|
|
Neuvoja ja vinkkejä
Käytettyä vai uutta?
Kuten budjettisivulta näkee jo ensivilkaisulla, vauvalle voi hankkia
tavaraa vaikka kuinka paljon. Rahan käyttöä voi (ja on tietysti yleensä pakkokin)
rajoittaa hyvällä suunnittelulla. Ensin kannattaa miettiä, mitä kaikkea
oikeasti tarvitsee - vinkkejä saa esimerkiksi tältä sivustolta -
ja seuraavaksi sitä, voisiko jotain niistä tavaroista saada ilmaiseksi,
lainata, vuokrata tai ostaa käytettynä.
Lue myös artikkeli vauvatavarahankinnoista Sanomalehti
Karjalaisesta 2.6.2001.

Vaatteet
Varmaan
meistä jokainen on joskus pienenä kulkenut toisilta saaduissa vaatteissa.
Vaatteita on helppo kierrättää, eikä niihin liity turvallisuusriskejä kuten
joihinkin toisiin käytettyihin tuotteisiin. Jos sukulaisilta tai
ystäviltä ei löydy pieneksi jääneitä vauvanvaatteita, löytöjä voi
tehdä kirpputoreilta ja käytettyjen vaatteiden myymälöistä. Pienten
vauvojen vaatteet eivät juurikaan kulu, joten kierrättäminen on järkevää.

Lelut
Käytettyjä leluja
kierrätetään myös usein sukulaisten ja tuttavien kesken. Kotiaan
ei kuitenkaan kannata täyttää rikkinäisellä krääsällä, ja turvallisuus
on leluissakin tärkeää. Muista tarkastaa niin uusien kuin vanhojenkin
lelujen kestävyys ja se, ettei niistä irtoa vaarallisen pieniä osia.
Leluja vauva toki tarvitsee, mutta muutamakin riittää. Usein lapsiperhe
huomaa ennen pitkää kotinsa olevan tulvillaan erilaisia leluja, palikoita,
nippeleitä ja nappuloita. Vauvalle itselleen on varmasti tärkeämpää,
että hänellä olisi muutama ehjä lelu, josta hän todella pitää. Laadusta
kannattaa tässäkin maksaa. Lelujen kierrättäminen suvussa tai ystäväpiirissa
on hyvä keino saada vaihtelua oman perheen leluvalikoimiin. Parhaiten
kierrätystä kestävät rakennussarjat kuten Duplot sekä puiset lelut,
jotka vanhenevat arvokkaasti.

Vaunut ja rattaat
Tukevarunkoisten
vaunujen ainakin pitäisi kestää useammalla kuin yhdellä lapsella,
mutta se edellyttää vaunujen säännöllistä ja huolellista huoltoa.
Vaunuja voi vaivata ruoste ja kangasosia home, jousitus on ehkä menettänyt
tehonsa ja pyörien laakerointi voi kaivata uusimista. Nykyisissä malleissa
kovin yleisen muoviosat saattavat haurastua kovassa kulutuksessa
ja epäonnisesti lohjeta pienestäkin kolauksesta. Kevyemmät (suureksi
osaksi muovirunkoiset) rattaat eivät ruostu, mutta ajan myötä ne
menettävät napakkuuttaan ja pakkanen saattaa hapertaa muoviosia.
Vaunut ovat useimmille perheille lähes välttämätön hankinta: vauvan
kanssa voi ja pitääkin liikkua ja moni vauva nukkuu parhaiten juuri
omissa turvallisissa vaunuissaan. Rahanmenoa voi kuitenkin rajoittaa
etsimällä käytettyjä hyväkuntoisia vaunuja tai ostamalla vain kevyemmät
rattaat, jotka kelpaavat ainakin kesävauvan menopeleiksi. Vaunujen
tai rattaiden hankkimista voi kuitenkin ainakin periaatteessa harkita:
Rohkeimmat saattavat pärjätä kokonaan ilman nelipyöräisiä vauvankuljetusvälineitä,
esim. vain kantoliinassa vauvaa kuljettaen.

