Selviytymispaketti tuoreelle äidille
Moni
synnyttänyttä äitiä ja vastasyntynyttä
katsomaan lähtevä haluaa onnitella tulokasta ja perhettä
pienellä lahjalla. Useimmat vievät kukkia, joku ehkä
suklaata ja moni pakkaa mukaan lelun tai pienen vaatteen vauvalle.
Nämä kaikki ovat hyviä lahjoja, mutta tuoretta äitiä
voi muistaa myös henkilökohtaisemmin.
Tuoreelle äidille synnytys ja sitä seuraavat päivät
ovat yhtä tunnemyrskyä. Moni kokee jäävänsä
yksin ja tuntee olonsa avuttomaksi, kipeäksi ja kaikesta ilosta
huolimatta surulliseksikin. Tuoretta äitiä voisi ilahduttaa
pakkaamalla muutamista pienistä ideosta selviytymispaketin,
joka on nimenomaan synnyttänyttä ajatellen koottu. Mukaan
voi tietenkin halutessaan sujauttaa myös jotain pientä
myös vauvalle. Lahjan voi pakata kauniisti laatikkoon ja liittää
korttiin käyttövinkit eri tarvikkeille.
Vierailijoidemme vinkkejä:
"Kotiin tultaessa olisi varmasti
mukava, jos koti olisi siisti ja jääkaapissa monenlaista
ruokaa. Vierailijat voisivat tuoda ruokia ja itse tehtyjä "lahjakortteja"
joissa vierass lupautuisi lapsenvahdiksi, siivoamaan, leipomaan
yms. äidin valitsemana ajankohtana."
"Tytön kummilta saimme lastenhuoneeseen
sopivan pahvisen laatikon, johon oli kerätty äidille
ja vauvalle tarvikkeita : tuttipulloja, pullotutteja, liivinsuojuksia,
tutteja,suklaalevy,leluja, helistimiä..."
Lahjapaketin sisältö pitää valita äidin
mieltymysten mukaan, mutta tässä joitakin hyviä ideoita:
Luettavaa (kevyttä)
Aika sairaalassa saattaa käydä
pitkäksi, ajankuluksi kevyt lukeminen on useimmille mieluista.
Ensimmäisten viikkojen aikana kotonakaan äiti ei ehdi
keskittyä kovin pitkäjänteisesti, joten kevyt lukeminen
on parasta siihenkin tilanteeseen...
Vaihtoehtoja:
naistenlehtiä, sarjakuvia (esim. Baby Blues), vauvalehtiä,
humoristisia kirjoja äitiydestä ja vauvaelämästä
(esim. Iovinen Tyttökavereiden opas vauvavuoteen tai Uusi vauva,
Huoltajan opas), Äiti (ajatelmia ja kuvia äidin elämästä)
Vierailijamme vinkki:
"Karkkia ja hyvä"juoru"lehti"
Syötävää (hyvää)
- Sairaalan sapuskat eivät ole kummoisia ja nyt moni odottajalta
kielletty herkku taas käy äidille. Jos siis vierailet
jo sairaalassa, vie äidille hänen mielinaposteltavaansa.
Jos vierailet perheen luona vasta heidän kotiuduttuaan, paras
vieminen on se, että lupaat hoitaa itse koko tarjoilun - ja
hoidat sen.
Vaihtoehtoja sairaalaan: suklaata,
karkkeja, hedelmiä, juuston ystävälle herkullinen
homejuustopatonki / lihan ystävälle täyteläinen
savuporopatonki / kalaa rakastavalle mehevä graavikalaleipä
Vaihtoehtoja kotiin: karjalanpiirakat,
salaatti, pullat, gourmetillallinen - vain mielikuvitus on rajana!
Vierailjoidemme vinkkejä:
"Paras oli kun kotiin päästyäni
mieheni oli hommannut kaikkia herkkuja ja koti oli siisti"
"Suklaata ja kuohuviiniä"
"Kunnon ruokaa"
"Valmista ruokaa jääkaappiin ja pakkaseen eli "rotinoita".
"Laitokselle voisi tuoda ison termarin kahvia, sekä jotain
pikkupurtavaa. Itsetehdyt kortit."
"Rotinat eli kastamiset kun vauvaa tultiin katsomaan"
"Tietysti kaikki vauvalle suunnattu oli ihanaa. Mutta hassua
kyllä mieleeni jäi parhaiten itsetehty pullakranssi :-)!
Oli todella mukava saada sellainen kun vieraita kävi valtavasti
ja itse ei jaksanut keskittyä muuhun kuin uuteen tulokkaaseen."
"Täysi jääkaappi kotiin tullessa ja siivottu
kämppä ja tyhjä pyykkikori. myöhemmin olisi
ollut ihanaa saada valmis lounas tai päivällinen."
"Siisti koti ja rotinat"
"Parasta oli ystävän sairaalaan tuomat itsetehdyt
letut ja hillo sekä työkavereiden yllätyskäynti
"suklaavitamiinien kera"."
Imetykseen (avuksi ja tueksi)
- Imetys on tärkeää sekä vauvalle, että
äidille, mutta harvoin ainakaan aluksi helppoa. Sairaalastakaan
ei aina saa parhaita mahdollisia vinkkejä ja tukea alkuvaikeuksiin.
Tässä on hyvä mahdollisuus auttaa äitiä
konkreettisesti.
Vaihtoehtoja:
Kankaisia liivinsuojuksia, maidonkerääjä, iso pillivesipullo
(äidille), imetystukilistan
sivuilta FAQ-osastosta tulostetut imetyksen alkuvaiheen ohjeet
Vierailjoidemme vinkkejä:
"Kotiin päästyämme
parasta oli mummin tuoma rintapumppu."
