|
|
Matkarattaat
Matkarattaiden
idea on toimia perinteisiä keveitä sateenvarjorattaita monipuolisempina,
mutta silti pieneen tilaan kasattavina kulkupeleinä. Matkarattaat
taittuvat kokoon yleensä varsin ketterästi, toiset taittuvat "salkkumallisesti"
linkkuun, toiset (joissa työntökahvat ovat erilliset) taittuvat
sateenvarjorattaiden tavoin myös leveyssuunnassa kasaan.
Nykyiset matkarattaat ovat usein todella hyvin varusteltuja;
selkänoja menee makuuasentoon, jalkatuki nousee, kuomussa on kurkistusikkuna
ja taskuja, alhaalla on tilaa tavaroille - joissakin malleissa
on jopa sadesuoja valmiina kuomun sisässä. Perinteisesti renkaat
ovat melko pienet, mutta nykyään on saatavissa jo hieman isommillakin
pyörillä varustettuja malleja.
Isopyöräisetkään matkarattaat eivät ole vaunujen tai kuomurattaiden
veroisia loskassa. Syynä on pääasiassa se, että niiden kevyt runko
joustaa niin paljon, että se 'imee' merkittävän osan työntövoimasta.
Myöskään pienet pyörät ja muoviset osat eivät ole omiaan talvisäässä.
Rattaiden eturenkaat saa kuitenkin lukittua, niin että ne eivät
kääntyile itsekseen; silloin tietenkin menetetään samalla osa
ketteryydestä. Omimmillaan rattaat ovat lumettomana vuodenaikana
kestopäällysteellä.
Tuotearvioita:
Rattaat
Carena-
matkarattaat
Carena Shopper
Emmaljunga Softy
Graco Sirrus
 |
TIETOA VAUNUISTA
OSTOKSILLA
(tulostettava muistilista)
VAUNUT
Makuuvaunut
Perinteiset yhdistelmät
Kaksiosaiset yhdistelmät
Kuomurattaat
RATTAAT
Sateenvarjo-
rattaat
Avorattaat
Matkarattaat
KANTO-
VÄLINEET
Rintareput
Kantoliinat
TUOTEARVIOT
Yhdistelmät
Basson Baby
Brio Alumina
Brio Kombi
Happy Baby
Hartan Skater
Ora Carletto
Kaksosille
Brio Twinette
Ora Duoletto
Rattaat
Carena-
matkarattaat
Carena Shopper
Emmaljunga Softy
Graco Sirrus
Kuomurattaat
Emma
Emmaljunga
Coronette
Emmaljunga EC1
Emmaljunga
minior edge
Teutonia Y2K
Kantoliinat ja rintareput
Aktan kantorinkka
Baby Björn -
kantoreppu
Chiccon Plus-
rintareppu
Didymos-liina
Ergo-kantoreppu
Girasol & Haikarankehto
Hug-a-Bub-kantoliina
Taimitasku

|