkkäisen sylinterin malli (esim. Ainu) on varmaankin
halvin vaihtoehto, mutta kovin mukava se ei säännöllisessä käytössä
ole. Monet muutkin perinteiset käsikäyttöiset pumput ovat äitien
mielestä hankalia käyttää, ja usein ne jäävätkin kaappiin, ellei
ehdotonta pakkoa pumppaamiseen ole. Paremmat pumppumallit puolestaan
maksavat sen verran enemmän, ettei sellaista kannata satunnaiseen
tarpeeseen hankkia. Yhdellä kädellä toimiva, lapsen imuotetta
jäljittelevä Aventin pumppu on useimpien mielestä yksi parhaista
ja äidin kannalta jopa miellyttävin vaihtoehto. Melko kallis pumppu
on hintansa väärti ainakin jos pumppua joutuu käyttämään tiuhasti.
Myös sähköllä tai paristoilla toimiva pumppu voi olla avuksi,
jos äiti joutuu pumppaamaan usein ja suuria määriä. Sähköpumppuja
saa ostaa tai vuokrata mm. sairaaloista ja joidenkin lastentarvikeliikkeiden
kautta.
Käytännössä tärkeintä on pumpun käyttömukavuus,
lypsäminen jää helposti tekemättä, jos se tuntuu kovin tuskalliselta.
Myös pumpun puhdistuksen helppous ja maidon talteenottamisen
vaivattomuus ovat tärkeitä ominaisuuksia. Kokemuksia kannattaa
kysellä muilta äideiltä ja laadusta kannattaa maksaa, jos pumppua
tarvitsee.
Tuotearvosteluja: Aventin rintapumppu
Ainun Medela-pumppu
Pür-rintapumppu
Mm. seuraavilta sivuilta
löydät tietoa rintapumpuista:
Ainu
Avent
Brio
Chicco (vain italiaksi)
Fuchs medical
Nuk
Pedihealth
Lähetä oma linkkivinkkisi!
Lähetä
oma arvostelusi!
|