"Sain ystävältäni rintaliivisuojuksia
ja siteitä..ja vauvamme sai pyllypyyhkeitä ja tuttipullon.
Tämä on paras ikinä saamani lahja. Eniten olisin
toivonut, että minua olisi odottanut puhdas koti ja valmis
ruoka..mutta ei, heti piti alkaa ruokaa laittamaan."
"Sain äidiltäni lahjaksi mm. toppapuvun (vauvalle) ja itselleni siteitä ja rintapumpun..:)"
Kropan hoitoon (ja hemmotteluun)
- Synnytys ottaa usein koville
ja ensimmäiset viikot äitinä voivat olla sananmukaisesti
tuskallisia, äidin oloa voi helpottaa monella pienellä
konstilla - niin fyysisesti kuin henkisestikin
Vaihtoehtoja: Lakua tai luumuja ensimmäisiä
wc-käyntejä helpottamaan, kauratyyny tms. imettäjän
hartiakipuihin, Bepanthenia tai vastaavaa rintojen ihon hoitoon,
lahjakortti, jossa luvataan X kertaa lapsenhoitoapua (esim. jotta
äiti pääsee itse päivän aikana nukkumaan),
hieromaväline kipeiden hartioiden hierontaan
Vierailijoidemme vinkkejä:
"Äitini oli esikoisen synnytttyä meillä kotona kokkaamassa ruokaa koko viikoksi,kotiin tullessa ei ruokaa tarvinnu tehdä."
"Sain lahjaksi mieheltäni äitikorun,
joka on ikimuistoinen! Paljon sain kukkia, joten koru oli todella
ihana ja erilainen lahja!"
"Hetken aikaa nukkua rauhassa!"
"Itse sain ensimmäisen synnytyksen
jälkeen paketin siteitä ja pikkuhousuja.Niitä tosiaan
tarvittiin,eikä se vielä ensimmäisellä kerralla
ollut itsellä tiedossa.Minusta oikein hyvä idea äitiä
varten."
"Ihanin lahja olisi varmaan se ,että joku läheinen
lupautuisi lastenhoitajaksi kerran kuussa se kyllä helpottaisi
kun saisi ihan omaa aikaa =)"
"Siisti koti ja siellä jotain uutta!"
"Hieronta ja kampaaja"
"Sain lahjaksi pari tuntia hoito-apua silloin tällöin
ja se on ainoa merkityksellinen lahja jonka muistan."
"Mikrossa lämmitettävä kaurapussi rintojen arkuutta
poistamaan - olisi itse asiassa apuna jo synnytyksessä kivunlievittäjänä."
"Ihanin saamani lahja oli vauvahierontakirja ja imetystee,
niistä oli isoin ilo sekä vauvalle että äidille,
mahtava lahja!"
Vauvalle
- Tulokkaallekin on kiva hankkia jotain pientä ja suloista...
Vaihtoehtoja: Pehmolelu (tarkasta,
että se on turvallinen vauvallekin), pienet potkuhousut,
paketillinen minikokoisia vaippoja (selvitä vauvan syntymäpaino
ja valitse oikea koko), lorukirja, pahvisivuinen kuvakirja,
täkki...
Vierailijoidemme vinkkejä:
"Minusta ainakin kivan idean toteutti
isoäitini. Hän osti yhden ison pampersvaippapaketin joka
kuukausi vuodenajan. Jouluna tuttu paketti tuli lahjapaperiin käärittynä!"
Lahjakortit on hyvä idea, ja ruoka.
tein myös itse vauvalle peiton. värjäsin kankaat
itse ja siitä tuli hieno. kovassa käytössä on
ollut.
"Jokin käsintehty esine,
jonka haluaa säilyttää läpi vuosien. Vaikkapa täkki, käsinpainettu
vaate, kudottu pikkiriikkinen myssy..."
"Ota selville vauvan koko, itse
sain yli nelikiloiselle vauvalleni 50cm -kokoisia vaatteita. Harmitti
kun ne olivat valmiiksi melkein liian pieniä. Muutenkaan minua
ei olisi haitannut, vikka sukulaiset ym. olisivatkin kysäisseet
etukäteen mitä vauvamme mahdollisesti tarvitsee..."
"Vaippoja ja tuttiketju"
"Vauvan kotiapteekki:suppoja, b-vitamiinirasvaa, nuhatippoja"
"Ainu-ensipupu"
"Vauvalle sellaisia juttuja mitä oli pakko myöhemmin
ostaa kuitenkin: tuttipulloja, tutteja, pukluliinoja (niitä
ei ole ikinä liikaa). Leluja ja vaatteita tuli vähän
liiankin kanssa."
"Kelan pakkauksessa oli pienelle talvivauvalleni kovin isoja
vaatteita. Olin erittäin tyytyväinen saamiini pienempiin
vaatteisiin. Joku olisi vielä voinut tuoda pienemmän toppapuvun
sillä sairaalasta lähtiessä pienokaiseni olisi mahtunut
pakkauksessa olevan puvun pelkkään lahkeeseen."
Isosisarukselle (onnitteluksi
ja lohdutukseksi)
- Vauvan tulo taloon ottaa lujalle myös isoille sisaruksille,
huomaavainen vierailija tuo jotain myös isommille lapsille,
se on jopa tärkeämpää kuin vauvan muistaminen
(vauva itsehän ei edes lajoista vielä piittaa!)
Vaihtoehtoja:
kirja, lapselle mieluisa lelu, isommalle ja läheiselle lapselle
esim. yhteinen retki huvipuistoon tai elokuviiin
Muistoksi
Vaihtoehtoja: Vauvan syntymäpäivän
lehti, päivän tv-uutiset videonauhalla, nettilehden pääuutiset
tulostettuna, vauvakirja tms.
 |