Ristiäiset ja nimiäiset
Lapsen
nimi pitää saattaa väestörekisteriin
kahden kuukauden kuluessa syntymästä. Yleensä lapsen kunniaksi
järjestetään nimen antamisen tai julkistamisen yhteydessä juhla,
ristiäiset, jos lapsi kastetaan tai vapaamuotoinen nimenantotilaisuus.
Ristiäiset
tai nimenantojuhla ovat lapsen ensimmäinen juhla, jossa uusi
tulokas toivotetaan tervetulleeksi maailmaan (ja kasteessa
myös seurakuntaan).
Ehdotonta aikarajaa juhlien järjestämiselle ei ole, mutta
ainakin ristiäiset suositellaan pidettäväksi kahden kuukauden
kuluessa lapsen syntymästä. Evankelis-luterilaisella ja ortodoksisella
kasteella on omat erityispiirteensä. Lisää eri kirkkojen kasteesta,
sen merkityksestä ja siihen liittyvistä asioista saa kirkkojen
omilta sivuilta:
Evankelis-luterilainen kaste
Ortodoksinen kaste
Kirkkoon kuuluvat järjestävät tavallisesti
kastejuhlan kirkon kaavan mukaan, mutta melkolailla samat suunnitteluohjeet
pätevät myös nimiäisjuhlassa. Muistilista-sivun vinkkejä voi
siis noudattaa niin nimiäisten kuin ristiäistenkin suunnittelussa,
nimiäisjuhlasta
vain jäävät pois kirkolliseen toimitukseen liittyvät järjestelyt.
Nimiäisetkin voi järjestää halutessaan juhlallisesti, ja
jos se kaikista hyvältä tuntuu, voi kasteen kaavaakin käyttää hyväksi.
Nimi voidaan antaa juhlallisin seremonioin juhlapuheineen,
nimen
paljastamisineen ja kummilupauksineen. Jos nimiäisjuhlaan haluaa
uhrata rahaa ja saada erityistä juhlan tuntua voi paikalle tilata
juhlapuhujan esim. Pro-Seremoniat-palvelukeskuksesta
(puhujan palkkio on n. 150 euroa) tai Uskonnottomat
juhlapuhujat ry:stä (enimmäispalkkio n. 100 euroa
+ matkakulut).
Lisää tietoa lapsen rekisteröimisestä
väestötietojärjestelmään ja nimen valinnasta löydät esim.
Väestörekisterikeskuksen
sivuilta, tietoa kasteesta puolestaan löytyy esim. Kotimaa.fi
-sivuilta!
Ristiäisperinteistä ja kastepuvuista
kerrotaan mm. kirjassa Elämän
ensimmäinen suuri juhla (Gummerrus 2003)
Tilastoja suomalaisten nimistä ja niiden yleisyydestä löytyy Väestörekisterikeskuksen
nimipalvelusta.
Liberon sivuilla
puolestaan on listattuna valtava joukko nimiä, joiden joukosta
voi sopivaa etsiä.
Vauvan syntymästä voi ilmoittaa kätevästi netissä Syntyneet tai Kastetut-palveluissa.
 |