Turvakaukalot ja -istuimet
Kierrätettyjen
turvakaukaloiden ja -istuinten suhteen on oltava erittäin varovainen.
Käytetty penkki kannattaa ostaa vain, jos voi olla ehdottoman varma
siitä, että se ei ole ollut mukana pienessäkään kolarissa. Lisäksi
penkin tulisi olla jotain nykyisin myytävänä olevaa mallia, jotta
sen turvallisuus on taattu. (Muista tarkistaa, että penkki on Eurooppalaisen
ECE R44 rev03-standardin mukainen, eli E-hyväksytty.) Vöiden täytyy
olla täysin ehjät ja lukon pitää toimia moitteettomasti.
Turvakaukalo on vauvalla oltava aina, kun vauva autossa matkustaa
- lyhyelläkin matkalla. Jos omaa autoa ei ole, kannattaa tiedustella
esim. MLL:ltä vuokrattavia turvakaukaloita, omaa ei silloin kannata
välttämättä ostaa.

Sängyt ja hoitopöydät
Sänkyjen
ja hoitopöytien on oltava tukevia ja mielellään tarkoitukseensa suunniteltuja.
Melamiinista halpahoitopöytää ei välttämättä saa enää yhden purkamisen
jälkeen tukevasti kasattua, ja puisista huonekaluista voivat pettää niin
liimaus kuin ruuvinjengatkin (joskin ne voi tietysti korjata, jos
osaa).
Varsinaista hoitopöytää ei välttämättä tarvita, vauvan voi hoitaa
myös sängyllä, työpöydällä, sylissä tai vaikkapa lattialla, jos vanhempien
notkeus siihen riittää. Hoitopöydän suurin etu on yleensä säilytystila,
jota vauvan tarvikkeet, vaipat ja vaatteet tarvitsevat. Kunnollinen
ja riittävän korkea hoitopöytä on hyvä ratkaisu myös silloin, kun
vanhemmilla on selkävaivoja. Ensimmäisinä kuukausina vauvan vaippoja
vaihdetaan tiuhaa tahtia. Hoitopöydän käyttöikä saattaa jäädä lyhyeksi,
jos pöytä on kovin pieni tai vauva iso tai vilkasliikkeinen. Silloin
on hyvä, jos hoitopöydälle löytyy muutakin käyttöä, eikä hankinta
jää nurkkiin virattomana lojumaan.
Sängyt ovat hyvin kierrätettävissä,moni vauva nukkuu esim. äitinsä vanhassa
pinnasängyssä. Se onkin hyvä ratkaisu, kunhan pitää mielessään muutaman
tärkeän seikan. Sängyhankinnoissa on muistettava, että vanhaa vaahtomuovipatjaa
ei pidä vauvan sängyssä käyttää, koska vanhassa patjassa kasvava
näkymätön sienirihmasto voi joidenkin tutkimusten mukaan olla osasyyllinen
selittämättömiin kätkytkuolemiin. Myös mahdollinen home on terveysriski.
Kierrätetyn sängyn yleiskunto on syytä tarkistaa: pohjalevy ei saa
olla homeessa tai näyttää siltä, kuin se olisi joskus kastunut. Paras
pohjalevymalli on sellainen, jossa on reikiä, jotta patja pääsee
tuulettumaan alapuoleltakin. Myös pinnasängyn pinnojen väleihin on
syytä kiinnittää huomiota: lapsen pää ei saa mahtua pinnojen välistä,
mutta väliä on oltava riittävästi, ettei pieni käsi tai jalka jää jumiin.
Maali- tai lakkapinnan pitää olla ehjä ja kannattaa myös varmistaa,
että pintaan on käytetty myrkyttömiä aineita. Huonokuntoinen pinta
kannattaa käsitellä uudelleen myrkyttömillä ja kestävillä maaleilla.
Pinnasänky on tavallinen vauvaperheen hankinta, mutta jotkut pärjäävät
ilmankin. Ensialkuun vauvalle voi pedata sängyn vaikka äitiyspakkauslaatikkoon,
myöhemmin sängyntarvetta voi arvioida uudelleen. Joskus vanhemmat
huomaavat, että vauva nukkuukin enemmän vanhempiensa vieressä kuin
omassa sängyssään...

Varo sudenkuoppia
Käytettyjen tavaroiden kaupassa on oltava vielä tarkempana kuin
uusia ostettaessa, mutta säästöä voi syntyä huomattavasti. Lainatessa
tavaroita kannattaa aina etukäteen sopia, kaivataanko tavaraa joskus
takaisin vai voiko sille tehdä mitä haluaa sitten, kun sitä ei itse
tarvitse - väärinkäsitysten välttämiseksi!

 |
RAHA-SIVUILLA:
Neuvoja ja vinkkejä
Budjettilaskuri
Tuolostettava budjettiarvio

|